Vauvan hautajaiset

maanantaina, elokuuta 27, 2018

Kävelin pitkin kirkon käytävää.
Tunsin, miten sydäntäni revittiin. Revittiin riekaleista riekaleiksi.
Mielessäni pyöri...meidän pitäisi olla ristiäisissä, ei hautajaisissa.
Sydäntä kuristaa, pala kurkussa.
Kyyneleet valuvat poskillani.
Näen rakkaita ihmisiä.
Näen arkun.
Se on kaunis. Silti niin väärä.
Purskahdan ääneen itkemään.
Sattuu, sattuu niin.
Tuntuu kuin kuolisin.
Niksun käsi kädessäni, hän kannattelee minua.
Jokin muukin kannattelee. En pysyisi yksin.
Halaan ensimmäistä rakasta lähimmäistä.
Itken.
Miksi meidän vauva?
Hän halaa kovasti. Kannattelee.
Olen silti kiitollinen, kiitollinen jokaisesta rakkaastani.
Kiitollinen saadessani kantaa sisälläni jotain niin kaunista, ainutlaatuista.
Halaan jokaista.
Tunnen, kuinka rakkaus ja välittäminen tulvii heistä.
En pärjäisi ilman näitä ihania ihmisiä.
Rakkaitani.



Kanttori alkaa soittaa.
Herra kädelläsi, asua mä saan.
En tiedä miten päin olisin. Sattuu. Sydän tuntuu pysähtyvän.
Rutistan Oliveria tiukemmin, ennen kuin annan mummin syliin.
Pappi aloittaa puhumisen.
Hänet kutsuttiin Taivaan kotiin hetki ennen syntymäänsä.
Itken.
Pappi puhuu kauniisti.
Jokainen elämä on kokonainen, vaikka se meistä jäljelle jääneistä tuntuisi loppuvan kesken.
Viimeinen virsi.
Ahdistaa.
Suntio tuo meille juotavaa.
Teillä on raskas matka edessänne, juokaa.
Niksu nostaa pienen arkun syliinsä, kantaa turvallisissa käsissään poikamme viimeiseen leposijaan.
Nousen ylös penkiltä.
Jalkani eivät meinaa kantaa. 
Tahdoin huutaa. MIKSI?
Itku kuitenkin täytti kirkon. 
Äidin raastava itku, ikävä poikaansa.
Ei tämän näin pitänyt mennä!



Yritän pitää itseni kasassa.
Tahdon saattaa rakkaan lapseni lepoon.
En tahdo! EI!
Tahdon rutistaa hänet syliini. Sanoa, että äiti rakastaa. Ikuisesti.
Kävelen itkien Niksun perässä.
Mietin, miten hän jaksaa.
Isän raskain tehtävä. Kantaa pientä poikaansa arkussa.
Raskain kantamus ikinä.
Vauva arkussa.
Eih!
Kehoni värisee, sattuu. Sydän räjähtää.
Huolehdin Niksusta, Oliverista, miten he jaksavat?
Huolehdin pienestä rakkaasta Danielista, onhan rakas poikani turvassa?
Askeleeni ovat raskaat.
Kuulen miten muut kävelevät perässämme.
Saattue on hiljainen.
Laitan käteni Niksun olalle. 
Olen tässä.
Jaksatko rakas?
Jaksan, kantaisin poikamme vaikka maailman ympäri.
Tiedän. Tiedän, että tekisit poikamme eteen mitä tahansa.
Tekisimme mitä vain, saadaksemme hänet takaisin.
Olet vahvin mies päällä maan.
Hautapaikka lähenee.
Matka oli pitkä.. ei vaan aivan liian lyhyt.
En tahdo, ei tämän näin pitänyt mennä!


Niksu laskee arkun haudan viereen.
Suntio alkaa laittaa pieniä naruja laskua varten.
Niksu auttaa.
Mietin vain, miten vahva isä hän on.
Paras isä pojillemme.
Superisä.
Olin shokissa.
Kaikki menee liian nopeasti.
Kaikki menee ihan väärin.
Vauvan piti syntyä elämään, ei kuolemaan.
Itken, itken....
Suntio pyytää minua vauvan isän avuksi laskemaan arkku hautaan.
EI! En voi! En pysty.
Purskahdan paniikinomaiseen itkuun.
Tunnen, miten jalkani pettävät alta. 
En vain pysty laskemaan lastani hautaan.
EN TAHDO! 
Haluan hänet syliini.
Joku rakkaistani tarttui olkapäähäni, toinen silitti hiuksiani.
Isäni näki hätäni ja meni Niksun avuksi.
Kiitin sisimmissäni häntä.
Itku täytti suuni.
Katsoin pienen arkun laskua.
Kaikki oli niin lopullista.
EIH!
Saimme heittää hiekkaa arkun päälle.
Daniel, äiti rakastaa sinua ikuisesti.
Jokainen vuorollaan teki saman.
Myös Oliver kävi veikan arkulle heittämässä hiekkaa.
Miten lohdulliselta kuulosti, kun toinen kujersi naurua veljelleen.
Heillä on oma yhteys, ollut raskaudesta asti.
Oliver kujersi aina samalla tavalla veljelleen.
Näkeekö hän jotain mitä me emme?
Oli aika lukea rakkaallemme värssy.
Yritin sen verran pysyä kasassa.

Niin lähdit enkeli kultainen, 
luo taivaan omien enkelten.
Ota syliisi, Isä Taivainen,
nyt lapsemme pienoinen.

Seuraavaksi kuuntelimme muiden värssyt.
En meinannut itkultani kuulla mitään.
Niin kauniita sanoja, samalla niin vääriä.
Meidän pitäisi ihmetellä pientä ihmistä, joka tuhisee.
Lausua hänen syntymälleen runoja elämästä.
Joku päätti asian toisin meidän kohdalle. 
Tunsin vihaa.
Miksi meidän lapsemme?
Daniel tarvittiin taivaan tehtäviin.
Hän katsoo meitä taivaalta.
Haluan uskoa jälleennäkemiseen.
Muuten tämä on niin lohdutonta.
Purskahtelen itkuun vähän päästä.
Enhän ole ehtinyt kuivata edellisiäkään.
Kuuntelen, katson.
Näen, miten rakkaitanikin koskettaa. Miten hekin itkevät.
Viimeinenkin värssy luettu.
Viimeinen laulukin laulettu.
Katson ympärilleni.
Olen tyhjä.


Pappi sanoo, että nyt olisi hyvä hetki kutsua muistotilaisuuteen.
En saanut sanaa suustani.
Pala kurkussa.
Mitä ihmettä sanoisin?
Onneksi rakkaimpani ymmärsivät mitä sopersin.
En halunnut lähteä haudalta.
En halua jättää lastani!
Eihän hänellä ole kylmä?
Onneksi on mummin neuloma pipo päässä.
Villasukatkin on jalassa.
Minua kylmää. Kylmää sisältä päin.
Olisi aika lähteä.
Tartun Niksun käteen.
Auta rakas, en jaksa.
Miksi meidän vauva?
Sattuu.
Voi rakas lapseni.
Käännyn vielä katsomaan hautaa.
Miten kauniita kukkia siinä on.
Miten rakastettu lapsi sinä olet.
Olit niin odotettu.
Olet niin rakas.
Rakastan sinua!

kuvat Sina Nummela

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Voi kuinka surullista, niin surullista. Olen itkenyt kanssanne. Elämän ei kuulu mennä näin. Jakamista koko perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Tässä tulee kyyneleet silmiin, olen niin pahoillani teidän puolesta <3

    VastaaPoista
  3. Aivan äärettömän koskettavia kuvia, suorastaan riipaisevia. Kuvailevat täysin sitä, mitä itse kerroit. Ei näitä voi silmät kuivina katsella saatika tekstiäsi lukea. Voimia! <3

    VastaaPoista
  4. Luen tätä kyyneleet silmissä. :'( <3

    VastaaPoista
  5. Tuota tuskaa ei kenenkään pitäisi joutua käymään lävitse <3

    VastaaPoista
  6. Olen niin pahoillani <3 Kyyneleet nousivat silmiin :'( Kaikkea hyvää, voimia ja halauksia <3

    VastaaPoista
  7. Olet niin vahva kun pystyt jakamaan asiaa kanssamme <3 Voimia suuren menetyksen keskelle <3

    VastaaPoista
  8. Olen niin pahoillani.Sydäntäsärkevää ja niin väärin.Uskon,hänellä suurempi tehtävä,siksi lähti enkeliksi taivaaseen.
    Lähetän teille voimaa ja jaksamista.-sanna-

    VastaaPoista
  9. Törmäsin blogiisi ensimmäisen kerran. Voimia kovasti jokaiselle sekunnille ja askeleelle, jotka toivottavasti vähitellen ovat kevyempiä kulkea <3 Jään seuraamaan blogiasi.

    VastaaPoista
  10. Erittäin suuri ja lämmin osanottoni suureen suruunne ♡♡

    VastaaPoista
  11. ❤️ Voimia teille! Osanotto suureen suruunne. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
  12. Lämmin osanottoni valtavaan suruun <3

    VastaaPoista
  13. kyyneleet virtasi kun luin. Olet rohkea kun jaoit tämän. Voimia <3

    VastaaPoista
  14. Todella koskettava, syvältä riipaiseva ja kaunis kirjoitus. Hienoa, että jaoit tarinasi muille, vaikka sinulla onkin vaikeaa. Tästä on varmasti apua ja terapiaa muille, jotka ovat käyneet läpi jotain näin surullista. Poikasi oli aika jatkaa matkaa valoon. Hänellä on nyt hyvä olla. Toivon sinulle kovasti voimia ja jaksamista suuren surun keskelle. Vahva olet. 💙

    VastaaPoista