Treenikassi

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2016

Voi kammous mikä päivä. Työpäivä siis. Jouduin osallistumaan kahteen eri palaveriin iltapäivästä ja ne oli kaiken lisäksi vielä heti peräkkäin. Kamalasti kaikkea keskusteltavaa ja kehitettävää. Johan siinä pää rasittui ihan liiaksi. Tietysti palavereiden jälkeen piti hoitaa omat hommat loppuun ja näin ollen työpäivä venähti ylitöiden puolelle. Kyllä siinä pää otti heti itseensä. Ei siis siitä ylityöstä vaan niistä palavereista. Könöttelit huonolla tuolilla kolmatta tuntia ja mun migreenitaustalla oli jomotus taattu. Päänsärky siis alkoi ja yritin käydä sitä lenkkipoluillakin taltuttamassa, mutta ei. Siinä se taas on ja pysyy. Toivottavasti helpottaa pian. Tää tietokoneella istuminen ei nyt tietysti auta sit yhtään.

Mun oli vaan nyt päästävä näyttämään teille mun toinen uusi laukkuhankinta pääkivusta huolimatta. Viimeksi esittelin teille uutta kesäkassiani innoissani, mutta eipä intoa ole yhtään sen vähempää tämänkään laukun osalla. Mun toinen laukkuhankinta ei ole nyt mikään superupea merkkilaukku vaan nyt puhutaan ihan käytännön urheilukassista. Uuden treenilaukun hankita alkoi olla todellakin ajankohtainen, kun vanha alkoi olla ihan kauhtunut koinsyömän näköinen.


Muistan vieläkin, kun kirjoittelin blogiin silloin joskus kauan sitten, että ostin itselleni ihanan treenikassin Kärkkäiseltä. Tämä laukku on siis ostettu viiden vuoden sisään ja onhan se siis vielä toistaalta ihan käyttökelpoinen. Ainut miinuspuoli on vaan se, että tuo laukun kangas kun on sisäpuolelta jotain muoviseosta, on se alkanut rapisemaan kankaasta irti. Mun treenivaatteita koristaa sellainen vaaleanpunainen muovitöhnä ja voin kertoa, että se sotku mikä siitä tulee on järkyttävä.


Eikä tuo nyt kovin houkuttelevalta näytä. Mua itseäni ainakin motivoi treenin pariin mukavat ja pirteät varusteet, niin vaatteet kuin itse kassikin. Vanha vaaleanpunainen Nike palveli kiitettävästi sen aikaa mitä kesti, mutta kyllä mä olin valmis luopumaan siitä. Kauhtunut ulkonäkö ja muovirapistelu oli syyt hankkia uusi ja entistä motivoivampi kassi. Uusi kassi löytyi ihan vain kauppoja kiertelemällä ja tämä upposi suoraan mun sydämeen.

STADIUM SOC 19,90€

Kun näin Stadiumilla tämän ihanan väripläjäys SOCin kassin, en todellakaan voinut jättää sitä ostamatta. Ihan mun näköinen räikeä laukku oli pakko saada ja tuo on kaiken lisäksi vielä erittäin hyvän kokoinen ja taskujakin on sopivasti.


Kangas on erittäin kevyttä ja sellaista kahisevan tuntuista. Laatu vaikuttaa hyvältä, mutta vasta käytössähän sen näkee, miten kassi oikeasti kestää kulutusta. Mutta eipä tätä todella ole hinnalla pilattu! Alle kakskymppiä, siinä missä moni muu mun katsomani laukku hipoi lähempänä neljääkymppiä. Ja ulkonäkönsä puolesta tämä nyt vain oli ihan ykkönen ja vastustamaton.


Onko teillä millaisia treenikasseja käytössä? Tai onko teillä ylipäänsä merkitystä, millaisessa kassissa varusteitanne kannatte? Käykö ihan vaan vaikka muovipussi? Mä meinaan olen ehkä hitusen varusteharrastajakin, mutta mua ne ihanat varusteet vaan motivoi enemmän treenaamaan. Pitäähän ne ihanat kamppeet saada käyttöönkin :)

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Häpeilevänä myönnän kuljettavani treenikamat muovipussissa :) toisaalta minä lähden kotoa treenivaatteissa koska yleensä kävelen salille. Tykkään kivoista treenivaatteista kyllä. Ihana laukku on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii :D No mutta eihän sillä väliä, jos jo kotoota pääsee hyvin treenivaatteissa salille. Mä kans tykkään kovasti kivoista treenivaatteista ja asusteista. Sen takia tämäkin laukku oli ostettava :D

      Poista
  2. Hei toi on hieno! Mulla einole treenikassia lainkaan, mut tarttisin varsinkin Lahti-viikonloppuja varten. Oon etsinyt mut eipä oo noin magee tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sit Stadiumille kurkkimaan laukkuvalikoimaa ;) Siellä oli tosi paljon kivoja erilaisia :) Mä rakastan räikeitä värejä, niin tää vaan vei mun sydämen :D

      Poista
  3. Mulla on samanlainen Soc:in laukku pinkkinä! ihan paras treenilaukku, mahtuu kaikki tarpeellinen mukaan :) T:Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämän koko on ihan super sopiva! Mä kattelin tuollaista pinkkiäkin, mutta nää värit vaan oli niin mageet :D

      Poista
  4. Oon vähän tylsä, aivan sama minkälainen treenikassi. Värilläkään ei ole väliä, kunhan se on musta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut musta nyt on musta, ymmärrän ;) Mä tartten mun treenijutuiksi värikkäitä juttuja, että mua innostaa ja motivoi enemmän lähteä treenaamaan :D

      Poista
  5. Mulla samaa mallia oleva socin kassi kans! Tosin ostin n. 3kk sitten, enkä silloin nähnyt kuin (luultavasti ei vielä ollut muita kuoseja) mustaa ja tätä harmaa pinkkiä mikä minulla on. Sitten kuukauden päästä alkoi kasseihin tulla enemmän kuoseja.. Harmitti vähän, mutta pidän omasta kyllä paljon!

    Kassin laatu on ihan hyvä, tosin hieman lankoja irtoilee.. Kyllä 20€ kassiksi ajaa asiansa. Ei tosin samaa laatua kuin niket ovat minulla olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla joo, että loput kuoseista tuli tosiaan myöhemmin. Kattelin kyllä muitakin sävyjä, mutta tää räikein oli paras :D
      Mä taas harmistuin, millainen laatu tuossa mun Nikessä oli. Sen takia valitsin vähän halvemman laukun ja ainakaan toistaiseksi mulla ei tästä Socista ole pahaa sanottavaa :)

      Poista