Bloggers Inspiration Day

tiistaina, huhtikuuta 28, 2015

Nyt on takana päivä, jonka takia asukriiseilin aika huolella. Vielä hetken aikaa kemujen alettuakin olin epävarma setistä, mutta se katosi vauhdilla ihania blogityttöjä tavatessa. Pääsin siis osallistumaan toista kertaa Indiedaysin Bloggers Inspiration Dayhin. Mua jännitti silleen kivasti koko päivä ja heräsinkin aamulla jo hyvissä ajoin laittautumaan ja tietysti matkustus Helsinkiin vei oman aikansa.


Aloitelin päivän ihanasti upean Annan kanssa asukuvia räpsien. Aika hurahti siinä vauhdikkaasti ja sen jälkeen olikin aika aloittaa pirskeet. Päivätapahtuma oli Kampin ylimmässä kerroksessa ravintola Maxinessa. Meillä alkoi tapahtuma jännästi hissillä edestakaisin matkatessa muutaman blogitytön kanssa :D




 Maxinesta oli upea näköala Helsingin ylle. Ihastelin maisemia ja muistin alkuun räpsiä kuvia vielä kohtuu hyvin. Kunnes huomioni kiinnittyi täysin ihanien kollegoide seuraan.

Edellisiin pirskeisiin nähden, mielestäni nämä olivat paljon onnistuneemmat. Tällä kertaa mukana oli paljon mielenkiintoisemmat yhteistyökumppanit ja mulla saattoi vierähtää ovi jos toinenkin niitä siellä kuunnellen. Tarjottavat olivat myös ihania. Ruokapuoli jäi omalta osaltani melko vähäiseksi, mutta kuppikakkuja saatoin kumota pari tai kolmekin :D








Aika sujahti jälleen ihan siivillä. Kun olin saanut imettyä yhteistyökumppaneilta tietoa, kuluikin loppuaika sujuvasti höpötellen. Ja höpötellessä se aika siis tosiaan hurahti ihan kamalaa vauhtia.






Illan gaalaosuudesta mulla ei sitten olekaan yhtään kuvaa. Siellä pimeydessä kun ei tuppaa kuvat onnistumaan ja keskityin siellä täysin huutamiseen jutusteluun. Musiikki oli kovalla, mutta palkintojen jako sentäs kuului ja näkyi. Onnittelut vielä voittajille :)


Palataan asukuviin sitten toisella kertaa, ettei tästä nyt ihan järkyttävän pitkää postausta tule. Mutta pus vielä kaikille kenet näin, oli taas ihanaa :)

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Harmittaa, ettei ehditty jutella tuolla pidempään, näissä tilaisuuksissa on aina niin häslinki. Mun piti sanoa sulle, että se vihree tunika/mekko oli kaunis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, muakin harmittaa. Hymyt ehdittiin vaihtamaan. Meidän pitää nyt sopia vaan ne treffit :)
      Voi kiitos ihanuus, sinäkin oli jälleen kerran niin upeana ♥

      Poista
  2. Samaa mieltä, tosi paljon onnistuneempi setti kuin syksyllä! Mäpäs punnerran oman juttuni ulos, siellä on sustakin kuva! Olis ollut niin ihana irvistyskuva sinusta, mutta en rohjennut laittaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, lähetä mulle se irvistyskuva, tahtoo nähdä :D
      Sun juttu oli just ihana :) Ja hyvän kuvan olit meistä napannut Annan kanssa :)♥

      Poista
  3. Kivoja kuvia olet räpsinyt :)))! Oli niin ihana nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru ♥ Oli kyllä ihana nähdä, my dancing beauty ♥

      Poista
  4. Ai vitsi miten ihania kuvia oot ottanu päivästä!! Vähän harmittaa, etten päässy päivällä käymään, mutta illallaki oli onneksi lopulta kivaa, kiitos kahden ihanuuden! <3 ihanaa vappua Janet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana, että tavattiin ♥ Meidän pitää ehdottomasti nähdä uudelleenkin :)

      Poista
  5. Mukavia tunnelmia viime lauantaista! Juuri tänään ajattelin että miten hyvä tuuri kävi kun BID:issä oli aurinkoinen ilma toisin kuin tänään on ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja onneksi keli oli noin ihana :) Olisi ollut kurjaa sateessa tepastella korkkareissa :P

      Poista