Akne antibiootin jälkeen

tiistaina, tammikuuta 13, 2015

Viikko sitten maanantaina mulla vihdoin loppui pitkään kestänyt akneen tarkoitettu antibioottikuuri. Kuuri kesti yhteensä 90 päivää ja se tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Viimeisen laatan aikana todellakin olin menettänyt toivoni. Tämä ei tulisi pelastamaan naamaa totaalisesti finneiltä. Okei, ovathan ne vähentyneet, mutta edelleen mä kärsin niistä. Tässä kuvaa juuri kun aloitin lääkkeen ja alle puolen välin. Skin Perfection-haasteen loputtua on siis toinen.


Äärimmäisen kivuliaita paukamia, jotka ovat onneksi vähän rauhoittuneet. Mutta tilanne ei silti ole sitä mitä toivoin. Tässä tänään otettu naama.


Pahimmat ja kivuliaimmat finnit alkavat olla historiaa. Siis sellaiset miljoona kappaletta samaan aikaa naamassa. Mitä nyt yksi kaksi kipeetä ja muut tuollaisia...no ei niin kipeitä.



Meikillä saa pahimmat punaisuudet jo kohtuu hyvin piiloon ja ärsyttävät kohoumafinnit ovat vähentyneet sen verran paljon, että meikki näyttää kohtuu tasaiselta. Huom, kohtuu. Mutta silti, harmittamaan jäi, ettei todella hyviin tuloksiin päästy. Kaikkein eniten tässä huolettaa se, kun mulla on ensi kuussa naistenlääkäri aika ja pillereiden sopivuudesta kontrolliaika. Veikkaanka, että vaihtoon menee. Mitä mun naamalle sitten käy? Se jää nähtäväksi. Mun naama ei koskaan ole ollut ihan pööfekt, mutta kohtuu hyvässä kunnossa kuitenkin parisen vuotta sitten. Pillereiden vaihdon jälkeen tuli räjähdys ja tässä sitä ollaan.



Toinen mikä mua ärsyttää ehkä toiseksi eniten, on mun ihohuokoset. Musta tuntuu, että nekin ovat nyt kasvaneet ihan kamalasti tässä kuurin ja finnien aikana. Ei kellään olis huikeen hyvää vinkkiä, millä ne sais pois? Ja selkä voidaankin sitten jättää kokonaan pois tästä keskustelusta. Se on edelleen huonossa kunnossa :( Mitä ihmettä mä teen?

Mutta tässä siis mennään. Toivottavasti ette järkyttyneet kuvista. Onhan noi nyt aika yök. Voitte vaan kuvitella mun aamuiset fiilikset peilin edessä.

You Might Also Like

20 kommenttia

  1. Tsemppiä ihon kanssa! Toivottavasti saat selvyyden asiaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥ Toivottavasti lekuri osaa auttaa helmikuussa asiaan.

      Poista
  2. Voi että, onpa ärhäköitä kun antibioottikaan ei poistanut (vaikka paranihan tilanne selkeästi). Tsemppiä, toivottavasti lääkäri osaa auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tää on jotain ihan käsittämätöntä. Mut kiitos ihanuus ♥ Toivon todella, että lääkäri antaa jotain parannusapuja.

      Poista
  3. Tsemppiä! Tosi ärsyttävää että me naiset joudutaan kärsimään noista ehkäisyjutuista ja sivuoireista :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!♥ On kyllä niin ärsyttävää, ettei sanotuksi saa :/

      Poista
  4. ♡♡♡ äitiliini

    VastaaPoista
  5. Mulla on samaa ongelmaa.. Tosin skinperfection haasteen jälkeen kasvot oli parhaimassa kunnossa mitä ne on pitkään aikaan ollut isojen finnien osalta mutta se haaste sotten taas lisäsi pienempiä... Yksi millä oon saanut ihoni rauhoittumaan on yves rocherin joku nuorille/epäpuhtaalle iholle olevan sarjan kuoriva geelipesu ja kosteusvoiteen käyttö yhdessä. Sekä mun siskolle on toiminut juuri pienten näppyjen ja punasuuden poistoon se joku garnierin 3 in 1 pesujutska,se menee ainakin itellä seuraavaksi kokeiluun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos sulle vielä auttaa putsarit. Mulla kun tää on hormonaalinen akne, niin ei putsareista ole ollut oikein mitään hyötyä :( Mutta tsemppiä sinnekin ♥

      Poista
  6. Tsemppiä muru <3 Toivon että joku roti saadaan iholle. Olisiko sitä antibioottia mahdollista jatkaa vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru ♥ Toivottavasti tämä nyt tästä selkenis. En tiiä saako jatkaa. Helmikuussa lääkärin vastaanotto, joten katsotaan sitten mitä ne sanoo.

      Poista
  7. Muwuuuu♡♡♡♡♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
  8. Kattelin näitä kuvia, ja mietin vaan, että oot kyllä niin luonnonkaunis. Näpytkin parantuneet jo hurjasti, toivotaan että tohtorilta saisit jonkun uuden keinon taistelussa niitä pirulaisia vastaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, muru, mitä ihmettä? Mä nyt menin ihan shokkiin sun kommentista. Kiitos ♥
      Mut toivottavasti doctöör vois jeesiä vielä...

      Poista
  9. Pakko tulla kertomaan sulle yhdestä voiteesta! Mulla oli ERITTÄIN paha akne viimevuonna. Joka puhkesi aivan tyhjästä. Söin antibiotit yms. Kyllä eron huomas, mutta ei se akne minnekkään kuitenkaan lähtenyt.. Sitten ostin apteekista voiteen nimeltä basiron, todella äkästä voidetta mutta toimi ja aknesta ei ole enää mitään jälkeä! Rasva maksaa alle 10€ ja saa ilman reseptiä. Värjää tosin vaatteita/kankaita jos ei ole ehtinyt kuivua kasvoille ennen kun osuu. :D mutta ihan huippu rasva! Ja akne arpiin käytin sinkki pasta rasvaa. Ja söin sinkkiä myös tablettien muodossa!

    VastaaPoista
  10. Paljon tsemppiä. Työkaveri pääsi liki kokonaan eroon aknesta paleo-ruokavaliolla. En tiedä auttoiko se oikeasti vai joku muu, aika?, mutta hän vannoo sen olleen ratkaisu

    VastaaPoista
  11. Tsempit! Itsekin kärsin useamman vuoden aknesta, kunnes äitini kuskasi minut ihotautilääkärille. Söin kaksi kuuria (yleensä yksi riittää) Roaccutania, mutta iho parani täysin. Pienet arvet jäi poskiin, mutta muuten kehtaan näyttäytyä ihmisten ilmoilla ilman meikkiä. Ennen jopa mökillä olo ilman meikkiä oli kauheaa, kun itse kärsin niin voimakkaasti huonosta ihosta.

    VastaaPoista