Uusia popottimia

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2014

Sataa, sataa, ropisee, pili pili pom... jotain räntää :o

Voi miten kurja keli tuli. Veden ja rännän sekoistusta tulee ihan kaatamalla. Nyt voikin taas hyvillä mielin vain käpertyä viltin alle rauhoittumaan ja valmistautumaan uuteen viikkoon. Kauheeta vaan tää ajan vauhti. Niin se viikonloppu vaan hurahti ohi. Eilinen meni urheillessa ja kyläillessä, joten en edes ehtinyt tänne naputella. Tänäänkin mun piti jo aamulla tulla, mutta jumiuduin siivoilun pariin. Tai siis pikemminkin tavaroiden siirtelyyn paikasta toiseen. Jotenkin kummallisesti teki mieli tehdä kaikkea muuta, kuin tarttua kiinni veroilmoitukseen. Mulla olisi täytettävänä sekä henkilökohtainen että Partylite ilmoitus. Piti etsiä kaiken maailman lippuset ja lappuset, joten kivasti uppouduinkin koko päiväksi niiden pariin. Hups! No, huomenna uus yritys. Tai siis jo ihan pakko tehdä, enää ei saa luistaa.

Neiti kenkäfriikki on ollut taas kylässä. Kummallisesti on kenkävarastot alkaneet lisääntymään. Ei sillä, tykkäänhän mä niistä niin kovin ja nyt kun on vielä osunut kohdille niin hyvän tuntuisia jalkoihin, niin tottakai ne tarvitaan omaan kokoelmaan ;)

H&M kengät 25€

Samalla kun tilasin Hennesiltä uudet tabletit ruokapöydällemme, sattui ostoskoriin livahtamaan yksi pari kiilakorkotennareitakin. Alennus vaan houkutteli liikaa. Enhän siis toki maksanut itseäni näistä kipeäksi ja onneksi tilasin, sillä ovat niin mukavat kävellä!


MEMBERS.COM Nelly Shoes nilkkurit 16,50€ sandaletit 14,50€

Members.com on kyllä kans jenna paikka. Sinne kun tulee tuotteita niin törkeän hyvillä alennuksilla, ettei niitä oikein vai voi ohittaa. Tälläkin kertaa Nelly Shoesit oli -75% alessa, joten tilasin sieltä melkoisen paketin kenkiä soviteltavaksi. Tällä kertaa kahdet kuitenkin olivat niin ihanat, että pakko oli pitää. Ruskeat nilkkurit ovat ihan täydelliset jalkoihin! Näyttää, että korkoa olisi melko kivasti, mutta platon takia ei tunnu lainkaan rasittavilta. Päinvastoin. Tuntuvat niin hyviltä, että kulutan varmasti nuo puhki ennenaikojaan.

Kesää silmällä pitäen tilasin myös kivat kiilakorkosandaletit. Miten mukavat nuokin ovat! Paksun remmin ansioista jalka ei väsy niin pahasti ja ovat kuitenin ihan tyylikkäät. Odottelen kesäkelejä jo todella kovasti :)

Mitäs sanotte uusista popottimista? :)

Oikein ihanat sunnuntai illan jatkot ja mukavaa alkavaa viikkoa!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Ihania kenkiä ja oot saanu edullisesti.
    Täytyisi itse tehhä inventaario noissa kengissä. Kertynyt jos jonkinlaista kalossia jo aikansa elänyttä.Sitten vois alkaa hankkia uusia ja tähän päivään sopivia. Mutta tää keräilijäluonne teettää vielä töitä, jotta raaskii luopua jostain.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle.
    ~elle~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät :) <3
      Mä tein samalla kenkäinviksen, kun pistin kesävaatteet kaappiin. Muutamat hassut vain lähti jakoon, olen melko hyvin onnistunut ostamaan vain sellaisia mistä tykkään. Vaikka mä olenkin sellainen kenkäfriikki. Kannattaa inventoida, sit voi ostaa uusia ;)

      Poista
  2. Ihania ihania kenkiä! Jos noi henkkamaukan kiilat on samaa mallia kun ne mun viimevuotiset mustat, niin on tosi hyvät jalassakin!
    Mä oon nyt yrittäny karsia kenkiä, kaikki vähänkään jalassa huonot pois olkoon muuten vaik kuinka ihanat, ja tilalle vaik sit jotain uutta ihanaa ja toivottavasti jalassa parempaa ;) Taas meni jokuset kirpparille joilla ei oikeesti pysty kävelemään muutamaa metriä pidempää ilman että alkaa koskea, mitähän ihmettä niitäkin on pitänyt monta vuotta tuolla säilöä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nuo Henkat tosi kivat jalassa :) Tänäänkin kymmentuntia kintuissa, vaikka siis istuinkin suurimman osan ;D
      On muuten hyvä tapa pistää pois ne, mitkä oikeasti ei passaa omille jaloille. Samaa yritän itsekin, eli jatkossa niitä iiiihania mutta huonosti sopivia kenkiä ei vaan pidetä. Ei mitään järkeä. Mut hittolainen, ku olisin mielelläni tutkinut sun kirppistavarat :D

      Poista