BLAAAH!!

tiistaina, toukokuuta 17, 2011

Nyt voin sanoa olevani ollut ahkera. Työkkärin ja monsterin sivut on kahlattu kokonaan läpi ja hakemuksia laitettu jopa sellaisiin paikkoihin joihin ei koulutukseni riitä.. jos kävi tuuri ja saisikin sellaisen työn. No, nyt sitten odotellaan ja joka päivä silti katsotaan uusimmat työt. Eilen illalla alkoi jo mennä hermom kun ei tästä työpaikasta saa mitään selvää, että jatkuuko vai ei. Tänään sitten "varmuudella"(josko tuohonkaan uskoo..) selvisi, että lähtö täältä on ensi viikon perjantaina. Muutto ainakin pois näistä tiloista pienempiin niin katsotaan ketä kaikkia saapi sitten jatkaa siellä. Itseäni ei kiinnostaisi laisinkaan, sillä työmatka lisääntyy 15km jo valmiin 45km lisäksi. Ei mua kiinnosta melkein tuntia ajaa per suunta.... Toivotaan siis, että joku uus työ tärppää.


Koen olevani tällä hetkellä äärimmäisen huono bloggaaja ja juttuni on tylsää ja puista. Ei vaan löydy kauheasti energiaa tehdä mitää erikoisempia juttuja ja jutun juurtakin on nyt vaikea löytää. Yritys on siis tehdä blogistakin vaihteeks mielenkiintoisempi paikka vaikka melko päiväkirjamaisesti tätä kirjoitankin.


kuvat:we♥it

Huomenna aamulla mulla on melkoisen mielenkiintoinen tutkimushaastattelu. Olen yläasteella osallistunut masennustutkimukseen, pari vuotta sitten oli uusinta tutkimus siihen ja huomenna sitten tutkitaan aivojen kehittymistä josko sillä olisi jotain vaikutusta masennukseen. Mielestäni nämä ovat todella tärkeitä tutkimuksia ja näistä on toivonmukaan apua tulevaisuudessa masennuksen hoitoon. Tutkimus kestää kahdesta kolmeen tuntia ja saan palkaksi leffaliput. Enpä silloin yläasteella olisi osannut arvata, että musta tulee näinkin pitkäaikanen tutkittava. Mitään masennustahan mulla ei silloin edes ollut vaan opettaja valitsi luokaltamme aktiivisimmat tytöt. Tämä on kyllä ollut ihan mielenkiintoista ja tutkimuksesta saa aina samantien tuloksetkin. Mielenkiinnolla odotan huomista, sillä aivojen käyttäytyminen on mielenkiintoista, varsinkin tälläisellä ihmisellä kuin mä... Teen lähes kaikki päätökset ja muutenkin elän tunteilla kuin järjellä. Mutta huomista odotellessa siis.

Nyt on taas pakko jatkaa hommia.

You Might Also Like

0 kommenttia