Makuuhuone remontti - Valmis!

maanantaina, elokuuta 26, 2013

Ensinnä pahoittelut, että olen viivytellyt tämän postauksen kanssa ihan laittoman kauan. Mä olen lupaillut teille tätä vähän väliä, mutta kuitenkin olen ollut ihan saamaton tämän kanssa. Ja syy siihen on ihan naurettava, nimittäin verhot ja liina. Näiden juttujen takia ja okei, siivoamisen, en ole saanut tätä tehtyä. Sopivia verhoja ja liinaa ei vaan ole osunut kohdille. Enkä sitten turhaan ole viitsinyt ostaa. Eli ihan parista pikkujutusta on kiinni, että kokonaisuus olisi valmis. Tai no niin, kyllähän mä haluisin tuonne jotain taulujakin seinälle. Pikku juttuja siis kuitenkin. Mutta muuten sanoisin, että makkari on valmis. Ja mä rakastan sitä! Ensimmäisen postauksen voi käydä lukaisemassa tuosta linkistä.

Kurkataan siis vielä muistiksi nämä vanhan makkarin kuvat. Melko toivotonhan tuo oli. Vai mitä? Kyllä siellä nukkua pystyi toki, mutta viihtyvyys pakkasen puolella.






Tästä siis lähdettiin. Ihan kamalahan tuo oli. Oletteko valmiit? Tässä tulisi makuuhuone 2.0.






Tällainen siitä sitten tuli. Lattiasta kattoon uusiksi. Tai kattohan jäi kyllä alkuperäiseksi, mutta kuitenkin. Lattia vaihdettiin alkuperäisestä pyökkilaminaatista ihanaan valkoiseen tammilaminaattiin. Olemme totaalisen rakastuneita tuohon ihan valkeaan lattiaan ja nyt himottaisi uudistaa kaikki lattiat sillä. Se saa nyt kuitenkin jäädä. Sitten seinät. Tapetit revittiin kaikista seinistä ja maalattiin Tikkurilan Lumi maalilla valkoistakin valkoisemmaksi. Maali oli tyyristä, melkein 70€ kolmen litran tonkka ja sitä meni kolme purkkia. Neljällä olisi saanut vielä paremman, mutta kyllä seinät nytkin ovat hyvät. Yhteen seinään tehtiin tehoste, hopean harmaa kuviotapetti. Tismalleen sama kuvio mitä meillä on olkkarin seinässä, mutta tummempana. Kaikki listat siis myös uusittiin. Kokonaishintaa remontille tuli reilu 350€. Lattia, maalit ja tapetti tarpeet. Sisustusjutut onkin sitten ostettu osissa, joten niitä ei voi muistaa. Aa, tuo tuoli on kyllä ostettu parisen viikkoa sitten. Jyskistä 15€. Siihen on hyvä jättää vaatteet ja purkaa päiväpeitto ja tyynyt yöksi.

Ainut asia mistä en tuolla makkarissa niin tykkää, on nuo Catan kiipeilytelineet ja Taren ruoka-astia. Ne eivät vaan valitettavasti sovi tällä hetkellä oikein mihinkään muuallekaan, niin saavat olla tuossa nurkassa piilossa. Eipä ne sieltä onneksi silmille hyppää ihan pahasti. Kokonaisilme kuitenkin toivottavasti parantunut.


Tässä vielä parempaa kuvaa lattiasta. Se on niiiiiiiin ihana!





No ihanaiset, mikä on tuomionne? Oliko onnistunut makkariremontti? :)

You Might Also Like

15 kommenttia

  1. Oiiih, se on ihana, ihan sun näköinen! Tykkään tosi paljon! <3 Hyvä te, hieno muutos!

    VastaaPoista
  2. Ihana, rakastuin niin tojon lattiaan ja tapettiin, tähtitorkkuun jajajajaja
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis tohon ei tojon;) Iloista aamua<3
      -Skeit-

      Poista
    2. Tojon on ihan ymmärrettävää :D Kiva kuulla, että siekii raksu tykkäät ♥
      Ihanaa päivää sinnekin ♥

      Poista
  3. Tosi hieno! Tässähän tulee itsellekin ihan remonttikuume ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihuna ♥ Kiva kuulla :) Ei muuta kuin remontit hautumaan mieleen ;)

      Poista
  4. Todella hyvältä näyttää! Kannatti tehdä :)

    VastaaPoista
  5. Ompas kiva ja lattia tosiaan on IHANA! Meillä se makkari vaan on edelleen entisensä, vähän samaan tyyliin kun teille ennen. Varasto ja sellainen kaaos :D Ehkä mekin joskus ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia iski niin kovaa jo siellä K-Raudassa, et nyt taistelen itseni kanssa, ettei koko kämppään tule laitettua uutta lattiaa :D

      Alatte vaan tekemään sitä makkaria, niin nopeasti se tulee uudistettua :) Voin kertoa, että unet (ainaki olevinaan :D) parantui huomattavasti ;D

      Poista
  6. oih näyttää hyvältä! tulee kauhee remonttikuume kun näkee toisten onnistuneita lopputuloksia, mut eiköhän meijän rempat nyt oo taas vähäks aikaa tehty, jahka sais ton keittiön edes valmiiks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana♥
      Eikö teidän kettiö ole vielä valmis? Ilmankos sitä ei ole esiteltykään vielä ;) varmasti kohta on :) Mullekin tulee aina hirvee remppakuume kun kattelee toisten remppoja :D

      Poista