Isadora Bohemian Flair ja Storbing Face - syksy 2016

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2016

Mä huomasin, että nyt syksyn tullen mulle tuli ihan uudenlainen himotus meikkimaailmaan. Markkinoille on alkanut tulla ihan mielettömän ihania syyskokoelmia ja ne ovat sytyttäneet mun kadoksissa ollutta meikkaushimoa. Mähän olen tosiaan syksyn lapsi noin syntymäni mukaan, vaikka kesällä tunnen olevani kaikista eniten hengissä ja voimissani. Ehkä siinä on kuitenkin joku juju, kun syksyllä alkaa tulla niin erilaisia tuntemuksia. Olen ihastellut kokoelmissa olevia lämpimiä ja muurettuja sävyjä ja ne todellakin innostavat meikkaamaan.

Sain blogin kautta testattavaksi Isadoran Bohemian Flair syyskokoelman tuotteita sekä ihania Strobing Face kuultotuotteita ja voi mikä tulinen rakkaus mulla tulikaan näihin tuotteisiin. Aivan mielettömän ihania sävyjä ja tuotteita. Vaikka luomivärit ovat yleensä se mikä mut saa aivan intopiukeaksi niin tässä kokoelmassa kuitenkin sytytti eniten huulituotteet ja poskipunat. Katsotaan nyt vielä lähemmin, että mitä ihanaa kokoelmissa on.


Eikö olekin mielettömän ihania sävyjä? Bohemian Flair kokoelmaan kuuluu kokonaisuudessaan kolme eri luomiväripalettia. Minä sain testiin kaksi niistä ja harmillisesti juuri se paletti jäi uupumaan, joka kuvallansa mut maanisesti lumosi. Luomivärinelikko, joka minulle ei siis tullut on nimenomaan Bohemian, joka kokoelman nimeäkin kantaa. Äärimmäisen upea lämmin paletti, joka olisi kyllä saanyt paljon rakkautta :D Kolme erisävyistä kynsilakkaa. Kolme eri sävyistä huulituotetta, niin kynät kuin huulipunat ja kaksi sävyä poskipunia.

Strobing Face kokoelmaan kuuluu ihan mielettömän ihania kuultotuotteita. Kaksi palettia, kaksi nestemäistä tuubia sekä voidemainen tuubi. Vielä lisäksi yksi villikortti, eli uutuutena tullut Insane Volume Lash Styler ripsiväri, joka ei kumpaankaan kokoelmaan siis varsinaisesti kuulu. Halusin vain ujuttaa kaikki uutuudet samaan postaukseen :D

540 Purple Paisley // 541 Choho Chic // 539 Soft Suede
suositushinta 8,90€


Aloitetaan nyt kuitenkin Bogemian Flair kokoelmasta. Ensimmäisenä ihanat kynsilakat. Jokainen näistä puhuttelee mua ihan mielettömän paljon. Upeat sävyt ja niin täydelliset syksyyn. Ennen kynsille pääsyä swatchasin kaikki kynsilakat kiekolle yhden kerroksen verran. Hieman kuultoa on kaikissa, joten parilla kerroksella saa varmasti täydellisen peiton. Ihanat isot siveltimet levittivät lakan todella helposti, joten lakkaus tulee olemaan helppoa. Ja kyllähän mä näistä jo yhtä kokeilin pikaisesti ja voin kertoa, että tiedän mitä kynsilläni tänä syksynä tullaan näkemään. Nämä kaikki lakat ovat kausisävyjä.

52 Praline // 56 Rosewood // 68 Rum Raisin
suositushinta kynät 10,90€ punat 15,50€


Huulituotteet tulivat onneksi uutuutena pysyvään valikoimaan. Nää on meinaan ihan pure lööv! Mielettömän ihanat sävyt ja ihanan helpot käytettäväksi. Huultenrajauskynät eivät vaadi teroitusta, sillä niitä käännetään putkilosta lisää värin vähentyessä. Rajaukset ovat vedenkestäviä. Huulipunakynissä sama tekniikka ja punat ovat kevyitä levittää. Rajauskynät ovat oikein kermaisia ja antavat hyvän pohjan punalle ja tuovat kestoa lisää. Rajauksia voi käyttää ihan vain sinällääkin punana kermaisuutensa vuoksi.


Huulipunakynät ovat erittäin kiiltäviä ja antavat huulille kosteutusta. Puna ja rajaus ovat yhdessä siis erittäin pitkäkestoisia.

66 Bare Berry // 58 Soft Coral
suositushinta 14,50€



Poskipunat ovat ihanan samettisia ja sopivan pigmenttisiä. Sävyä ei tule liikaa, joten ei tarvitse pelätä poskipunaövereitä :D Poskipunista tulee kevyt hehku ja lämpö poskille. Poskipunat tulevat uutuutena pysyvään valikoimaan. Pakkaukset ovat kovasti mieleeni. Läpinäkyvä kansi paljastaa sävyn välittömästi ja on sopivan kokoinen mukaan otettavaksi.

10 Soft Suede // 09 Vintage Velvet
suositushinta 16,90€

Luomivärinelikkoja kuuluu tosiaan kokoelmaan yhteensä kolme, minulle testiin tuli kaksi viileän sävyistä palettia. Toinen punertavan sävyinen ja toinen kylmä taupe. Näistä paleteista vain Soft Suede tulee pysyvään valikoimaan kun taas Vintage Velvet on kausisävy.


Luomivärit ovat upean pigmenttisiä ja tasaista Isadoralaatua. Olen aina pitänyt Isadoran luomiväreistä hyvän pigmentin ja laadun vuoksi. En ole vielä yhteenkään Isadoran palettiin pettynyt. Ainut vain, niin mun on varmasti hankittava vielä kolmas kokoelman paletti Bohemian, sillä se on vain niin mielettömän upea. Kaikki tuotteet tulevat elo-syyskuussa myyntiin.

Sitten Strobing Face kokoelma. Nythän on kovassa huudossa kauniin kuultavat ja hehkuvat kasvot. Youtube on pullollaan videoita, kuinka tehdä Strobing meikki. Tämä on peittoamassa kuulemma vahvaa contouringia, mutta mä en taida olla kumpaankaan kastiin täysin sopiva. Käytän korostusta ja varjostusta omalla tyylilläni :D Strobingia varten on todella tehty paljon erilaisia tuotteita ja Strobing Face kokoelmasta varmasti jokainen löytää oman suosikkinsa puuteristen, nestemäisten ja voidemaisen joukosta.

20 Cool Glow // 21 Warm Glow
suositushinta 26,90€

Minä olen aina ollut eniten mieltynyt puuterimaisiin tuotteisiin. Tähän vaikuttaa varmasti se, että omaan herkästi rasvoittuvan ihon, jolloin voidemaisia tuotteita ei ole tullut oikein käytettyä. Korostustuotteet muutenkin ovat olleet aika varovaisella käytöllä, koska naama kiiltelee omasta takaa myös ihan kohtalaisesti. Nyt raskauden myötä mun iho on kuitenkin hieman rauhoittunut eikä niin pahasti enää rasvoitu.


Puuterimaiset Face Sculptor Strobing paletit ovat mielettömän upeita. Nämä veivät tämän harakas sydämen ihan totaalisesti. Upeasti pigmenttiä ja kaunista hehkua tuovat sävyt on helppo levittää ja osaa näistä käyttäisin ihan luomiväreinäkin. Näistä kahdesta paletista en pysty edes päättämään, kumpi kauniinpi. Upeat!

80 Cool Glow // 81 Warm Glow
suositushinta 21,50€

Nestemäiset Strobing Fluid Highlighterit ovat täydelliset kesäiholle. Monesti kesällä iho ei tarvitse meikkiä juuri lainkaan, koska se on kauniisti päivettynyt eikä sitä haluta meikillä piilottaa. Varsinkin jos on hyvä iho. Itse näkisin nämä silloin täydellisiksi korostustuotteiksi. Tosin kuivasta ihosta kärsivät taas varmaan pitävät talvella tällaisten käytöstä. Itse tosin kuulun tähän kesäkastiin, vaikka huono iho onkin. Kuten aiemin sanoin, nestemäiset tuotteet ovat mulle olleet aina oma haaste. Näistä tuli kuitenkin niin mielettömän upea hehku, että pakko käyttää :D

01 Champagne Glow
suositushinta 16,65€

Viimeisenä vielä voidemainen korostustuote, joka on erittäin helppokäyttöinen. Tuubista vain käännetään tuotetta lisää kun se alkaa loppua. Tuote on helppo lisätä kasvoille.


Kaikki tuotteet ovat oikein pigmenttisiä ja mielettömän kauniita. Vaikka kyseessä on korostustuote, niin jokaisessa on selkeästi oma sävy. Ihana valita meikin mukaan, tahtooko viileää vai lämmintä hehkua kasvoille. Harakka on todella rakastunut näihin. Koko Strobin kokoelma sai kyllä sydämeni sykähtelemään. Tuotteet tulevat syyskuun aikana myyntiin.

Viimeisenä vielä se villi kortti, Insane Volume Lash Styler ripsiväri. Tai eihän tämä mikään villi kortti ole sinänsä, ei vaan kuulu kumpaankaan kokoelmaan.

suositushinta 19,90€

Ripsiväri ei ole vielä päässyt testiin, joten en osaa siitä sen enempää vielä sanoa, mutta ehdottomasti oma postaus, kun on testattu oikein kunnolla. Ihan mielettömän ihania tuotteita ja olen onnellinen, että meikkausinto on jälkeen palaamassa :)

Mikä tuotteista sai sun sydämen sykkimään eniten?

*tuotteet saatu testattavaksi

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Onpas ihania! Huulijutut ihastuttivat, samoin nuo puuterimaiset korostustuotteet. Niitä on pakko päästä kaupassa hipelöimään :D

    VastaaPoista
  2. Ruskean sävyiset kynsilakat ja huulipunat. Mun pitäisi opetella tekemään kunnollisia silmämeikkejä, vaan rajaus on hallussa :)
    Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania uutuuksia<3 Silmäni nauliintuivat heti tuohon Soft Suede luomiväripalettiin. Upeat sävyt:D

    VastaaPoista
  4. Ihania uutuuksia, luomivärit ja korotustuotteet ehkä näistä eniten itseäni kiehtovat :)

    VastaaPoista
  5. Noiden kynsilakkojen sävyt on upeita!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania juttuja, tuota ripsiväriä olen miettinyt jos ostaisi seuraavaksi :)

    VastaaPoista