Hassu tukkajuttu

maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Meinasin olla ilkeä ja antaa teidän odotuttaa vastausta edellisessä postauksessa kysymiini vänkyröihin, mutta osa teistä arvasikin mitä ne olivat :) Eli kyseessä oli kiharrus"patukat". Joskus 90-luvulla muistan tällaisia myytäneen ihan kaupoissa, mutta nykyään en sitten tiedä. Ihan ältsin helppoja kiharoita voi noilla tehdä. Valitettavasti mulla ei nyt ole kuvaa valmiista kiharoista, kun en ole vielä kerennyt kokeilemaan. Mutta muistin perusteella, niistä tulee kyllä nätit. (Ja äiti oli tehnyt eilen melko lyhyisiin hiuksiin ja ne oli ainakin upeat)


kuvat: N ja Janet

Äiti oli siis laittanut patukan sisälle rautalankaa ja pehmentänyt sen sukkahousuilla. Vaalea sukkis sopiikin hyvin mun hiuksiin, eikä sitä tuolta edes erota. Voin siis tehdä tuollaiset hauskat nutturatkin niillä. Hiukset siis pujotetaan sieltä välistä, jätetään patukka ihan latvoihin, painetaan tiiviisti yhteen ja aletaan kieputtamaan. Kannattaa yrittää nostaa korkemammalle vielä mitä mulla on kuvassa, niin on helpompi nukkua niiden kanssa. Parhaat kiharat tulee, kun on juuri pessyt, antanut kuivahtaa ja jättää patukat yön yli hiuksiin. Lyhyisiin hiuksiin riittänee yksi, mutta mun on parempi käyttää molemmille puolille yksi. Ja toki, jos haluaa vielä enemmän pienempiä kiharoita, niin tekee noista vänkyröitä pienemmät ja useamman, niin pään voi laittaa noita vaikka täyteen :) Seuraavaksi siis kokeilemaan tällaisia.
Ja ei muuta, kuin menkäähän tekin ostamaan vahvaa, kuitenkin hyvin vääntyvää rautalankaa, vanhatkin sukkikset kelpaa oikein hyvin ja kiharoiden tekoon :)

Mukavaa viikonalkua :)

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Okeiiii :D Kullä mä muistan niitä patukoita nyt kun mainitsit mun empä olis arvannut kyllä. Toihan on ihan kätevä idea jos kiharoita kaipailee :)

    VastaaPoista
  2. Milma: Jep, tää on kyllä ihan kätevä ja helppo kiharrus systeemi. Joo, voi ulkonäkö patukalla pahasti pettää ;) Mäkin oli kokonaan unohtanut patukan olemassaolon ennenkuin äiskäliini muistutti :)

    VastaaPoista
  3. Muistan sellaiset patukat. Tai niissä taisi olla sellainen iso kangas, jonka keskellä oli reikä, josta tukka pujotettiin. =) Ihan tavallisia patukoita kyllä itseltäni löytyy vieläkin. Olen vain ihan toivoton laittamaan hiuksia.

    VastaaPoista
  4. RadDoll: No just sellanen, missä oli iso kangas :D Meillä oli just sellanen mustalla sametilla. Hyvin toimi jo silloin ja toimii muuten vieläkin. Ne tavallisetkin patukat on ihan hyviä, mut mun mielestä ne on hankalammat. Tuo kun on "suljettu" malli, niin ei pääse hiukset karkaa reunoilta. Mä olen kans niin laista laittaa hiuksia, et kaikki helpot, nopeat ja yksinkertaiset jutut kelpaa mulle :D

    VastaaPoista
  5. No en kyllä olis arvannu :D Mutta kätevältä näyttää, voisi joskus vaikka kokeilla. Ostolakossa -blogissa oli kerran vinkki "sukkakiharoihin", sitäkin voisi kokeilla, eikä tarvisi edes askarrella tuollaisia härveleitä :D..

    VastaaPoista
  6. maisamiisa: Joo, mä kans näin sen Virven "sukkakiharat" jutun. Mä vaan veikkaan, et tää vänkyrä on helpompi pitkiin hiuksiin ku taa on vankempi. Kivat kiharat varmaan sukillakin saa :) Kaikkea ne keksii :D

    VastaaPoista