Livbox - kesäkuu 2015 arvostelu

perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

Uskotte varmaan, kun sanon etten lomalla ole kiireiltäni kamalasti ehtinyt räpeltämään kosmetiikkaa saati meikkaillut tuonne sorakasojen keskelle? Lomameikkailut on laskettavissa sormilla. Toistaalta se on varmasti tehnyt iholle ihan hyvää, että saa hengähtää välillä. Kynnet näyttää myös aika karuilta ja rähjääntynyt olo mulla on ollut muutenkin. Ja mikä tietysti, ikävähän mulla on kunnon meikkailuja ollut.

Lomalla ehti siis tulla jo uusin, heinäkuun Livbox. Eipä kauaakaan kun jo elokuun boxinkin saa, joten käydääs nyt vielä pikaisesti kesäkuun boxin sisältö läpi. Näitä onneksi ehdinkin jo jonkin verran testailla, mutta heinäkuun boxi on vielä paketissaan testaamattonana.


Kesäkuun boxissa tuli siis yhteensä kahdeksan tuotetta, joista kuitenkin kuusi oli niitä virallisia. Hammasharja ja Compeed rakkolaastarit olivat lisänä.


Rimmel 60 seconds kynsilakka tuli mulle ihanan kesäisen keltaisessa 507 Round and round in circles sävyssä. Multa löytyykin entuudestaan ainakin yksi 60 seconds lakka ja siitä pidin kovasti. Kuivui nopeasti ja oli hyvä levittää. Tämän keltaisen kanssa en harmillisesti voi sanoa samaa. Tämä oli hieman haastava saada levittymään tasaisesti kynnelle ja vaati kolme kerrosta ollakseen siistin näköinen. Ja kuivuminen, se ei kyllä nyt saa 60 sekunnin leimaa. Odottelin kauan ja silti oli koko ajan vaarassa ruttaantua. Ihana lakka kyllä muuten, kesto oli ihan hyvä. Mutta en tiedä jaksanko lakata tällä kovinkaan montaa kertaa vaativaisuutensa takia.

Jordanin hammasharja on jo ihan loppuun kulutettu. Aika perus harja, pehmeä ja pesi ihan kohtalaisesti. En nyt oikein osaa sen kummempaa sanoa :D Tuo kotelo harjasosalle oli kyllä hyvä lisä, reissussa toimii todella kivasti.

L'occitane Verbena shower Gel suihkusaippua oli ihanan tuoksuinen, sitruksinen. Hellävaraisesti pesevä. Tätä voisin kyllä ostaa lisääkin. Söpö pieni puteli, mutta nopeasti kuluu kyllä loppuun.


Bernard Cassiere sitruuna-mittu mattafluidi oli mulla todella kovassa käytössä sen saatuani. Aivan ihana kasvovoide ja rauhoitti hieman mun rasvoittuvaa ihoa. Sopii myös meikin alle, kun kuivuu salamannopeasti. Aivan ihastuttava raikas tuoksukin. Taitaa olla enää pikku turaus jäljellä.


Natural Code by Lumene Eye intensifier rajauskynä on ihan huippu! Tästä tulette kuulemaan omassa postauksessaan vielä enemmän. Mulle tuli sävy 2 Pearly Taupe ja kuten kuvasta näkyy, se on ihana! Harmahtava sävy, jossa kultaista hilettä. Erittäin kestävä.

Compeed rakkolaastarit on mulle vanhoja tuttuja ja voin edellisten käyttöjen perusteella ylistää nämä maasta taivaaseen! Toimii ja ei tarvitse rakon tullen kärsiä kivuista enää yhtään. Ihan mahtava laastari. Tämä paketti on vielä avaamatta, sillä olen säästynyt rakoilta. Mutta näitä on silti aina todella hyvä ola laukussa mukana.


Kubiss, tuo halpismerkki Englannista. En vielä oikein osaa antaa tästä tarkkaa arvioita, en ole sutaissut sitä naamalle kuin pari kertaa. Laitoin tätä myös kerran Mintun kasvoille. Toimi kyllä ihan ok, mutta tarkemmin en osaa nyt sanoa.


 Rexona Maximum Protection Confidencea mainostetaan telkkarissa nyt. Tai ainakin olen pari kertaa mainoksen nähnyt :D Aika voimakkaan tuoksuinen deodorantti, ja noista reijistä tule vaaleaa dödöä ulos. Pari kierrosta per kainalo riittää. Tätä suositellaan laitettavaksi yöksi kainaloihin, että se antaa parhaan mahdollisen suojan. Olen testannut tätä niin, mutta myös normaalisti aamulla. Ehkä enemmän suosittelen tätä käytettäväksi illalla. Ensinnäkin voimakkain tuoksu ehtii laantua ja toisekseen, et tuhoa mustia paitojasi kainaloista. Tämä meinaan tahraa ja kunnolla tahraakin. Mutta muuten tämä toimi mielestäni oikein kivasti. Haluaisin ehkä kokeilla tätä jossain muussakin tuoksussa vielä.


Tällaiset oli siis kesäkuunboxin mietteet. Seuraavaksi katsotaan heinäkuu, toivottavasti ehdin ennen elokuun saapumista :D

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Lakka on hauskan värinen! Keltaista näkee kovin harvoin ja sopii kesään oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä keltainen on kyllä täydellinen kesälakka :)

      Poista