Päivä 10 - Päivän asu

maanantaina, joulukuuta 05, 2011

Kuten teille jo aiemmin kerroin, niin lauantaina meillä oli shoppailupäivä. Aamulla aikasin hereille ja valmistautumaan päivän koitokseen. Siis mullehan se oli oikeastaan niin ihanaa terapiaa kuin olla ja voi, mutta mies tais olla erimieltä asiasta. Mun perässä kulkeminen, kun suhailen hyllyjen välissä kuin päätön kana, voi olla melkoisen ärsyttävää. Uhkailun ja kiristyksen jätin heti suosiolla pois ja siirryin viimeiseen vaiheeseen eli lahjontaan ja luulen sen tuottaneen tuloksia. No ei vaineskaan, halusin miehen valitsevan itselleen vaatteita näin etukäteen, sillä housuja on vaikea ostaa toiselle joululahjaksi. Parit housut hänelle löydettiin, itsellekkin yhdet, mutta en saanut tuhlattua tarpeeksi rahoja häneen. Jotain joululahjojakin löytyi, muttei todellakaan olla lähellekkään valmiina niitten suhteen. Miksi mä aina jätän näin viime tinkaan näiden ostamisen. Ens vuonna mä aloitan jo kesällä miettimisen ja lokakuussa ostamisen.

Tässä tulee kuitenkin päivän asua. Näin kuvista katsottuna tuo yhdistelmä ei tee kropalleni oikeutta vaan uimarengas tulee kovasti esille (ei vieläkään olis ostajaa tarjolla? :D) ja samalla mulle tuli ihan tarjoilija fiilikset itsestäni, mutta mies tykkäsi tästä yhdistelmästä ja kovasti. Kiva juttu, mutta laihikselle joulun jälkeen! ja mikä toi mun asento on? Jep, en edelleenkään ole kuvattava.



kuvat: Janet

Päivän meikki oli myös samaa värimaailmaa kuin vaatteet, mutta näyttääpä se auringonvalossa ihan harmaalta ja kultaiselta. Eli mustaa, puuteria ja valkoista tuossa kyllä oli. Ja kuvia ottaessa silmät valui vettä ihan kiitettävästi :D No tällaisella kokoonpanolla mentiin siis lauantaipäivä ja kivaa oli. Syömässäkin käytiin melko kalliisti, mutta hyvää oli. Tästä ulkona syömisestä on tullut joka viikonloppuinen tapa ja kyllähän se on kivaakin :)

Tänään olisikin sitten ensimmäiset pikkujoulut ja mulla on ihan tajuton kriisi päällä. Lauantaina olin menossa ostamaan yhtä blingbling mekkoa (mainitsinkohan siitä jo), mutta ne kaikki oli loppu. Tosi kiva hei. Ainoa mitä mulla on valmiina tän päivän kokonaisuuteen on kengät ja kynnet (jotka äsken lakkasin loppuun täällä töissä :D) sekä meikki mietitty valmiiksi. Jes! Mites vaatteet? Multa ehkä saattaa löytyä jotain mitä voi pukea päälle, mutta en olis siitä kuitenkaan niin varma ja miten sen pikkujoululahjan kanssa? Eihän mulla todellakaan ole sitäkään vielä valmiina. Mies onneksi löysi lauantaina jo, mutta mä en kelpuuttanut mitään. Olenko kenties kranttu? Jos mieheltä kysyttäis niin todellakin olen ja kai mun on pakko myöntää, että kai musta sellainen piirre löytyy ainakin jossain määrin. Löytyyhän teistäkin vai olenko ainut? :D Eli kai sitä pienessä paniikissa pitää tänään töitten jälkeen mennä pikashoppailulle ja kiiruhtaa kotiin laittautumaan. Mites hiukset? Saanko laittaa taas letin päähän niinkuin aina? Jotain uutta olis varmaan keksittävä. Toivotaan, että kriisistä huolimatta tulis mukava ilta, oli sitten kivat vaatteet tai ei.

Ja onneksi huomenna on taas vapaa, mun työ motivaatio on taas kerran tosi hukassa (niinkuin aina). Huomenna tiedossa ihan vaan löhöilypäivä :)


Mukavaa viikonalkua kaikille! :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Höpöhöpö, mikä uimarengas ? Kiva asu ja meikki myös :) Mä oon niin laiska et en jaksa ikinä meikkailla noin hienosti vaan äkkiä sutasen puuterit, jonkun luomivärin, kulmat ja ripsarin :D

    VastaaPoista
  2. Milma: Kyllä se rengas löytyy :D Voi kiitos! <3 :) Mä varmaan jaksan just sen takia meikkailla ,kun en arkipäivisin meikkaa ollenkaan.

    VastaaPoista