Santa's little helper

maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Jokavuotinen perinne, joululahjojen esittely, on tietenkin taas tehtävä vaikka tammikuussa jo eletäänkin. Tänä vuonna meillä oli sopimus, että isoja saati kalliita lahjoja osteta. Kyllähän me onnistuttiin tässä hieman edellisvuosia paremmin, mutta kyllä näistä lahjoista voisi varmasti vielä enemmänkin karsia. Ajatushan se on tärkein, ei määrä tai hinta. Mulla tuppaa kyllä herkästi menemään lahjojen ostelu yli ja tänä vuonna yritin kovasti pitää jotain rajaa ostelussa. Jos olisin miljonääri, hukuttaisin raikkampani varmasti lahjoihin :D Sitä mä yritän vähän näin ei niin miljonäärinäkin tehdä. Mutta esitellääs tänä vuonna ensin minun antamani lahjat.

ANNE YSTÄVÄ


Kosmetiikkalahjat on mulle ehdottomasti kaikkein helpoimmat hankkia. Ja jos joku vähänkään ilmoittaa kosmetiikasta tykkäävän, on lahja vähän niinkuin taattu :D Anne sai siis tänä vuonna Yves Rocherin joulukokoelmasta ihanan tuoksuisia tuotteita. Saatoin tilata noita itsellenikin :D

SIRJA YSTÄVÄ


Kosmetiikkalinjalla jatketaan. Sirja muruseni olen tainnut myös koukuttaa kosmetiikan ihmeelliseen maailmaan ja halusin tietysti lahjoa toista hyväksi havatuilla jutuilla. Lauren Conradin Beauty-kirja oli tälle englaninkielen taiturille älysopiva lahja ja saatoin jopa hymähdellä itselleni hyvästä valinnasta :D Samalla kun tein itselleni tilausta Beautybay.comista, pistin samalla tilaten lahjoja. Verkkokaupan omaa sarjaa olevat luomiväripaletti ja meikkisieni menivät myös varmasti rakastavaan kotiin :)

MASU



Harmi, kun kummini perhe asuu Itä-Suomessa melko pitkän matkan päässä, eikä voitu toimittaa lahjoja suoraan saajille. Onneksi posti kulkee ja sain vanhimman kummityttöni lahja pääsi sen avulla perille. Koululaiselle vaatteita ja lahjaksi toivottu elokuva sekä Littlest Pet Shop leluja, joita ainakin vielä kesällä kerättiin :)

MINTTU


Mun armas serkkutyttö, jonka kanssa lähetellään kirjeitä aina silloin tällöin, tyty joka on mulle kuin oma pikkusisko <3 Laitoin pienen paketin menemään samalla, kun vanhimman kummityttöni paketti lähti.

ÄITI


Äiti piti viime vuonna kovasti saamastaan villapaidasta ja vinkkasikin mulle asiasta ennen joulua. No tottakai halusin jatkaa samalla linjalla, kun toinen siitä piti. Kävelin sisälle Henkkamaukkaan ja siinä tuo raitainen neule roikkui ja tiesin sen olevan äidille napakymppi. Paljetti teeppari oli taas vinkki, että äiti kaipaa uudistusta vaatekaappiinsa ;D Ja tottahan toki kosmetiikkaa myös äidille. Yves Rocheria, äiti pitää kovasti heidän tuotteistaan.

ISÄPUOLI


Jokajouluinen peruslahja, vihreät kuulat, niitä ei saa missään nimessä unohtaa. Se yksi joulu, kun mistään paketista ei kuulia tullut, muistetaan varmasti lopunelämää. Myös vähän perutuotteita. Kauhean vaikea ostaa, kun tietää ettei toinen tarvitse yhtään mitään.

SISKO


Syrralle sitten pyjama, Skin perfection setti, Hennesin meikkipaletti sekä Victoria's Secret tuoksu. Sisko tykkää myös kovasti kosmetiikasta, joten sen kanssa ei voi pahasti mennä pieleen. Pyjama nyt vaan näytti ihan siskolta samoin kuin tuo kello. Kävelin kaupoilla ja hyvä ettei kello hypännyt hyllystä syliini. Silloin tiesin, että se on sopiva lahja :)

SISKONTYTTÖ


Tällä hetkellä niin siskon- kuin veljenkin tytön suurimmassa suosiossa on Frozen elokuva ja kaikki oheistuotteet siihen. Iso värityssetti ja pinnit toiseksi vanhimmalle kummitytölleni, joissa tuon piirretyn hahmot seikkailevat tuntuivat oikein sopivalta. Tokaluokkalaiselle tietysti ystäväni kirja, mäkin tykkäsin silloin moisista. Vaatteita toki kasvavat lapset tarvitsevat ja ihana korukin vielä :)

SISKONPOIKA


Siskonpoika taas tykkää kovasti lohikäärme Toothlesista, joten sellainen minihahmo ja kirja samoista örkkiöistä. Piirustuslehtinen ja taikurinlaatikko, joka menikin heti käyttöön. Sitten tuollainen ihme kiinnittäjä systeemi ja vaatteita.

VELI


Sain vähän veljen vaimolta vinkkiä, että uudet löllärit vois olla kova joululahja, sillä edelliset on aikalailla puhkikulutetut. Pakko sanoa, että kyllä meidät tunnistaa samasta puusta veistetyksi, sen verran tyylikkäät pierukalsarit molemmilta löytyy :D Kaiken lisäksi niistä ei edes raaski luopua xD Collarisetti ja mieskosmetiikkaa :)

VELJEN VAIMO SKEIT


Heti pakko sanoa, että kuvasta puuttuu vielä Iittalan taikakuppea kaksi kappaletta. Otin kuvat ennenkuin Niksu oli ehtinyt tulla kaupoilta ja unohdin sitten ne kuvata. Skeit toivoi saavansa aamutakkia ja sehän se paketista tietysti paljastui. Ja sitä kosmetiikkaa. Myös Skeitille Victoria's Secret tuoksu.

VELJENPOIKA


Veljenpoika oli kovasti toivonut työkalusettiä ja vaatteista sovittiin Skeitin kanssa vähän etukäteen. Muut tuli sitten fiiliksen mukaan ostettua. Kirja eläimistä todella hyvin lukemisen oppineelle ja piirrustusvihko. Myös tuollainen klipsikiinnittäjä :)

VELJENTYTTÖ


Mun armas nuorimmainen kummilapseni on ihanainen prinsessa ja kummihan ihan onneissaan niitä rinsenssa juttuja sitten ostelee <3 Suurin toive tytöllä oli tänä vuonna nukensänky ja voi olisittepa nähneet sen onnen ilmeen, kun paketista kovasti toivottu lahja paljastui. Kummin sydän ihan pakahtui <3 Myös Frozen juttuja ja ihana kruunu.

TARE  JA CATA


Herkkuja meidän rakkailla karvalapsille <3

NIKSU


Niksun kanssa meillä oli sopimus, että tänä vuonna ei vedetä ihan niin överiksi näiden meidän lahjojen kanssa. Viime vuodet kun ollaan tuhlattu niihin aina pieni omaisuus. Niksulla oli yksi todella toivottu lahja ja sitä piilottelin häneltä viimeiseen asti. Olin vienyt isoimman paketin äidin luokse piiloon ja Niksu oli hieman harmissaan, kun sitä toivottua juttua ei sitten tullutkaan ;D Perus sukkia ja kalsareita. Mieskosmetiikkaa ja arpasetti. Dressmannille lahjakortti sekä tilasin taas miesten Livboxin, josta Niksu viimeksi niin kovin tykkäsi. Mutta sitten se lahja, jota todella toivottiin.


Työkaluvaunu autotalliin. Voi miten se ilo toisen kasvoilla, kun lopulta paketti löytyikin väärästä osoitteesta. Tämä tuli todella tarpeeseen, sillä ne kaikki miljoonat työkalut jotenkin kummallisesti eksyy myös tänne sisätiloihin, niin ajattelin tässä samalla vähän itseänikin ;D


Mutta mitäs sanotte tämän vuoden lahjoista? Tuliko taas ostettua vai ollaanko nyt jo kohtuumäärissä? :D

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ihania lahjoja! Mä just hokasin, et meidän isi tartteis kans tollasen työkaluvaunun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten kätevä ja tuo on Clas Ohlsonilta. Kuulemma on hyvälaatuisen oloinen :)
      Kiva kuulla muru ♥

      Poista
  2. Tosi kivoja lahjoja! Mun paras ystävä ostaa mulle joka joulu Vihreitä kuulia, se on perinne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)♥ Hih, mä taas en voi sietää marmeladia enkä ymmärrä miten jotkut taas rakastaa sitä. Mutta ihana kun on perinnelahjoja ;)

      Poista
  3. Ihania lahjoja. Mä oon aina vähän kammonnut vihreitä kuulia, mutta viimeksi söin yhden miehen vanhempien luona ja se oli ihan ok. Niissäkin toki vaikuttaa se onko ne kuinka tuoreita. Meillä pitää olla Wiener nougatia joka vuosi vaikka en muuten suklaasta kauheasti enää välitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans haluan joka vuosi Wiener nougaita, ne on niin hyviä! Marmeladia en vaan saa alas, kun jo pelkkä ajatus niistä oksettaa :D

      Poista
  4. Ihania lahjoja oot hankkinu! Näkee että oot nähny vaivaa ja miettinyt mistä kukin tykkäisi.
    Itsekin tilasin lahjaksi noita yvesin tuotteita, ihanat tuoksut niissä! Nyt mietin josko niitä vielä saisi, vaikka yhtään saippuaa en kyllä lisää tarvisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yritys oli ainakin hyvä 10, että jokainen saisi jotain sellaista mistä pitää :)
      Mun mielestä siellä oli niitä vielä myynnissä, muttei varmaan kauaa kun limited edition tuotteita ovat. Eihän se saippua mene vanhaksi ;)

      Poista