bareMinerals

torstaina, helmikuuta 21, 2013

Taas vähän lisää kosmetiikkajuttuja. Anteeksi :)
Postaustoiveita otetaan todellakin vastaan, etten turruta teitä näillä meikkipölinöillä ♥

Kuinka kummallinen kombinaatio on kosmetiikkaa rakastava hamstraajahamsteri, joka ei kuitenkaan koskaan, ikinä käytä meikkiä arkisin? Jep, kuulosta munkin mielestä ihan pöljältä. Mutta tähän on kuitenkin oikein järkevä selitys..ainakin allekirjoittaneen mielestä. Jos kello pärähtää soimaan aamulla viiden aikaan ja unta riittäisi kevyesti vaikka muutaman tunnin lisää, mutta töihin kun on pakko mennä, niin meikkaaminen ei ole ekana mielessä. Jokainen ylimääräinen minuutti unta on ollut mulle todella tärkeä ja olen halunnut todellakin nukkua sen kymmenen minuuttia mikä mulla menisi aamuisin naaman sutimiseen. Jotain kummallista on kuitenkin meikäläisen elämässä tapahtunut. Mun sisäinen kello on alkanut inhottavasti herättelemään mua jo 15-20 minuuttia ennen kellonsoittoa enkä sitten saa enää unta. Eihän tossa ajassa kuitenkaan kerkeä nukahtamaan, muut kuin Niksu :D, joten parempi vaan nousta ylös. Ja toisaalta ihan hyvä, koska mä halusin ottaa uutukaiset meikkituotteeni tehokokeiluun. Kohta viikko käyttöä takana ja osaan näistä sanoakin teille jo jotain.

Esittelyyn siis:


BAREMINERALS!


Mähän puhuin näistä muutaman sanasen himotuspostaus numero kakkosessa, joskin näiden ostoon menikin sitten vähän pidemmän aikaa entä olin ajatellut. Tai oikeastaan päätös tuli tehtyä vasta viimeisellä shoppailureissulla äidin kanssa, kun päästiin Kicksiin kokeilemaan miltä se näyttää luonnossa kasvoilla. Äiti siis oli koekaniinina ja näky kasvoilla oli miellyttävä, joten ostopäätös tehtiin. Ei muuta kun tilausta beautybay.comiin. Mua jänskätti vähän tilata tuolta, mutta lueskelin muiden bloggaajien kokemuksia tilauksesta uskalsin mäkin sitten pistää tuotteet maksuun. Maksu siis onnistui kätevästi ihan omalla Visa Electronilla, joten tällainen Pay Paliton tyyppikin pystyi hyvin tilaamaan. Sit vaan jännättiin, koska tuotteet saapuisi.

Laitoin tilauksen beatubaylle sunnuntaina 2.2. ja sähköpostiin tupsahti viestiä, että tilaus on lähetetty toimitettavaksi 4.2. Pari päivää siis kesti tilauksen käsittelemisessä kunnes lähti tulemaan kohti Suomea. Beautybaylla on se kiva juttu, että toimituskulut on aina ilmaiset. Tästä hirmuisesti plussaa. Ja sit vaan odoteltiin paketin saapumista. Se saapuikin viikon kuluttua tiistaina postiin. Paketti oli pakattu hyvin ja tuotteet tulivat ehjänä kotiin. Uskallan siis suositella muillekin tilaamista tuolta. Mähän tässä pähkäilen jo uuden tilauksen laittamista ;D


Tosiaan, tätä samaista bareMineralsin Starter Kitiä myydään myös Kickseissä hintaan 99€. Beautybaylta tämän sai n. 47€. Eli huimaa säästöä tilata ennemin tuolta ja kun kaikki sujui paremmin kuin hyvin, niin miksikäs ei. Mutta itse pakettiin. Se sisältää yhdeksän tuotetta ja tämä mainitaan myös aloituspakkauksen kuorissa. Mä ens alkuun ihmettelin, että enhän mä löydä tuolta laatikosta kuin vain kahdeksan tuotetta, mutta ohje DVD laskettiinkin yhdeksi tuotteeksi. Paketti siis sisältää kolme sivellintä, neljä jauhetta, primerin sekä tuon DVD:n. Ihan ensimmäisenä halusin katsoa, mitä opastus DVD:llä sanotaan, että osaisin varmasti itsekin käyttää tuotteita mahdollisimman hyvin. Olisin kyllä pärjännyt oikein hyvin, vaikka en opastusta olisi katsonutkaan.

Tosiaan, siveltimiä tuli kolmin kappalein ja jokaisella omanlaisensa tarkoitus, ylläri :D. Yksi sivellin hieman löysempi, pitkäkarvaisempi ja sillä saa tehtyä kevyemmän pohjan. Toinen hieman paksumpi ja pikkasen lyhempikarvainen, jolla pitäisi saada aikaan paksumpi pohja ja viimeisenä tuo litteä sivellin ja sillä saa sit peittävintä jälkeä. Siveltimet on mun mielestä ihan ok, ei mitkään maailman pehmeimmät, mutta soveltuvat käyttötarkoitukseensa oikein hyvin. Mä käytän niistä ihan jokaista ja todellakin tulevat mielestäni tarpeeseen. Primeria en ole vielä kokeillut.

BEAUTYBAY.COM bareMinerals Starter Kit Light n. 47,10€

Mineraalijauheita tuli siis neljää erilaista. Itse pohjaan tarkoitetut kaksi oikean puoleista, aurinkopuuterin virkaa toimittava tumman ruskea sekä mineral veil joka on puuteri. Mä teen itse pohjan sävyllä light ja käytän siihen paksuinta sivellintä. Sitten käytän fairly lightia silmän alusille sekä luomille lättänällä siveltimellä ja loppuviimein aurinkopuuteria sudin hyvin kevyesti tuomaan lämpöä "löysimmällä" siveltimellä ja sen perään mineral veil puuteria t-alueelle. Näin teen siis aamuisin. Mikä tässä on ollut kivointa, niin tämä ei vie kauaakaan aikaa. Menee oikein hyvin arkimeikkinä, joskin sutaisen vielä hitusen väriä kulmiin ja ripsaria ja jotenkin on ollut paljon ihmisemmän näköinen olo :D

Mutta mitä mä sit olen näistä mieltä? Mä en ottais näitä käyttöön, jos meikkipohjan tarttee olla erittäin huolliteltu ja kestävä. Mun naamalta nää alkavat valumaan muutamien tuntien päästä ja se voi toki johtua siitä, että mulla on rasvainen iho. Näillä ei saa tarpeeksi peittävää jälkeä, vaikka kuinka olen tuota kerrostanut. Tai siis saa, mutta ei tarpeeksi peittävää mitä itse haluan. Punaiset näpyt kuultavat silti hyvin läpi. Mutta toisaalta, en mä arkisin kaipaakaan mitään tehopakkelia naamariin vaan nää menee erittäin hyvin, joskin valuminen vähän häiritsee. Saan tasaisemman värisen ihon ja näistä tulee ihanaa kuultoa. Mielelläni haluaisin kokeilla vielä bareMineralsin matte-jauheita ja se saattaakin olla seuraava ostos näiden jälkeen. Josko se matte pysyisi munkin iholla paremmin. Mä myös vähän jänskätin miten nää vaikuttaa mun kasvojen ihoon. Se kun ottaa itteensä niin herkästi kaikesta. Esimerkkinä L'oréalin pohjustaja, joka saa mulle finnit nousemaan oikein kipeinä keltapäisinä parissa tunnissa kasvoille laitettuna. Iho siis ottaa todellakin itseensä jos joku tuote ei mulle sovi. Kokeilin näitä ensimmäisen kerran sunnuntaina, kun ei oltu lähdössä mihinkään, että sain tehdä rauhassa naamatutkimusta. Ihmeellistä kyllä, mitää reaktiota ei tullut. Naama ei ottanut itseensä, vaikka ihan uutukaista tuotetta sudinkin. Mun iho on jopa ihan yllättävän hyvävointinen.

Yhteenvetona sanottakoon, että nämä sopii erittäin hyvin mielestäni heille, jotka eivät tarvitse suurta peittoa, ennemminkin vain ihonsävyn tasausta ja arkimeikiksi sopivat tosi hyvät. Nopea käyttöiset eikä häivytysrajoista tarvitse huolehtia. Pienikin määrä saa jo paljon aikaseksi ja herkkäihoiselle ainakin allekirjoittaneelle sekä äiteelle sopii todella hyvin. Riittävän tuntuiset tuotteet ja mielestäni oikein toimintakelpoiset. Nyt sit olisikin kiva kuulla teidän kokemuksia. Onko teille mineraali meikit tuttu juttu ja oletteko niistä mitä mieltä?

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Sulla täytyy olla kyllä niin kamalasti kosmetiikkaa että mihin ne oikeen mahtuu ? :D

    Mineraalimeikit on aika vieras juttu mulle mutta ne mitä on tullut kokeiltua niin ei mun juttu. Ja dont worry, mä ainakin jaksan lukea näitä meikki juttuja kun oon itse niistä niin pihalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kun mun pitäis nyt tehdä se kosmetiikkapostaus, jossa esittelen tilat ja tuotteet. Jotenkin se aiva jää :D Pitää ottaa oikein projektiksi nyt :)

      VOi ihuna, kiva kuulla että jaksat lukea. :) Mä kyllä oikeastaan suosittelisin sua kokeilemaan noita mineraalimeikkejä. Mitä sun ihosta olen lukenut, niin veikkaisin että mineraalit voisi olla tosi hyvä vaihtoehto :) Jos sulla on joskus mahdollista päästä esim. Kicksiin niin käy kokeilemassa :) Tai tuu meille kylään nii mä meikkaan sut :) <3

      Poista
  2. Mä kävin viime talvena Kicksissä testauttamassa nämä naamaani ja en ole ehkä koskaan vakuuttunut mistään niin paljon kuin näistä! Menin sinne suoraan valohoidosta, naama hikisenä ja täynnä todella punoittavia aurinkoihottumalaikkuja ja lähdin täydellisellä virheettömällä (no ainakin sen näköisellä :) ) tasaisella iholla ja kuiva iho ainoastaan nautti päivän mittaan meikin hoitavuudesta. Aivan ihanat!
    Nämä siis ostoslistalla omaksikin mulla, hankinta tapahtuu heti kun rahatilanne antaa myöden :) ja sitten on van toivottava että opin itse tekemään sen pohjan yhtä hyvin kuin se Kicksin tyyppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että sulla toimii hyvin! Nyt sit vaan ostat ja ehdottomasti pistät tuolta beautybaysta tilaukseen, niin säästätkin vielä :) Ja kyllä sä osaat varmasti tehdä pohjan yhtä hyvin, sillä se on tosi helppoa! :)

      Poista
  3. Mä käytin pari vuotta LilyLolon meikkipohjia, mutta kun iho meni huonompaan kuntoon niin en kokenut sitä riittävän peittäväksi, ja naama herkästi kiiltelikin jo puolivälissä päivää. Nyt tuolla vielä on vajaat (melkein kokonaiset) pohjat, voisikin taas kokeilla miltä nyt tuntuvat käytössä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika täällä, en koe noita tarpeeksi peittäväksi. Mulla kun olisi tarvetta koko naamarin peittävälle tuotteelle. Arkimeikiksi olen tämän kyllä nyt todennut ihan kelposeksi, mutta mä en normaalisti ole arkisin edes meikannut. Kokeile ihmeessä, josko olis taas hyvät :)

      Poista
  4. Kokeile ihmeessä tuota saamaasi Primeria; se voi olla vastaus meikkipohjan valumiseen.

    VastaaPoista