Ahne ei saa mitään aikaseks

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Olin tänään ihan äimän käkenä itseeni. Tällaista oloa ei ole ollut pitkään aikaan ja sen kyllä huomaakin. Mulle tuli ihan järjetön siivous into, siis oikeasti! Olisi tehnyt mieli vetää kaapit tyhjiksi ja täyttää ne uudelleen, kunnes lopulta tuli ähky. Ähky siitä kaikesta tavara määrästä, joka odottaa omille paikoilleen pääsemistä ja tällä hetkellä niitä valitettavasti ei voi paikoillensa viedä. Makkariremontti kun tyssähti niille sijoilleen mihin se ensimmäisen päivän jälkeen jäi. Tapetit osittain vielä repimättä ja joka ikinen ilta mä niitä kattelen sängyssä, että tulisivat alas vaan. Mutta eih, kyllä ne tarttee vaan jytkyjä tököttejä irrotakseen. Syytän tästä tekemättömyydestä ihan tuota kesäistä ilmaa ja silloin kun olisi ollut sadetta, on ollut kaikkea muuta. Ehkä vähän huono hetki oli alkaa tekemään remonttia, mutta kun tuli ahdistus sen aloittamattomuudestakin. Ei saisi ottaa liikaa kaikkia projekteja kerralla, sillä ahneella on yleensä paskanen loppu.

Samalla kun kävin ihmeellisellä tarmolla siivoamaan, huomasin taas kerran ne samaiset putelit pöydällä, jotka odottavat esittelyyn pääsyä. Tässä nyt sitten tulossa vasta ensimmäinen satsi. Näiden kuvan olin kerennyt nappasta, mutta muut odottaa vielä sitäkin. Miten sitä onkaan ollut nyt niin saamaton, ihan kaiken suhteen? Liikunnatkin ovat olleet vähän mitä ovat. Mieli ja kroppa huutaa koko ajan liikkeelle, mutta samalla jokin pöpö tai mikä lie voimattomuus iskee kanveesiin. No joo, tämmöstähän tää elämä taitaa aina välillä olla. Ja nyt siis esittelyyn yksi viimeisimmistä ostoksista. Tai siis kasa ostoksia.

YVES ROCHER Aurinkopuuteri 4,90€
Kynsilakat 4,50€/kpl
Geeli poskipuna 2,50€
Saippua 2€
Tussi eyeliner 5,50€
Kasvorasvat ja huulikiilto tilaajalahja

Edelleenkin voisin manata noita sähköpostiin tupsahtelevia uutiskirjeitä, kun ne monesti saa mut ostoksille. Kuitenkin ilman niitä jäisin hyvistä alennuksista paitsi ja onhan nyt kiva tietää missä mennään. Yves Rocher ilmoitti jokunen aika sitten aleista ja sinnehän mä tieni klikkailin. Nyt kun halvalla sai sellaisia mitä oikeasti tarvitsin tai no tarttin ja tarttin... ja samalla kun halvalla lähti selaisia mitä on tehnyt mieli kokeilla, niin samallakos nekin pisti ostoskoriin. Nuo aluslakat olivat ne, jotka todella halusin. Toinen on hoitava ja vahvistaa kun toinen taas vaalentava ja silottava. Seuraavaksi klikkailin tussirajauksen koriin. Olen aina halunnut testata, mutta monesti kalliit hinnat ovat siten tyssäyttäneet oston. Aurinkopuuteri...no se vaan oli halpa ja mulla on nyt joku obsessio niihin. Nestemäinen miniposkipuna humallutti mut halvalla hinnallaan, joten siksi se pääsi muiden joukkoon. Glitterisaippua oli vaan auttamattoman houkutteleva noin muuten. Kasvorasvat ja minihuulikiilto olivatkin sitten tilaajalahja. Tykkäsin.

Sellaisia ostoksia sit taas tällä kertaa. Odottakaa vaan kun pääsen kuvailemaan seuraavan satsin.. Kosmetiikkaahan sekin. Hups! Mulla on kyllä suunnitteilla jotain kivaa teillekin. Katsotaan mitä lopulta sitten keksin ;) Nyt me sit taas upppoudutaan pelimaailmaan. Onneksi enää kaksi päivää töitä :):):)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Se on tämä kesä, vaativampia projekteja voi mietiskellä taas sitten syksyllä ;)
    Näyttää kyllä niin herkulliselta tuo sun ostossaalis et melkein tekis mieli mennä kurkkaamaan mitä siellä olis mulle tarjolla, mut toivottavasti saan pidettyä itteni sieltä poissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kuitenkin keittiöremppa ihan hyvin edistynyt, miellä kun ei ajatusta pidemmälle :D
      Käy vaan kattomassa, nyt kun halvalla saa ;D

      Poista
    2. heh, se oliskin kiva kun sais viettää koko kesän ilman kyökkiä :D

      Poista
  2. Ainiin, on pitäny kysyä sata kertaa; kerrohan blondille että miten nuo instakuvat saa tuonne sivupalkkiin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuo samainen mikä mulla on:

      http://web.stagram.com/tools/

      Eli klikkaat itsesi tuonne sivuille ja rullaat vähän alaspäin. Sitten siinä tulee kohta, johon voit laittaa sun usernamen. Sitten valitset sen määrän, mitä haluat näyttää sivupalkissa. Mä laitoin tuon 2x4. Sen voi siis valita itse. Sitten generate code. Se koodi mikä siitä tulee, tulee sun kopioida se ja siirtää blogin widgetteihin, siihen HTML/java widgettiin. Sitten vaan tallennat ulkoasun ja se on siinä :) Jos tästä siis saa jotain selvää :D

      Poista
  3. Uutiskirjeet on kyllä pahoja :D

    VastaaPoista