Laveran ihonhoitotuotteita

torstaina, maaliskuuta 05, 2015

Luonnonkosmetiikan testailu on nyt saanut mun pään käännettyä. Eihän ne olekaan mitään turhia toimimattomia tuotteita, vaan oikein ihania ja iholle hyvää tekeviä. En tiedä miksi mielikuvani on aiemmin ollut, ettei luonnonkosmetiikka nyt vaan voi toimia kauhean hyvin. Onhan luonnon antimia käytetty vaikka mihin jo vuodesta nakki ja muussi. Laveralta testattavaksi saadut tuotteet on nyt kaikki tehotestattu ja aiemmassa postauksessa kävin läpi meikit, joten nyt on ihonhoitotuotteiden vuoro.


Tänään puhutaan siis näistä:
  • Ihoa puhdistava Minttu-naamio
  • Huokosia supistava kasvovoide
  • Virkistävä puhdistusgeeli
  • Supistava kasvovesi

Ihoa puhdistava minttu-naamio odotteli aika kauan omaa vuoroansa testailussa. Ja nyt näin jälkikäteen ihmettelen, että miksi odotin. Äärimmäisen ihana naamio, joka teki kasvoille ihmeitä. Tuo hieman vaalean harmahtava naamio saa olla kasvoilla 10-15 minuuttia ja sinä aikana se kuivahtaa kohhtalaisen kovaksi. Oli hauskaa yrittää avata suuta, kun naamio kiristää. Lämpimällä vedellä huuhtelu lopulta ja naamio lähti sulaen kasvoilta. Naamion jälkeen kasvoilla oli todella puhdas olo ja virkeä. Tuosta yhdestä pussista riittää noin kolmeen kertaan.


Huokosia supistava minttuinen kasvovoide on ihanan ohutta. Se imeytyy kasvoille supernopeasti ja jättää mattaisen pinnan jälkeensä. Tuo vaaleanvihertävä voide ei tosin tuntunut riittävän ihan täysin kasvoijen kosteutukseen, joten öisin käytin hieman tuhdimpaa tavaraa ja tätä aamuisin meikin alla. Näin sain aikaiseksi ihan täydellisen kombinaation. Tämä minttuvoide sopii täydellisesti meikin alle. Sen kuivuvuuden nopeuden takia se ei rullaile kasvoilla ja mattaisen pinnan päälle on helppoa levittää meikkivoide. Ihohuokoset ovat mulla omasta mielestäni poskilla todella suuret ja mielestäni tämän avulla ne ovat ehkä hitusen pienentyneet. Mutta voide on kyllä ollut todella ihastuttava. Todella pintakuivalle naamalle tämä ei mielestäni yksinään riitä, mutta rasvaisemmille kasvoille varmasti ihan huippu, kuten omalle olen kokenut sen olevan.

Virkistävä puhdistusgeeli oli mulle jo ennestään tuttu. Olinhan sitä käyttänyt jo ennestään yhden putelin loppuun. Silloin en kuitenkaan ihastunut muistaakseni mitenkään todella syvästi. Mutta nyt tapahtui jotain. Tämä yksinään pesi meikit koko kasvoilta todella hyvin. Myös sen paksumman pakkelikerroksen, jota viikonloppuisin tuppaan naamalleni laittamaan. Toki viimeistelen homman aina muillakin putsareilla, mutta tämä yksinään jo puhdisti todella hyvin. Kasvoille ei myöskään jäänyt ihan kamalaa kiristävää tunnetta, vain hitusen. Mutta tämän pesuteho yllätti,. En todellakaan muistanut sen olevan näin hyvä. Hieman vaahtoava puhdistus saa täältä kyllä hyvät pisteet ja ehdottomasti voisin käyttää useammankin putelin.

Viimeisenä vielä kasvovesi. Tätäkin olen siis testannut jo aiemmin, mutta en silloinkaan muistaakseni siihen sen ihmeemmin ihastunut. Aloitan tämän tuotteen arvioimisen sen ainoasta miinuspuolesta. Sen puteli on liian pieni :D Jouduin käyttämään tätä hieman säästellen, koska huolehdin koko ajan sen loppumisesta. Mutta muuten tuote itsessään, vitsit, tykästyin! Hieman viilentävän tunteen kasvoille jättävä supistava kasvovesi tuntui viimeistelevän kasvojen puhdistuksen todella hyvin. Iho tuntui todella hyvin puhdistetulta ja tämä todella tuntui supistavan kasvojen ihohuokosia.

Kokonaisuutena näitä kaikkia käyttäen koin ihoni voinnin kohentuvan. Finnit rauhoittuivat ja hävisivät yksitellen ja koin kasvojeni ihon paremmalta kuin aikoihin. Harmillisesti putsarit kuitenkin pääsivät jo loppumaan ja olen siirtynyt testaamaan uusia, mutta kyllä näihin ehdottomasti voisin palata ja suosittelen näitä lämpimästi rasvoittuvalle ja finneistä kärsivälle iholle. Mielestäni nämä tekevät kasvoille hyvää.

Onkos nämä teille tuttuja tuotteita?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Minäkin olen hirvittävän ihastunut Laveraan ja kaikki tähän mennessä testaamani tuotteet ovat olleet oikein toimivia. :) Laveran herkän ihon seerumi on suosikkituotteeni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumia kokeilisin minäkin mielelläni. Laveralla on kyllä huippuja meikkejäkin :)

      Poista
  2. Näistä tuotteista ei Laveralta ole kokemusta, koska ne ei sovi mun iholle (eri ihotyyppi), mutta muita olen kokeillut senkin edestä. Laveran kasvovedet on tosi ihania ja niissä on hyvät tuoksut, pieniä pulloja olen minäkin harmitellut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän tehdä Laveralle pieni pyyntö, vähän isompia puteleita ;D Mutta joo, uskon, että omalle ihotyypille sopivatkin ovat olleet mahtavia :)

      Poista
  3. Tuotteet ei entuudesta tuttuja mutta tosi kiva postaus! :) Ehdottomasti tahtoisin kokeilla itse tuota huokkosia supistavaa emulsiota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Kuule, kokeilepa ehdottomasti sitä voidetta, se on ihana :)

      Poista