Iloa ja surkua

torstaina, syyskuuta 18, 2014

Hyrr, viltti ja kuuma tee tekee nyt poikaa. Mä en käsitä. Mulla on taas, siis taas, kuumetta. Mun korva on juilinut tällä viikolla ja tänään se sitten meni töissä lukkoon enkä kuullut sillä enää kunnolla. Mua on paleltanut aamupäivästä asti, mutta en yhtään osannut yhdistää sit kuumeeseen. Olin menossa vielä kovaa vauhtia treenaamaankin, mutta olo oli niin nuutunut. Kotona sitten mittari kainaloon ja kas, lämpöä. Ei muuta kuin pää tyynyyn ja päikkäreille. Niiden jälkeen mittasin kuumeen uudelleen. Nousussahan tuo pentele. Ei siis auta nyt muu, kuin ottaa iisisti. Mua vaan inhottaa tää, että vähän väliä nostaa pienen lämmön ja sitten taas onkin ihan jees. Tulis nyt sit kerralla kunnon pöpö eikä tämmöstä eipäs juupas eipäs-meininkiä. Harmitus on niin vietänä. Treenit on kulkeneet tällä viikolla niin hyvin. Olin ihan varma, että tää viikko tulee niin olemaan kunnon suoritus, mutta tässä sitä sit ollaan. Levossa. Nyt tekee mieli näyttää pöpölle kieltä ja toivoa sen poistumista.


Mutta eipä siinä, ei asiat kuitenkaan mitenkään erittäin huonosti ole. Ehei. Olen oikeastaan ollut tänään todella, todella iloinen. Mun työpanos on työpaikalla meinaan huomattu ja pomo sitten tänään tuli ja pidettiin palaveri. Mun palkkaus katsottiin uudelleen ja hitsi vieköön, sain sitten palkankorotuksen! Ja pomo totesi, että etäpäiviäkin saan pitää silloin, kun tilanne sen sallii. Mä olen todella hämmästyneen onnellinen. Tää oli kyllä niin positiivinen uutinen tälle päivälle ja kuukaudelle, että kai nyt yksi pöpökin tästä taltutetaan. :)

Nyt on kyllä pakko ottaa vielä illan viimeinen teekuppi ja painaa pää tyynyyn. Huomenna työt hoidetaankin kotoa käsin ja katsotaan, tarvitaanko lääkäriä kurkkimaan tuonne mun korvaan. Hyvää yötä muruseni <3

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Nyt on kyllä niin paljon flunssaa liikkeellä, ettei kukaan varmaan selviä terveenä tänä syksynä. :/ Pikaista paranemista ja onnittelut palkankorotuksen johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaan, että tautia on vähän joka puolella tällä hetkellä. Olen ihmetellytkin, miten se ei ole aiemmin iskenyt oikein voimalla, mä kun tunnun olevan sellainen tautimagneetti.
      Kiitos paljon Suvi ihanainen <3

      Poista
  2. Joo flunssaa on liikkeellä! Mä sairastin jo elokuun lopussa, mutta vieläkin näkee, että tauti jyllää ihan joka puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu kyllä olevan ihan joka puolella :( Kurjaa.

      Poista
  3. Flunssaa on todella paljon liikkeellä, täälläkin sairastetaan! Jotain pikaista paranemista ja onnea palkan korotuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pikaista paranemista sinnekin ihana <3 Ja kiitos paljon :)

      Poista
  4. Onnea palkankorotuksesta, mahtava juttu! :) Ja nyt tosiaan lepäilet pöpöt pois, salille ehtii sitten taas ja entistä innokkaammin :)
    ps. Ihan mainio kuva ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miisumuruseni <3 Joo, pakkohan se on levähtää, ei tällä homelopäällä mihin salille ees kykenisi. Kuume on ihan pyllystä :/
      Hih, tuollaisia musta otetut kuvat yleensä aina on ;D

      Poista
  5. Ihana kuva <3 Paranemista murmeli <3 Ollaan yhteyksissä alkuviikosta, meinasin et pistän ostaen ne matkat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, perus meikä ;D
      Kiitos muru, ilmottelehan ♥

      Poista
  6. Hyvähyvä, onneja palkanparannuksesta - hieno juttu! <3 Tsemppistä sinne kipeilyn ja remppaperseilyn keskelle, kyllä se siitä. ;D :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 Tsempit todella tulee tarpeeseen <3

      Poista
  7. Onnea palkankorotuksesta! :)
    Mun on pitänyt kysyä, että tulisitko sä joku kerta mulle kouluun malliksi? Tämän postauksen kuva muistutti mua. :D Ihana! Jos susta tuntuu mukavalta olla kuvattavana, niin ottaisin sut mieluusti mun bookkiin malliksi. :) Sulla on ainakin blogissa aina niin ihania meikkikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus <3<3
      OooOOooOOoo!!! Voi, tulisin ihan äärimmäisen mielelläni. Siis niiiiiin mielelläni <3
      Ja wuuut? Johonki bookkii? Okei, just pyörryin <3 Kiitos muru <3 Pistä ihmeessä viestiä tulemaan <3

      Poista