Matkakosmetiikka

tiistaina, huhtikuuta 21, 2015

Jokainen meistä ottaa varmasti matkoilleen mukaan aina tietyn määrän kosmetiikkaa. Perussettiin varmasti kuuluu peseytymistarvikkeet, niin hiusten kuin naaman. Lisänä sitten otetaan meikkejä sun muuta ylimääräistä purkkia. Ajattelin vilauttaa teille, että mitä mä kannan mukanani, kun lähden matkalle. Ja siis nyt puhutaan ihan vain Suomen sisällä matkustamisesta. Mä kun siellä ulkomailla en ole käynyt kuin kerran elämässäni. Silleen, että muistan siitä edes jotain. Hinku matkusteluun on kyllä jäätävä, mutta tänään me ei kuitenkaan keskitytä siihen.



Mulle kertyi kosmetiikkaa ja tarvikkeita yhteensä kaksi meikkipussillista. Toisessa meikit ja toisessa muut tarvikkeet. Tykkään kovasti tuollaisista meikkipussukoista, joista näkee läpi. Jos tarvitset jotain tiettyä tuotetta, ei tarvitse kaataa koko pussia lattialle löytääksesi sen tietyn putelin. Oikeanpuoleinen pussukka on ostettu viime kesänä H&M:ltä ja tuo lila on saatu Cliniquen naamaputsarisetin mukana.


Isommassa pussukassa on siis peseytymistarvikkeet, hajustime, hiusharja ja lääkeet. Hyvin mahtui kaikki tarvittava mukaan.



Tässä sisältö vielä tarkemmin. Tuotteet saattavat muuttua aina eri matkoilla, mutta näin yleensä muodostuu mun tarvikkeet. Deodorantti, tottakai. Hajuvetenä yleensä nappaan matkaan mukaan yhden pienimmistä puteleista. Kasvopesuaineet. Tällä kertaa mukana oli Cliniquen matkasetti sekä Nivean misellivesi aamupesuun. Varmuudeksii myös vanulappuja, mikäli vierailupaikassa ei välttämättä niitä ole. Hammaspesuun tarvittavat välineet, mielellään pieni tuubi tahnaa ja tällä kertaa Marvis sai hoitaa sen homman. Hiustenpesuun mulla oli tuollaiset pienet Aussien shampoo ja hoitsikka. Ihanat miniputelit :) Kasvovoiteena toimi tällä reissulla Clinique ja silmänalusille Louis Widmer. Finneille tarvitsee antaa kyytiä vähän väliä vieläkin, joten Lumenen Spot Delete kuuluu vakiokalustukseen. Nivean Lip Butter on ihanan hoitava huulivoide ja se kuuluukin jokailtaiseen rutiiniini. Erittäin ihana Tangle Teezer *saatu blogin kautta on myös täydellisen kokoinen harja matkoilla. Ja migreenipotilaalla pitää aina olla lääkkeitä varmuudeksi mukana ja tuo Sokos Helsingin rasia toimii hyvänä pilleripurkkina.


Ja koska olen himomeikkaaja, pitäähän mulla olla mukana sellainen setti meikkejä, joilla pystyn tarvittaessa toteuttamaan vähän vahvemmankin meikin, vaikka muutoin menenkin sillä melko neutraalilla arkityylisellä meikillä.



Meikkejä on siis koko naaman tekoon. Siveltimiä sen verran, että niillä onnistuu tekemään vähän tummemmankin silmämeikin.


Matkalla pärjään oikein hyvin näillä viidellä siveltimellä, joista tuo yksi on kaksipäinen, eli kuusi erilaista kokonaisuudessaan. Real Techniquesin postkipunasivellin, MAC 239 lättäpäinen sivellin, jolla saa hyvin paineltua luomivärin liikkuvalle luomelle  ja 217 häivytykseen. Ecotools *saatu blogin kautta kaksipäisellä siveltimellä teen kulmat ja tuolla pöyheämmällä päällä sitten vaikka ulkonurkkaa. Bare Mineralsin sivellin sitten taas aurinkopuuterin leivittämiseen. Näillä pärjäsin oikein hyvin.


Pohjameikiksi otan yleensä mukaan ne tuotteet, joihin voin todella luottaa tiukempinakin päivinä. Lumene Matt Control *saatu blogin kautta, Rimmel Lasting Finnish peitevoide ja meikkipuuteri * molemmat saatu blogin kautta ovat todella toimivia tuotteita mun herkästi rasvoittuvalla iholla ja voinkin luottaa niihin vaativampanakin päivänä. Dermosilin peitevoide taas pahimpien näppyjen peittoon. Inglot silmämeikinpohjustaja toimii kohtuu hyvin ja selviän sillä matkoilla, mutta todella vaativaan meikkiin en sitä käyttäisi. Mulla ei luomet onneksi rasvoitu pahemmin, mutta tämä ei pitkällä päivällä kyllä riitä. Lumenen aurinkopuuteri on niin hyvän sävyinen, että sillä saa vähän jopa varjostettua kasvoja ja MAC Dainty on niin kauniin sävyinen poskipuna, että se tuntuu sopivan meikkiin kuin meikkiin.


Silmämeikkiin taas otin sellaisen paletin, millä pystyy tekemään tumman tai vaalean meikin. Isadora Nude Essentials paletti *saatu blogin kautta on tähän tarkoitukseen täydellinen. Se on sopivan pieni, mutta silti monipuolinen. Erittäin pigmenttisillä sävyillä saa tehtyä kauniin silmämeikin. Kulmat teen tuolla E.L.F.in kulmapaletilla ja tätä käytän aina arkenakin. Rajaukseksi otin mukaan Maybellinen Master Precise tussin, joka toimii oikein kivasti. Lumene True Natural Volume on oikein toimiva ripsiväri, vaikka se ei tunnukaan tekevän ripsille mitään hirveän paljon, mutta niistä tulee silti kauniit.


Viimeisenä vielä huulimeikki ja sen sai hoitaa Baby Lipsin Pink Punch :) Samalla hoitaa vähän huulia kun saa vähän sävyäkin.

Tällainen on siis mun matkakosmetiikkasetti. Mitä teillä yleensä lähtee mukaan? Selviättekö vähemmällä määrällä tuotteita vai otatteko jotain muuta mitä minä en?

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Työmatkat ovat opettaneet todella niukkaan kosmetiikkaan. Tilaa on käsimatkassa rajallinen määrä ja siihen päälle vielä se fakta, että niitä nesteiden kokoja on rajoitettu... Yksi joka jää aina pois on shamppoo. Hoitoaineen otan, mutta shamppoo on kohtalaista hotelleissakin. Samat putsarit aamulla ja illalla (illan versiot tässä tapauksessa). Sen sijaan voiteista en tingi, joskin pienemmissä purkeissa lähtevät mukaan.

    Meikeissä on enemmän valinnan varaa, koska suurin osa on kakkumaisia (ei tartte änkeä siihen minigrippiin...). Periaatteessa samat kun sullakin, eri merkeiltä. Huulirasvana on blistex ja otan jonkun yleishuulipunan mukaan. Semmoisen joka menee päivästä iltaan tarpeen vaatiessa. Enkä edes aloita vaatteiden pakkaamisesta... Vaan yhdellä käsimatkalla + käsilaukku mennään neljä päivää, niin saa ollakin kekseliäs ;)

    VastaaPoista