PartyLite paketit osa 1

torstaina, huhtikuuta 19, 2012

Postisetä soitteli eilen ja ilmoitti pakettien saapumisesta, että olisinhan kotona vastaanottamassa. Sopivasti kun sairaslomaa vielä eilen oli, niin sain paketit hyvin vastaanotettua :) Tulikin pari painavaa pakettia ja innolla kävin availemaan.



Taisin saada vain vihreetä täytettä, enkä mitään tuotteita. Ei vaan, pilkottaahan tuolta joku paketti. Oli kyllä etsiminen tuolta palluroiden joukosta, sillä en halunnut levittää noita kaikkia kuitenkaan lattialle.


Aikamoinen kasahan kaikkea kivaa tuli ja paketeistakin huomaa, että GloLite-kynttilät olivat ehdottomasti suurimmassa suosiossa. Tässä siis kaikkien vieraitten tilaukset sisältäen omanikin.


Ja lopulta omakseni löytyi nämä kaikki paketit. Oli noissa kyllä tarkastaminen, että täsmäsivät lähetyslistaan ja meidän tilauksiin. Tunnin verran pyörittelin paketteja ja tilauksia ympäriinsä, että jokainen paketti löytäisi perille omistajalleen. Osan noista tuotteista siis maksoin itse ja osan sain ilmaiseksi emännänlahjana, kun kutsut luonani pidin. Sitä enemmän saa "rahaa" mitä enemmän ihmiset tilaavat. Olikohan se 20% loppusummasta ja sitten vielä pääsiäisen kunniaksi emännälle jaettiin 40€ lahjakortti, joten oli mulla ilmaistuotteissakin valitsemista :)

Aletaas käydä läpi mun pakettien sisältöä ja päätin katkaista nämä kahteen postaukseen, ettei tästä nyt tulis ihan järjettömän pitkää juttua.

Ensimmäisenä tuotteet, jotka eivät mitenkään liity kynttilöihin vaan ihaniin tuoksuihin ja kauneuteen. Enhän mä voinut vastustaa tällasia tuotteita, tällanen kosmetiikkahiiri kun olen. Eli ensimmäisenä Kielletty Hedelmä "Viettelevä Viikuna" huulikiilto, joka tuoksuu taivaalliselle eikä maistu yhtään sen pahemmalle. Melko tujua tavaraa huulikiilloksi, mutta tätä voi lipaista ihan vaan tuoksun ja maun vuoksi huulille vaikka minuutin välein ;) PartyLite esittelijä sanoi huulikiillon olevan "hyvää 80-luvun tavaraa" ja tarkoitti sillä nimenomaan tuota paksuutta ja liimamaisuutta. Hintaa huulikiillolla oli 13,90€.



Seuraavana sitten toinen kauneustuote. Ihmettelimme ihan porukalla, että mikä kumman Pikamanikyyri PartyLitellä oli myynnissä ja tuotteen esittelyn jälkeen ei ollut takaisin tulemista. Tämä on käsien ja kynsien hoitoon tarkoitettu kuorintavoide. Vielä en ole kokeillut, mutta innolla odotan hemmotteluhetkiä tämän kanssa, sillä käteni kuivuvat herkästi ja ottavat itteensä vähäisistäkin ilmanmuutoksista.  Tästä tuotteesta tullaan vielä kuulemaan ja hintaa tällä oli 9,90€.


Sitten niinhin kynttilöihin. Koska emännöin kutsuja, niin 40€ lahjakortin lisäksi sain vielä yhdestä valitsemastani tuotteesta -50%. Tätä olisin muutoin miettinyt vielä tarkemmin, mutta esittelijä laittoin viestiä vasta lähtönsä jälkeen ja näin ollen valikoin äkkiä vain jotain kivaa. Tämä Kielletty Hedelmä "Viettelevä Viikuna" on ehdottomasti tämän hetken lempparituoksu ja jos tätä olisi hajuvetenä niin kyllä käyttäisin. En nyt muista, mutta tämä kynttilä kuitenkin palaa hirveän kauan ja tiiä sit raaskinko polttaa :D Mut tuo puteli kynttilän päällä on jo todella ihana :) Hintaa tälle jäi alennuksen jälkeen 16,45€.



Lopuksi vielä tuikut, on isoa että normaalia kokoa. Meillähän on keittiön ikkunalaudalla isot kynttiläjalat Ikeasta (kiitos äiti♥) johon sopii juuri nuo isot tuikut. Tuo tuoksu leijailee mukavasti ruokapöydän läheisyydessä, ja tässäkin tuoksuna Viettelevä Viikuna. Normaalikokoisissa tuikuissa sitten tuoksuna Be Lively!, joka on energinen ja raikas. Ja suurena kynttiläpolttelijana nämä tulevat varmasti käyttöön. Hinnat taisi olla isoilla jotain 13,90€ ja pikkusilla 10,20€

kuvat: Janet

Jottei tästä tosiaan tule kamalaa kilometri postausta, niin jatketaan isommilla paketeilla seuraavalla kerralla.

Ja olotila tällä hetkellä melko hyvä sanoisinko. Olen jäykkä ku puupökkelä, pää täynnä pumpulia ja käyn hitaalla. Onneksi maha alkaa olla suht hyvä. Pitänee oikein keskittyä tähän työntekoon, etten tee amatöörimaisia virheitä :D Onneks on kuitenkin torstai ja nopeasti pääsee viikonlopun viettoon :)

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Aattelin et joo, PIKKASEN tilasit kynttilöitä ennenkö kerroit että tuossa on kaikkien tilaamat tuotteet :D

    Näyttää ihanalta, tuoksuu varmaan vielä ihanammalta :) Mä ostin ihan prismasta yhen tuoksukynttilän keittiön pöydälle, ja ai että kun tuoksuukin ihanalle. Tais olla joku mango-jotain, ihanan raikas ja sopii hyvin kesäksikin.

    Meillä oltais varmaan aika innoissaan noista vihreistä palluroista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no ei nyt sentäs :D Olis saanu poltella kynttilöitä koko ajan, et olisivat joskus palaneet jos noi kaikki olis ollu mun :D

      Tuoksu on oikeasti tosi ihana. Noissa kun se tuoksu on vielä voimakkaampi, mitä tavallisissa tuoksukynttilöissä. Tai sit mun hajuaisti on vaan niin huonontunu :D Mangotuoksu on kyl tosi ihana :)

      Hei mä voin kyllä lähettää teille postissa ;D

      Poista
    2. Haha, kiitos mutta jätetään nyt tällä kertaa väliin :D

      Poista
    3. :D Ehkä ihan ymmärrettävää. Noita on jätesäkillinen :D

      Poista
  2. Dude, sulle tälläinen! <3
    http://love-over-gold.blogspot.com/2012/04/primadonnan-polle-ja-sivistysta.html

    VastaaPoista
  3. OMG, mä luulin ensin että noi kaikki paketit on sulle :D

    VastaaPoista
  4. Hah, minäkin katsoin ensin, että oletpahas tilannut itsellesi paljon kynttilöitä! :)

    Näyttää kyllä kivoilta ja tuoksi on varmasti ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä joskus ostan noin paljon pelkkiä kynttilä juttuja, saa mua tulla lyömään ;D Ei nyt ehkä noin paljoo yhelle tartte :D

      Poista
  5. Oih, tuollainen käsien kuorinta-aine olisi juuri se mitä mun kädet nyt kaipaisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onko päässyt sullakin huonoon kuntoon? Mut kuule, jos kaapista löytyy sokeria ja oliiviöljyä, tee niistä sekoitus, pyörittele sitä käsissä, huuhtele lämpimällä vedellä ja ávot, tuntuu paljon pehmeemmiltä :) Niin mä olen välillä tehnyt kun ei ole ollut muuta :D Ja kahvinpurut on kans toinen hyvä, varsinkin kasvoille. Kofeiini vielä piristää :)

      Poista
    2. Kiitti vinkistä! Tajusin myös (oon niin fiksu kato), että voinhan mä tuolla mun vartalonkuorinta-aineellakin pyöritellä kädet. ;D

      Poista
    3. Hihii :D Joo tosiaan, siihen passaa sekin vallan mainiosti :D Joskus tulee vaan näitä oikosulkuja ;)

      Poista