Livbox - tammikuu 2015 arvostelu

torstaina, tammikuuta 29, 2015

Hah, kerrankin olen ajoissa Livboxin arvostelun kanssa. Tää onkin mulle harvinaista. Hyvä etten tee tätä joka kerta vasta sitten, kun uusi boxi on jo kourassa. Nyt varmasti joudun odottamaan viikon toista, että saan uuden käsiini. Kuitenkin tammikuun boxin tuotteet on nyt testattu ja tehokäytetty, joten mielipiteet on aika tuoda julki.


Kokonaisuudessaan tykkäsin boxista oikein paljon. Mielestäni oli kiva, että tässä oli selkeä teema, tuotteet selkeästi olivat jollain muotoa kytköksissä toisiinsa, tuon hoitavuuden osalta. Vaikka en kokenutkaan olevani ihan täysin oikea kohdehenkilö tietyille tuotteille, olin silti yllättynyt niiden tehosta ja toimivuudesta omalla nahkalla.

La Roche-Posay Lipikar Baume AP+-voide oli yksi niistä, joiden ajattelin jäävän kokonaan testaamatta. Atooppiselle ihollekin soveltuva voide sopii vauvasta vaariin ja lupaa tasapainottaa ihon omaa suojakerrosta. Pidin tuubia kädessä muutamaankin otteeseen, mutta aina siirsin sen takaisin hyllyyn. Kunnes tuli päivä, että mun kädet olivat kuivuudesta ahavoituneet ja lähes tihuttivat verta. Pistin La R-P:tä käsille ja annoin vaikuttaa. Hitsit soikoon, kun kirvelsi hetkisen, mutta yön yli vaikutettua mun kädet olivat kuin uudesti syntyneet. Pehmoiset, kosteutetut ja hyvinvoivan näköiset. Sitten vaan testiin kyynärpäissäni majaileviin psoriasis kohtiin. Jep, tämä helpotti niitäkin! Olin varma, että tämä olisi boxin turhin tuote, mutta kappas vaan kun olin väärässä. Tämän kosteutusteho on mahtava! Tykästyinkin aika lailla :)

Rimmel BB-voide oli taas tuote, jonka testaamista odotelin oikein innolla. No hei meikki :D En kyllä kokenut, että BB-voide olisi mulle kovin sopiva finnien tähden, eihän yleensä niiden peittokyky ole mitään mahtavaa, kuten ei tälläkään kertaa. Ensimmäinen asia mistä en tuotteessa pitänyt oli sen levittyvyys. Mielestäni se oli hetken aikaa työskenneltävissä, kunnes muuttui kummallisen tahmeaksi ja mikäli kävin samaa kohtaa uudelleen läpi, alkoi tuote rullata kasvoilla. Yritin levittää voiteen pikaisesti kasvoille ja kyllähän se siihen sitten ihan kivastui kuitenkin tasottui. Toinen asia oli BB-voiteen sävy. Kun sävynä mainitaan light, voisi sen olettaa sopivan tällaiselle talvisin erittäin kalvakaksi muuttuvalle nahkalle, mutta toisin oli. Sävy olikin kohtuu tumma, mutta kyllä sen sai ihan kohtu hyvin häivytettyä iholle. Päivän kasvoilla olleena suli tuote mun kasvoilta aika hyvin. Meistä ei kyllä tullut parivaljakkoa, vaikka tuote varmasti olisikin oikein toimiva. Voi olla, jos iho tästä parantuu ja saan rusketusta pintaan, sopisi tuote paremmin. Ehkä mun on odotettava kesään tämän kanssa.


Philosophy The Microdelivery Peel Kit odotteli mulla testausta ihan viime päiviin saakka. Nyt testanneena ihmettelen kyllä suuresti, miksi en tätä aiemmin testannut. Olen ihan rakastunut tähän! Onneksi mulla jäi ainakin toiseen kertaan tuotetta, ehkä saan vielä kolmanteenkin. Kaksivaiheinen kuorinta taisi tuntua liian mutkikkaalta ja aikaavievältä hommalta, että annoin sen odotella omaa vuoroaan. Tulin saunasta ja päätin, että pakkohan tätä nyt on testata kun kuun loppu jo häämöttää ja pistin kuorinnan ensimmäisen osan kasvoille. Todella rakeinen ja ihanan tuoksuinen tuote tuntui kuorivan naaman todella hyvin. Ihan kuin olisi hiekkapaperilla pistänyt menemään. Pyöritten ihan reippaasti tuotetta kasvoilla ja pistin sitten kakkosvaiheen siihen päälle ohjeiden mukaan. Näiden yhdistelmä teki kuorintamassan vaaleaksi vaahdoksi ja teki pyörittelyn helpommaksi. Tuote tuntui tässä vaiheessa lämpimältä kasvoilla. Säikähdin hieman, mutta nopeasti tunne meni pois. Tämä kakkososio ei tuoksunut enää lainkaan hyvälle ja tätä suositeltiin pidettävän kasvoilla pari kolme minuuttia. Sitten huuhtelu. Kuivasin kasvot ja menin peilin eteen. Olin hämmästynyt! Miten pehmoisaksi ja kirkkaaksi tuote saikin mun kasvot! Siis todella ihana tuntuiseksi. Pistin sitten normaalit voiteet päälle ja aamulla oli edelleen okein kirkas iho. Olen myyty, todellakin!

Lumene Ultra Sensitive Rauhoittava & Kosteuttava naamio tuntui olevan myös vähän erilaiselle iholle suunnattu, mutta pakkaspäivänä lenkin jälkeen pistin tämän kasvoilleni. Teki muuten hyvää pakkasen puremille poskipäille. Hyvin munkin iho tuotetta imi, vaikkei kuiva olekaan. Pyyhin loput naamiosta vanulapuilla pois ja iho oli oikein ihanan tuntuinen. Seuraavana päivänä tosin rasvottui normaalia enemmän, mutta en antanut sen haitata. Testasin tuotetta myös äidin kasvoille, jolla on näin talvisaikaan vähän kuivahko iho. Hänen kasvot todella imaisi tuotteen ja iho alkoi oikein hehkua käytön jälkeen. Saatoin antaa äidille noottia, että iho pitää hoitaa enemmän ;D Äidin kyläillessä aion kyllä hölvätä naamiota molemmille. Mielestäni tämäkin tuote lopulta oli oikein ihana :)

Cutrin Sensitive Care Spray hoitosuihke on ollut mulle vähän haastava käytössä. Siis ihan vain siksi, että mä olen vähän huono tekemään mitään tälle ruuhkatukalle. Mutta ne kerrat kun tuotetta jaksoin ja muistin suihkuttaa, teki se hiuksille oikein hyvä. Hiukset näyttivät paljon eloisammilta ja olivat paljon kosteutetumman oloiset. Mun täytyy tätä vielä testailla enemmän saadakseni paremman tuntuman tuotteeseen, mutta näillä suihkinnoilla voisin ostaa tuotetta kyllä toisenkin putelin.


Mitäs mieltä te olitte vuoden ensimmäisestä boxista? Oliko osuvia tuotteita? Mikä oli teidän lemppari?
Mä odotan innolla jo helmikuun boxia saapuvaksi. Mitähän siellä tällä kertaa voisi olla? :)

You Might Also Like

0 kommenttia