Liikunnat vko 52 - jouluna kerätyt kilot

maanantaina, joulukuuta 29, 2014

 Mä olen ollut vapaalla, niin vapaalla.
Olen nauttinut täysin rinnoin rakkaitteni seurasta,
ruoasta ja juomasta,
lahjojen antamisesta ja saamisesta,
tekemättömyydestä,
pelaamisesta,
pulkkamäestä,
myöhään valvotuista öistä,
elokuvista,
joka päiväisestä saunomisesta,
lumesta,
pakkasesta,
suklaasta :D,
kynttilöistä ja takkatulesta,
joulusta ylipäänsä ♥

Pakko sanoa, ei olisi yhtään huvittanut tulla tänään töihin. Olisin mielelläni jatkanut joulua vaikka viikon vielä lisää. Veli perheineen lähti vasta eilen kotiin ja ikävähän sitä jäi. Kodista tuli niin kamalan hiljainen. Kissa tais olla ainut, joka todella nautti hiljaisuuden laskeutumisesta. Sitten se aloitti omat rallit, muuten kun se on tykännyt pysyä poissa jaloista. Tare taas nautti huomiosta ihan selkeästi. Lapset jaksoi leikittää niin pitkään, että Tare läkähtyi. Oli jo pakko välillä pistää lelut piiloon, ettei nyt ihan täysin uuvahda. Niksu sai myös ihailijan. Mun armas kummityty kun oli ihan hänen perään ♥ Palataan jouluun vielä omassa postauksessa tarkemmin :)

Mutta voi joulu ja joulukilot. Pakko sanoa, että nyt on kuulkaas aikamoinen itseinho päällänsä. Sellainen pallukka sieltä peilistä tällä hetkellä katsoo. Tais mennä vähän liian monta suklaata kurkusta alas. Torttuja, pipareita, juustoja ja muitakin herkkuja on nyt vedetty niin paljon, että oikein oksettaa. Nyt tuntuu ihan siltä, että pitäisi lähteä juoksemaan. Juoksemaan niin, että läskit sulaa.
 


Tälle viikolle olen suunnitellut, että hissuksiin aloitan taas liikunnat. En lähde heti rykäisemään kunnon treenejä, vaan kohtuu rauhallisesti tämä viikko ja ensi viikosta eteenpäin sitten aloitetaan Kayla-treeni alusta, äärimmäisen kovalla tsempillä. Mutta niin, tällä viikolla paluu takaisin liikunnan pariin ja se sulattelu alkakoon. En tahdo tehdä sitä samaan virhettä kuin aina aiemmin, että menen ja rykäisen kovan treenin pitkän ajan jälkeen ja sitten olenkin ihan turkasen kipeä. Mieluummin taas totutetaan kehoa reenin pariin.


MA: -
TI: -
KE: -
TO: -
PE: pulkkamäki 2h
LA: -
SU: -




Nyt onkin jo viikko numero yksi. Jotenkin hassua ajatella, sillä vielä eletään vuotta 2014. Joskin muutama hassu päivä enää. Vuosi 2015 on jo ihan nurkan takana ja uusi vuosi ja uudet kujeet odottavat. Mä olen tehnyt hirmuista tsemppaustyötä pääni sisällä, että hoikempi runko kesällä 2015 olisi  varmasti saavutettavissa. Tästä se siis lähtee, täys rutistus.

Arkeen on siis taas palattu. Miten teillä meni joulu?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Täällä loppui NYT herkuttelu! No turning back ;D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här, nyt se loppui. Pakko sanoa, että nyt tekee tiukkaa :o :|

      Poista
  2. Heh tuota kissakuvaa :D itselläkin on vähän pullukka olo. Mutta tiiän että se lähtee kun alkaa liikkua ja juo vettä. Aika hyvin kyllä lenkkeilin vielä viime viikollakin. Suklaata söin mutta en kamalasti...tai luulin että tulen ahnehtimaan enemmän. Kinkku kyllä syötiin puoliksi miehen kanssa ja laatikoita, pipareita, torttuja, pasteijoita...mutta kerran vuodessa se vaan on ja kohta on parempi olla kun palaa ruotuun. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käkätin, kun tuon kissakuvan näin xD Ihan huippu!
      Joo, kaippa se tästä. Kovasti vaan liikuntaa ja treeniä. Onneksi kesään on vielä aikaa.
      Ai kamala, miten mulla alkoi tehdä taas herkkuja mieli, kun luin tuota sun listaa :D

      Poista
  3. Kyllä täälläkin turvottaa, mutta kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Sulla kun mitään ylimääräistä edes ole ♥

      Poista