Ystävänpäivä arvonta

perjantaina, helmikuuta 01, 2013

Ensimmäinen helmikuuta. Huh, kyllä tää aika vaan kiitää. Ei varmastikaan mene kauaa, että kevät alkaa todella näkyä ja sit onkin jo kesä. Toisaalta kiva, mutta kyllä mua huolestuttaa tää ajan kamala kiitolaukka. Vois välillä ottaa vähän rauhallisemminkin. Eihän tälle minkä mahda, vaikka kuinka haluais. Vaikka aika meneekin ihan kamalaa vauhtia eteenpäin, niin mä olen ehkä hieman aikaani edellä. Ystävänpäivähän on vasta 14. päivä, mutta me puhutaan siitä pikkasen jo tänään.

Kävin eilen postista hakemassa Hennesin paketin ja pyörähdin tuttuun tapaan Seppälässä katsastamassa tarjontaa. Ihania kesävaatteita tullut sinnekin ja kamalasti vaatteita -70%. Yhden vaivaisen t-paidan ostin, sillä en jaksanut hikisenä salilta tulleena jäädä mitään sovittelemaan. Kosmetiikkahyllyn olin ohittamassa ihan tietoisesti, ettei vaan tulis ostettua mitään, kunnes silmäni hakeutuvat ihaniin puteleihin. Siitä se ajatus sitten lähti. Mä haluan muistaa mun ihanaakin ihanimpia blogiystäviäni pienellä lahjuksella :) ♥ Ei muuta kun kassan kautta kotiin hymy huulilla.


Mielelläni lähettäisin teille jokaiselle jotain kivaa ystävänpäivälahjaksi, joten halusin pistää arvontaa pystyyn. Mikäs sen ihanampi ystävänpäivälahja olisi, kuin hellää ja herkullista huolenpitoa :) Arvontapaketista siis paljastuu tällä kertaa todella herkullisen tuoksuiset suihkugeeli sekä kuorinta. Haluan lähettää teille siis ihon ja mielen hellimistä. ♥


Arvonnan säännöt:

  • Arvontaan voi osallistua vain Fantazyan lukijoiksi kirjautuneet, eli blogger-lukijat.
  • Kommenteissanne olisi kiva kuulla mitä ihania ystävänpäivä lahjoja/juttuja te olette saaneet, suklaata, ulkomaanmatka, mitä vaan :)
  • Jokainen saa yhden arpalipukkeen, joka tullaan arpomaan perinteisin keinoin, nostetaan arpa pussista/kulhosta/yms.
  • Arvonta-aika alkaa tästä hetkestä ja kestää sunnuntaihin 10.2. klo 12:00 aamupäivään ja arvonta suoritetaan heti.
  • Jätättehän sähköpostiosoitteenne, että saadaan palkinto heti maanantaina kohti oikeaa osoitetta. Pitäähän lahjan keretä perille ystävänpäiväksi :)


Ei siis muuta kuin kommenttiboxi laulamaan ja kokeilemaan arpaonnea. Toivottavasti tykkäätte valitsemastani palkinnosta. Te kaikki ihanuudet tulitte heti mieleen, kun näin nuo putelit. ♥

Hurjan ihanaa perjantaita ja viikonloppua! Toivottavasti saan teillekin hyvän mielen aikaseksi ♥ Itse näppäilen tätä tekstiä kuin Naantalin aurinko :)

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Ihanasti muistat meitä ♥
    Mutta minä en kyllä muista nyt yhtään mitä oisin ystävänpäivälahjana saanut. Muistan kyllä joskus jotain saaneeni mutta nyt ei kyllä yhtään sytytä että mitä ja milloin :S Apua. Enkä kyllä muista sitäkään että olenko mahdollisesti itse joskus jotain jollekin antanut :D

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti mukana! :) Pää luö kyllä ihan tyhjää, että olisin koskaan mitään suurempaa saanut tai ylipäätään mitään. Joskus jonkun koriste-esineen korkeintaan ja sekin viimeksi ala-asteella. :)

    VastaaPoista
  3. Mukana myöskin :)

    En muista saaneeni ystävänpäivälahjaksi ainakaan mitään suurempaa. Kortin korkeintaan. Villitys ei ole oikein vielä rantautunut tuolta jenkeistä Suomeen - mutta kai se sieltä pikkuhiljaa on tulossa että ystävänpäivääkin ihan vietettäisiin :)

    VastaaPoista
  4. En ole varmaan koskaan saanut ystävänpäivä lahjaa. Ehkä T:ltä suklaata ja cocispullon. Sillä oli joskus enne tapanan aina välillä tuoda mulle cocista kun tykkään siitä niin paljon mutta pääasiassa en osta kotiin sellaisia epäterveellisiä juttuja :D

    Mä yleenaä kyllä ostan meillä ystävänpävänä berliininmunkin puoliksi <3 Jokin ihme tapa tämäkin taas :D

    VastaaPoista
  5. En ole sen kummemmin ollu ystävänpäivälahjoja vailla, mutta jotain pientä olen aina saanut kuitenkin :) Minusta on ihanaa käydä poikaystäväni kanssa vaikkapa ulkona syömässä ja sitten ostaa vähän herkkuja kotiin illaksi ja katsoa joku kiva leffa yhdessä :)


    doriss.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana myös :)

    Pehmonalleja on tullut saatua joskus. :D

    suszu_91@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Tietenkin haluan mukaan. ystävänpäivä suklaata ja kortteja on tullut saatua siis ei mitään ihmeellistä. Olisi kyllä kiva saada ystävänpäivä arvonnassa voitto, se olisi luksusta. mandariini7@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Enpä ole tainnut saada ystävänpäivälahjaksi muuta kuin kukkia...

    evejaron@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olen saanut ystävänpäivälahjaksi mangojuustokakun, joka jostain syystä on hävinnyt... :D

    ruusa98@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa! Itse olen joka vuosi saanut jotain joko ystäviltä tai avomieheltäni. Viime vuoden lahja oli kuitenkin paras, spa hetki kotona avomiehen toteuttamana. Se oli oikeaa luxusta. :)
    anna.pettersson91@hotmail.com

    VastaaPoista