OnePlus 3 - merkin vaihto lahjan myötä

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2016

Kolkyt on ihan nurkan takana... kaks viikkoa enää kakskymppisenä :O

Pidempään mukana kulkeneet tiedätte, että meillä tuo Niksu on melkoinen tekniikan ihmelapsi. Tämän kymmenen vuoden yhdessäolo aikana mun ei ole tarvinnut pistää tikkua ristiin missään tekniikkaan liittyvissä asioissa. Mielipidettä mahdollisesti kysytty värien osalta, mutta olen ihan mielläni tämän vastuun antanut Niksulle. Mulla ei ole ollut puutetta kameroista, tietokoneista, puhelimista puhumattakaan. Jo ensimmäisenä yhdessäolo vuotena sain synttärilahjaksi uuden puhelimen. Niksun mielestä mun oma Nokia oli niin läppä ja huono, että halusi ostaa paremman. Siitä se sitten lähti. Puhelimia on tullut tasaiseen tahtiin. Niksu on aina ollut Sonyn puolestapuhuja, sillä hän on pitänyt merkin laadusta ja edistyksellisyydestä. Tässä kymmenen vuoden aikana mulla onkin ollut kuusi eri Sonyn puhelinta. Rakkaita jokaikinen. Ja todella tyytyväinen olenkin jokaiseen ollut. Teknologia menee vaan eteenpäin niin kamalaa vauhtia ja puhelimet uudistuu koko ajan, on Niksu halunnut pitää mutkin ajan tasalla. Ja nyt kun mä vielä someta puhelimella aika paljon, olen koko ajan saanut parempia ja parempia puhelimia. Sonyista jokainen on toiminut moitteetta, mutta jotain tapahtui. Sony ei olekaan tehnyt vaadittavia uudistuksia markkinoille, joista Niksu olisi pitänyt. Eteen tulikin merkin vaihto ja mamma saa tällä kertaa toimia koekaniinina :D


Syvemmän analyysin saisi tästä aiheesta kirjoittaa mun ukkokulta, sillä mulla ei tästä nyt ole niin kovaa mielipidettä. Tosin, ymmärsin Niksun mielipiteen oikein hyvin. Sony on vähän jumahtanut paikoilleen, siinä missä muut menee jonossa ohi. Sony pitää hintoja korkealla, vaikka alempaan hintaan saa jo parempia vehkeitä. Kuulemma laadussa on ollut sanottavaa ja niin kävi tän mun viimeisen Sony Z3 compactin kanssa. Siis ei mitään kamalaa, hitsin hyvä ja rakas puhelin oli tuokin. Muutamia vikoja mainitakseni, kameran linssi on muovia ja se tässä ajan saatossa on ottanut itseensä ja näin ollen kuvat alkoivat olla sumeita, Tätä piirettä ei ole meinaan korjattu ainakaan Z5 premiumiin, mikä tällä hetkellä toimii Niksun puhelimena. Tuo 750€ puhelin ei ihan lunastanut odotuksia. Takaisin nyt tähän Z3 compatiin. Puhelimen prosessori (SnapDragon 801) otti ja kuumeni melkoisen reippaasti. Tämä sama "ongelma" pätee muihinkin prosessoreihin, mutta Sony harmillisesti ottikin siitä pahemmin itseensä. Sonyssa ilmeisesti käytettään jotain lämpöliimaa ja mulla irtosi puhelimen näyttö yhdestä kulmasta auki. Näin ollen puhelimen vesitiiveys oli poissa. Takuuseenhan se meni, mutta harmitti niin maan vietävästi. Puhelimen muutenkin muovinen olemus ei antanut tunnetta laadusta. Sony on edelleen meidän perheen lempimerkeistä, mutta puhelimien osalta se on jäänyt vähän jälkeen. Niksuhan tutkii näitä asioita sellaisella mielenkiinnolla, että mä en välillä oikein jaksa edes ymmärtää :D Näin ollen meille tosiaan muutti uusi merkki ja se on OnePlus.


Sain siis tänä vuonna synttärilahjaksi (pari viikkoa etukäteen tosin :D) OnePlus 3, joka on tällä hetkellä yksi markkinoiden tehokkaimmista puhelimista. Ainakin paperilla kuulemma. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmat speksit, niitä saa kysellä kommenttilootassa, laitan Niksun vastaamaan ;) Tällä hetkellä mä en ole vielä muodostanut tästä uudesta puhelimesta oikeastaan muuta mieleipidettä kuin ulkonäön. En ole vielä ehtinyt sitä ottamaan käyttöön. Mutta hitsin nätti puhelin, sanoisinko. Valkoinen etuosa ja hailakan kultainen takakuori. Käteen todella kivasti istuva, vaikka melkoinen halko tuohon compactiin verrattuna onkin. Tai OnePlus 3 on kylläkin ihan super ohut, ohuempi kuin tuo Sony, mutta muuten kooltaan isompi. OnePlussassa on 5,5" ja Sonyssa 4,6", eli melkoinen muutos itselleni.


Ensikosketus puhelimeen antoi nimenomaan tunnun laadusta. OnePlus on kehitetty yhdessä fanien kanssa tai niin ainakin heidän sivuillaan ja papereissa kerrotaan. Puhelimen saa melkoisen huokeaan hintaan 399€. Hinta on silti tietysti melko korkea, mutta hintaluokassa kohtalainen. Mutta kuten sanoin, en ole puhelinta vielä testannut eli en tiedä miten sisällöltään toimii. Odotan innolla tutustumista siihen, joten en sen enempää nyt pölise näitä vertailuja.


Mä olin todella yllättynyt siitä, miten ihanasti puhelin oli pakattu. Mä rakastan kaikkia nätisti aseteltuja juttuja ja tämä pakkaus oli kuin kirsikka kakun päällä. Pelkkä pakkaus huokui laatua, koska pelkät pahvit napsahti paikoilleen täydellisesti. Niksu ei voinut käsittää, miten mä saatoin olla innoissaini niin paljon yhdestä pahvipakkauksesta. Mut tuo on vaan niin ihana :D


Kaikki niin tip top paikoillaan. Tykkään! Nyt sitten innolla odotankin tuon puhelimen käyttöönottoa. Se on latautunut valmiiksi ja kohta pitäisi sanoa vanhalle kamulle heipat. Vähän jo näissä hormooneissa ollessa tuntuu tällainenkin uudistus kovalta :D Toivon, että mun ja OnePlus 3:n yhteiselosta tulee mukava ja toimiva.


Onko merkki teille tuttu?

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Meiltäkin löytyy perheen nörtiltä (eli siskon mieheltä) tuon merkkinen puhelin ja kovasti käännytystyötä on kuulemma siskollekin tehty. Tuo suhteessa huokeampi hinta kyllä ainakin mua houkuttelis seuraavaks kokeilemaan, vielä pärjään Sonyn kanssa kuitenkin mainiosti, mut saas nähä :)

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi merkki mulle! Mielenkiinnolla jään odottamaan, millainen puhelin on käytössä.
    Itsehän en tiennyt edes Honorista, ennen kuin mun mies alkoi puhua siitä ja nyt olenkin onnellinen Honor 7 puhelimen omistaja, tässä on parasta 20 megan kamera, tykkään.

    VastaaPoista
  3. Kerrohan sitten miten on homma lähtenyt uuden puhelimen kanssa käyntiin! :)

    VastaaPoista