Vuosikooste 2014 - osa 1

perjantaina, tammikuuta 02, 2015

Nyt kun vuosi on vaihtunut, on aika laittaa edellinen pakettiin. Tein viime vuonna myös tällaisen vuosikoosteen ja ajattelin tänä vuonna jatkaa samaa rataa :) Eli katsotaan mitä viime vuosi pitikään sisällään. Otetaan ensimmäinen puolivuotinen käsittelyyn.


Viime tammikuun alku oli myöskin edellisen vuoden koostamista. Esittelin joululahjat, niin saadut kuin annetut, joka on muuten edessä myös tänä vuonna vielä. Aloitin uuden talomme esittelyn. Kaikki oli vielä niin uutta ja jännittävää. Aloimme myös ostamaan uusia huonekaluja ja ensimmäisenä meni vaihtoon ruokapöytä, vanha kun oli aivan liian pieni. Kävin edellisen vuoden Livboxit läpi, tämäkin odottaa vielä julkaisua tältä vuodelta. Saatoin shoppailla uusia luomiväripaletteja ja pari meikkiäkin näkyi :) Poltin myös käteni mannapuuron teossa. Ostin lisää Iittaloita, eli astiasto sen kun kasvoi :)






KUUKAUDEN MEIKKI




Liikunnat alkoivat taas sujumaan paremmin. Mikä siinä onkin, että joka kerta mulla on loppuvuosi mennyt ihan plörinöiksi ja sitten tammikuussa taas tsempataan. Voi mua hölmöä. Tare täytti jo 11-vuotta. Tarestakin mulla on tulossa isompaa postausta, eli jos koirajutut kiinnostaa niin just wait :) Menin myös hurahtamaan Jeffreyn kenkiin ja ostin heti parit. Pidin detox-kuurin ja pakko näin jälkikäteen sanoa, en mä koe että niistä olis mitään hyötyä. Helmikuussa tykkäsin myös höpötellä niitä näitä. Kaikki ei myöskään mennyt ihan putkeen, kun hevosen kanssa törmättiin autoon...onneksi vain auto lommoille. Helmikuu, eli ystävänpäivä. Ei se kyllä mitään ihmeellistä pitänyt sisällään. Aloitin myös vatsalihashaasteen ja edelleen, suosittelen sitä jokaiselle! Se on ihan mahti haaste :) Ostin myös hurjasti kosmetiikkaa :D Kotikierrosta jatkettiin taas.







KUUKAUDEN MEIKKI




Serkkutytöt olivat meillä kylässä. Voitin ihanan Tiian blogiarvonnasta palkinnon. Tare tuli yllättäen todella kipeäksi ja sitä murehdittiin. Onneksi kuitenkin oli ohimenevää kipuilua ja karvakorva voi seuraavana päivänä jo paremmin ♥ Sain mahtavan kunnian arpoa 3kk Livboxit teille lukijoilleni :) Vieläkin kotikierros jatkui. Eksyin Pinterestin ihmeelliseen maailmaan. Mulla oli Helsingissä tärkyt ihanan Mizz Annien kanssa ja shoppailtiin yhdessä kosmetiikkaa intopiukeina :) Kävin Itä-Suomessa kummitytön synttäreillä. Liikunnat sujui, mutta olkapää ja polvi vihlotteli... Saatiin ihana työpiste vihdoin kotiin. Vatsalihashaaste suoritettu!









KUUKAUDEN MEIKKI




Testasin ensimmäistä kertaa geelirajausta silmiin ja se oli menoa - olen koukussa. Harmittelin hoitopollen lähtöä. Vieläkin se on muualla :/ Liikuin todella hyvin. Rakas Reetta ystäväni oli meillä kissansa kanssa yökylässä ja naureskeltiin kissojen tutustumiselle. Kävinpä taas messuilla. Te tiedättekin jo, millainen messuhirmui musta on tullut. Blogin tuhannes postaus tuli julki ja samalla arvoin ihania TitiMadam koruja :) No pääsiäinen :) Kevät ja kukkaset tulivat oikein kunnolla. Kerroin liian pitkistä hiuksista. Näin ensimmäistä kertaa eläessäni Punatulkun ja vielä kaiken lisäksi omalla pihalla :)










KUUKAUDEN MEIKKI




Kävimme Niksun kanssa vappuilemassa Sirja ystävän luona. Ostin keittiönpöydälle uudet tabletit. Sekä muutamat uudet kengät. Tein lammaspataa ja jännitin, maistuisiko se villasukalle, niin kuin moni oli uhkaillut. Hyvää se oli :D Äitienpäivä. Meidän pihalla käy pari naapureitten kattia hengailemassa ja siitäkös Cata tykkää. Käytiin Ikeassa shoppailemassa kaikkea pientä. Olin onnistunut haalimaan maximekkoja melkoisen kasan. Kerroin syömisistäni, niitä kun kävin PT:n kanssa läpi. Juhlittiin veljenpojan 5-vuotis synttäreitä. Suurin juttu toukokuussa oli veljen ja Skeitin naimisiinmeno <3 Sain uuden saliohjelman, nyt kolmiosainen. Asukuviakin näkyi. Toiseksi suurin juttu oli elämäni ensimmäiset blogibileet ja niitä vieläkin lämmöllä muistelen. Oli ne niin mahtavat! Ja kaikki ihanat tyypit joihin sain tutustua <3 Blogipirskeissä sain myös niin mahtavan lettikampauksen! Ja sieltä sai mukaansa vielä kivan goodiebägin :) Postasin myös lemppareimman meikkini.
















KUUKAUDEN MEIKKI




Heti kesäkuun alussa tehtiin Niksun kanssa puutöitä ja pilkottiin tontillamme kaatunut mänty palasiksi. Pienen tauon jälkeen kotikierroskin jatkui. Sain taas palovamman, tällä kertaa ruohonleikkurista. Pihaltamme löytyi erikoinen örkki ja kuvain upeita maisemia. Kuvailin meidän rakkaita karvakorvia, jotka viihtyvät pihalla kesän tullen koko ajan. 10 kuvaa kesään-haaste tuli päätökseen ja saatiin juhlistaa Juhannusta. Bongasin siveltimilleni uuden säilytys kikan. Kyselin tieltä tietoja meidän pihan kukista, ei meinaan mitään hajua lajikkeista. Harmillisesti kesäkuuhunkin mahtui murhetta. Kuulin, että rakas läheiseni oli kovin kipeä. Onneksi tällä hetkellä voi paljon paremmin jo. Ostin testiin vihreä tee-kapseleita ja CLA:ta. Musta tuntuu, että ne oikeasti toimii!














KUUKAUDEN MEIKKI



Näin ensimmäinen vuoden puolisko käyty läpi.
Mikäs oli muuten teidän lemppari kuukauden meikki?

Ja murut, mahtavaa alkanutta viikonloppua <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Ihana postaus ja niin ihanaa kun tavattiin touko- ja lokakuussa, voi milloin uudestaan? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todella, milloin uudestaan? Oli niin ihana tutustua ♥

      Poista
  2. Tätä postausta ja näitä kivoja kuvia oli mukava lueskella! :) Huhtikuun meikki oli mun suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanainen ♥ Oikeastaan itsekin tykkään tuosta huhtikuun meikistä, vaikka alkuun se ei ollut mielestäni kiva :D

      Poista
  3. Sää olet niin ihana! En kestä tota sun hymyä <3

    VastaaPoista