Rippitytön hiukset ja meikki

maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Hah, tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että töihin paluu olikin aika helppo nakki. Mähän menin sinne lepäilemään. Pääsin karkuun remonttia ja sain istua rauhassa koko päivän :D Et sellainen paluu. Helppo oli ja menen huomennakin ihan positiivisella mielellä :) Ei siis yhtään niin kamala kuin olin manannut.

Koska lomalla onneksi ehti tapahtua hieman muutakin kuin vain remonttia, niin palataas hetkeksi niihin tunnelmiin. Tai tunnelmiin, kun mun rakas serkku Minttu pääsi ripille. Mulla oli suuri ilo ja kunnia päästä tekemään rippitytölle sekä kampaus että meikki päivän juhlintaan. Arvatkaa vaan mikä ressi! Toisella on suuri juhlapäivä ja hänen tulisi olla edustavana. Mulle iski pienoinen paniikki. Ei kyllä niinkään meikistä, mutta tytön kampauksesta. Neidin päässä kun on materiaalia muille jakaa. Peppuun yltävät tuhottoman paksut hiukset ja toiveena tietysti kiharaa. Apuva! Näin muutamia kampauksia ja lopulta päädyttiin helppoon vesiputouslettiin ja kiharaan.



Hiusten kihartamisessa meni vain sellainen kevyt puolitoistatuntinen. Mintulla on äärettömän paksut hiukset ja ne piti kihartaa monessa osassa. Aika alkoi loppua kesken ja olisin toivonut parempaa kiharajälkeä. Hiuksia kiharrettiin päivällä vielä uudelleenkin. Siinä missä alettiin olla viimeisten suortuvien parissa, alkoi ensimmäiset jo suoristua. Haastavan paksu. Aivan mielettömän upea kuitenkin.



Meikki onneksi oli se helpompi osuus. Nuoren tytön iholle ei tarvitse paljoa tuotteita, vaan mitä kevyempi, sen parempi. Ihan vain BB-voidetta T-alueelle ja siihen päälle hyvin kevyt puuterointi. Silmiin hieman hohtavaa luomiväriä ja ripsiväri. Kulmia täytettiin vain hieman. Poskiin punaa ja se on siinä. Ei muuta tarvittu. Mintulla on niin suloiset silmät, että eihän niihin olisi mitään edes tarvinnut.


Kaunokainen <3 Olisin toivonut onnistuvani paremmin suorituksessani, mutta näillä mentiin. Toivottavasti kantaja ainakin oli tyytyväinen <3

You Might Also Like

19 kommenttia

  1. Ihana Minttu. Oli kaunis kokonaisuus, joten olit onnistunut hyvin.💖👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on kyllä ihana ♥ ja kiitos, kiva kuulla :)

      Poista
  2. On teillä serkuksilla aivan uskomattomat hiukset ja muutenkin varsinaisia kaunottaria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia, kiitos ♥ Mintun hiukset ovat kyllä jotain niin hämmästyttävää :D Luonnossa varsinkin nähtynä.

      Poista
  3. Musta nuo hiukset on todella hyvin onnistuneet! Ja meikki just sellanen ku nuorelle sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Just sitä yritin hakea, nuorelle sopivaa :)

      Poista
  4. Ihan tajuton tuo tukka! Teillä selkeästi kulkee nuo upeat kruunut suvussa. :D

    Aika harvoin kuulee lomalta paluun menneen noin kevyesti. ;) Täällä menee vasta toka virallinen lomapvä ja mä meinaan vähän väliä miettiä, että apua, oliko mulla tänään töitä! heh.. Ens viikolla kutsuu Turkki, niin eiköhän siellä saa vähän päätä nollattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, Mintun tukka on tajuton. Oikeasti, vähintään kolme kertaa paksumpi kuin omani. :D

      Joo, en olis kyllä uskonut töihin paluun ollevan näin helppo. Oikeastaan tosi helppo ja voisin melkein jopa sanoa nauttineeni. :O Pitäiskö huolestua? :D

      Poista
  5. Ihan mielettömät noi hiukset, siis aivan käsittömättömän upeat! Juuri sopivan kevyt meikki rippijuhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän, mäkin hämmästelen niitä joka kerta kun nähdään ja pakko päästä aina tekemään siihen lettejä :D
      Ja kiitos ♥

      Poista
  6. VAU mitkä hiukset, selvästi sukuvika ;D Meikki on tosi kaunis nuorelle rippijuhlaan, hyvin onnistuit molemmissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helena, kiva kuulla ♥ Mulla on kyllä vielä pitkä matka tuollaisiin hiuksiin :D

      Poista
  7. Hei mikä on tuo hiusmäärä ja paksuus :D!? C'moon! Teillä on selkeästi joku salainen geeni mitä pannaatte suvussanne :'D

    Nätti kampaus, ei liian laitettu eikä liian lapsellinen eikä taas liian aikuismainen - vaikka pieniä aikuisiahan tuossa iässä jo ollaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, nauroin ääneen sun kommentille :D Salainen geeni, Mintun perheessä ainakin. Oma on ehkä vaan pitkä, mutta ohut kyllä tuohon verrattuna :D

      Ja kiitos ihanainen ♥ Tulipas hyvä mieli kommentistasi :)

      Poista
  8. Kaunis oli (ja on) sankaritar ja kaunis on laittaja♡♡♡♡♡♡♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankaritar on kyllä sellainen kaunotar. Laittajasta en sano mitään :P

      Poista
  9. Suloinen nuori neiti vikassa kuvassa, ja mikä fleda, huikhea. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu on kyllä itse suloisuus ja hiukset, mäkin oon niille kade. Voi jos saisit upottaa sormesi niihin, niin tiedät mistä puhun :D

      Poista
  10. IHANAT HIUKSET! pakko sanoo :)

    VastaaPoista