Vuoden 2014 Livbox lempparit

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2015

Olen melko varma, että vuoden 2015 ensimmäinen Livbox tulee vielä tällä viikolla. Sitä ennen tahdon kyllä vielä käydä läpi viime vuoden boxit. Mitkä oli lemppareimmat tuotteet boxeissa, mikä boxi ylsi ylitse muiden ja oliko joku ihan todellinen pettymys. Käydään siis suoraan kimppuun, tässä siis kaikki vuoden 2014 boxit.


Tammikuun Livbox sisälsi yhteensä seitsemän tuotetta. Näin jälkikäteen makusteltuna, tästä boxista lopulta vain kaksi tuotetta oli oikeasti tykättyjä. Tuo No7 kasvovoide on vieläkin käyttämättä kokonaan loppuun, System4 hiusjututkin taisin käyttää pakolla ja tuohon hammastahnaankaan en tykästynyt. Silmälaput, en enää edes oikein muista. Tästä boxista ykköseksi nousi ehdottomasti tuo Lumene LAB silmänympärysvoide, joka myöskin on vielä käytössä. Riittoisaa kuin mikä! Oli myös kivaa saada meikkejä boxista ja tuo Rimmelin kynäkin on siis käytössä :)



Helmikuun Livbox kasvoi vielä yhdellä tuotteella tammikuunboxiin nähden, mutta tuotteista osa oli miespuoliselle ystävälle. Helmikuuhan on ystävänpäivä kuu. Niksu kyllä tykkäsi kovasti, kun hänkin sai testattavaksi tuotteita, joita ei kyllä kaupasta tuosta noin vain lähtisi ostamaan. Olin todella iloinen, että boxista tuli taas meikkituote, vaikkakin harmillisesti se ei ollut mulle sopiva. Garnierin BB-voide lähti Minttu serkulle, joka taisi siitä kovasti tykätäkin. Carmexin huulivoide sai myös uuden kodin, sillä Livboxista aiemmin tullut kirsikkaversio oli vasta aluillaan. Eucerinin voide meni myös eteenpäin. Itselle jäi vain hiustenpesuaineet sekä käsivoide. Tämän kuun boxin lemppariksi nousikin lopulta nuo John Friedan hiustenpesuaineet.



Maaliskuun Livbox olikin sitten kuuden tuotteen boxi, mutta pitkäaikaistilaajat saivatkin yhden ylimääräisen tuotteen - Essien kynsilakan. Tottahan tämä nousisi meikäläisellä ykköspallille, mutta koska kaikille ei tätä tuotetta tullut, valitsen minäkin tuosta normiboxin sisällöstä lempparin. Jälkikäteen mietittynä tämä boxi olikin oikeastaan ihan kiva. Voiteet jäivät kyllä melkolailla käyttämättä. Muistaakseni tuo Jurlique on edelleen kaapissa ja tuo Lumene LABin voide meni Skeitille testiin. Samoiten Lorkun Fibralogy muutti sinne. Hammastahna, huulipuna sekä tuoksi olivat ihan mahtavia tässä. Hampitahnaa on ostettukin jo uudelleen, tuoksua himoitsen edelleen täysikokoisena omaan kaappiin ja tuo puna oli ihan ykkönen arkikäyttöön. Kesällä sitä suurkulutinkin, nyt taas vähän unohtunut. Silti sanoisin, että ykköstuotteeksi nousi tuo hammastahna. Se todella sai tummentumia poistettua ja oli muutenkin todella kiva. Huulipuna ja tuoksu, hyvänä kakkosena ;)


Huhtikuun Livbox kuuden tuotteen paketti on näin jälkikäteen katsottuna aika tylsänoloinen. Kaikkia tuotteita testasin, osan käytin loppuunkin, mutta jotenkin vähän ankelta tuo näyttää. Joku meikkituote olisi kyllä tehnyt tällekin boxille hyvää. Hiustuotteet, olivat ihan jees. Nivean vartalorasva, ihan jees. Ella Baché, ihan jees ja sitä löytyy vieläkin kaapista. Ladyvita lisäravinteet, ihan jees. Herbina puhdistusvaahto, ihan jees. Yksikään ei oikeastaan noussut mitenkään erityisesti toisen ylitse, mutta sanottakoon Herbinan puhdistusvaahdon olleen tämän boxin lemppari. Sitä mä todella tykkäsin kuitenkin käyttää.


Toukokuun Livbox olikin tuotemäärältään taas ihan huikea :) Kahdeksan tuotetta sekä etuseteli Dermalogicalle. Oli myös todella kiva saada koruja ja nuo helmikorvikset ovatkin olleet käytössä. Ainut mikä tästä boxista meni jakoon, oli tuo Sally Hansenin kysilakka ja sekin sen takia, että multa löytyy vastaavia sävyjä entuudestaan ja äiti tykästyi tuohon kovasti. Pitihän se siis antaa :) Kokonaisuudessaan tykkäsin tästä boxista, mutta kyllä tuo Paese poskipuna nousi ehdottomaksi lemppariksi.


Kesäkuun Livbox oli melkoista pesuhuone kamaa täynnä, kuusi tuotetta yhteensä. Ei, en valita, kaikki ovat olleet käytössä :) Kiva lisä oli tuo huulilakka sekä Viaplayn 2kk tutustuminen. Tilaajaksihan minä sitten jäin. Meillä täällä maalla kun ei ole videovuokraamoa ja kovasti leffoja tykätään katsoa, niin tilauksen jatkaminen tuntui hyvältä. Olen ollut tyytyväinen asiakas. Boxista tullut pesukukka koki kovan kohtalon, kun meidän karvalapset ottivat sen leluksi meidän ollessa poissa kotoota ja riekaleksihan se meni. Harmitti, sillä pidin siitä kovasti. Tämän boxin tuotteet olivat kaikki aika tasaväkisiä, mutta sanotaan silti lemppareimmaksi tuotteeksi Rimmelin Apocalips, vaikkei sävy mulle ihan paras ollutkaan. Tämän jälkeen sainkin hankittua samaisen tuotteen erisävyssä ja se on mahti :)



Heinäkuun Livbox sisälsi myös ylimääräisen tuotteen pitkäaikaistilaajille. Muuten boxista tulleet kuusi tuotetta eivät kovasti säväyttäneet. Yhdeksi tuotteeksi oli laskettu Calvin Kleinin olemattomat tuoksunäytteet ja tämä oli kyllä kovin harmi. Favoran voide ei ollut mun juttu lain ja se on menossa kohti uutta kotia. Richin shampoota käytin viimeksi eilen. Tämän boxin suosikiksi nousi lopulta Invisibobblet, vaikka niistäkin yksi on jo hajonnut. Muuten olisin valinnut lemppariksi taas tuon lisätuotteen, mutta kuten sanoin viimeksikin, niin perusboxista valitaan :)


Elokuun Livbox oli bloggaajien kokoama viiden tuotteen boxi ja vieläkin tätä boxia muistelen lämmöllä. Tämä on ollut ehdottomasti yksi lemppareimmista boxeista ikinä. Ei haittaa, vaikka tuotteita olikin normaalia vähemmän. Jokainen tuote ollut kovassa käytössä ja jopa tyhjentynyt. Näistä onkin todella vaikea sanoa omaa suosikkia. Ehkä....Lumenen aurinkopuuteri. No koska meikki :) Tämä boxi saa ehdottomasti kiitosta vielä näin jälkikäteenkin. Tämä vain oli niin hyvä :)


Syyskuun Livbox sisälsi taas kuusi tuotetta ja yhden ilmaisen tuotteen sai, mikäli tekee tilauksen L'occitanelle. Tästäkin boxista kaikki tuotteet olleen kovassa käytössä, mutta huonoimmat pisteet saa tuo Ellnetin hiuskiinne. Okei, mä olen huono arvostelemaan, mutta hajun perusteella voin jo sanoa, että valitsen mieluummin jotain muuta. Katy Perryn hajuveden toivoisin saavani myös täysikokoisena, se oli niin ihana. Lumemen pesuaineesta pidin myös. Lemppareimmaksi tuotteeksi taidan kuitenkin valita Nivean huulivoiteen. Se on todella riittoisa ja todella kosteuttava :)


Lokakuun Livbox oli Roosa nauhan mukaan laitettu pinkin sävyiseksi. Todella kiva, että kaikki tuotteetkin olivat vaaleanpunaisia. :) Tämä viiden tuotteen boxi oli melko tavallinen, mutta silti ihan kiva. Ei pahaa sanottavaa mistään. Lempparein tuote kuitenkin tuo Lumenen kynsilakka. Hyvähä kakkosena tuo ACOn kasvovoide.


Marraskuun Livbox ei myöskään säväyttänyt kokonaisuudellaan mitenkään henkeäsalpaavasti. Boxin tuotteet olivat kyllä ihan kivoja, mutta kun kuulin teemasta - Glamour - olin kokonaisuuteen hieman pettynyt. Mutta jos teema jätetään ulkopuolelle, on tuotteet kuitenkin ihan kivoja. Pinsetit ovat semikovassa käytössä, Tweezermanit ovat vaan paremmat, mutta tartun näihinkin kohtuu usein. Irtoripsarit eivät ole ihan mun juttu, en hallitse niitä. Lempparein tuote tästä boxista kuitenkin oli tuo Natural Coden huulipunakynä.




Joulukuun Livbox oli perussisällöltään viiden tuotteen boxi, joskin mukaan oli ujutettu tryffeliherkkuja sekä miespuoliselle tuoksu. Pitkäaikaistilaajat saivat myös taas hemmottelua ja lisätuotteena tuli Jamelan silmänaluskultanaamiot. Muuten boxin sisältö oli kyllä ihan kiva. Meikkituotteet ovat kyllä aina ihan huippuja ja tässä boxissa niitä tuli vielä tuplaten. Hajuvesi ei osunut omaan nenuun, mutta muuten kaikki tuotteet ovat käytössä. Lempparein tuote oli Rimmelin ripsiväri, hyvänä kakkosena Vichyn kasvovoide.


Ja niin on taas yksi vuosi Livboxeja takana päin. Hutiboxejakin on tullut, mutta kyllä silti sanon, että tää on ihan mahtava ylläri joka kuukausi. Jos jotain parannettavaa saisi sanoa, niin jokaisessa boxissa saisi olla joku meikkituote, ne kun yleensä pelastaa vähän ei niin kivankin boxin. Edelleen olen tyytyväinen asiakas ja varmasti aion jatkossakin tilata boxia :)

Mitkäs oli teidän lemppareimmat tuotteet viime vuodelta ja oliko teistä joku boxi ylitse muiden?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Nyt kun katsoo koko vuoden satsia ni aika kivoja tuotteita saanut, vaikka hutejakin roimalti. Hyvin mielin voi siis jatkaa tilausta :D Mulla vielä valtavasti sellasia joita en oo saanu aikaseksi kokeiltua, mutta tarkotus kyllä olisi jossain kohtaa. Viimesimmäksi kokeilin tuota maaliskuun ruusuvoidetta, hyi yök mikä haju :D
    Lemppariboxia en kyllä osaa valita, enkä tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, erittäin hyvillä mielin täälläkin jatketaan tilausta. Eihän kaikki aina ole kaikille sopivia ja hyviä tuotteita, sen ymmärtää. Mutta kyllä niitä uusia hyviä tuotteitakin löytyi paljon :) Jep, mäkään en tykkää vahvasta ruusun tuoksusta.
      Voi sinuu, sä taidat testata vähän hitaammin kuin mie ;)

      Poista
  2. Mä tykkäsin tosi paljon tuosta Roosanauha-boksista! Siinä oli tärkeä idea taustalla, upeat tuotteet, jotka tulivat kaikki käyttöön ja sanomattakin on selvää, että boksi oli ihana värimaailmaltaan. <3

    Pssst. Nyt kuules typy kaivat tuon Jurliquen voiteen kaapista ja testaat sitä, se on HUIPPUA!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roosanauha.boxi oli kyllä ihana :)
      ppssst. kokeilin, tuoksu ei ollut ihan mun juttu,muuten toimi :):):)

      Poista
  3. Katsoessa vudoen kokonaisuutta niin pistää miettimään omalta kohdalta ihan kokonaan tilaamisen kanssa. Näillä näkymin se on ei, ellei tammikuu yllätä. Tuolla on kivoja joukossa, mutta eivät kaikki. Katsotaan, vielä on tammikuu jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eiväthän kaikki boxit aina osu ihan omaan mieleen täysin sopivana. Mutta yleisesti ottaen olen kyllä ollut todella tyytyväinen :)

      Poista