Janet,

lokakuussa 25-vuotta täyttävä

 avopuoliso,

äidin ja isin tyttö,

 2x pikkusisko,

 4x täti,

 3x kummitäti,

koira-hauvan äiti,

 ja ison suvun omaava tyttönen.

Pienestä asti reipas ja hyväntuulinen, kaikkea kaunista ihaileva ja eläimiä, tanssia ja musiikkia rakastava. Kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva ja iloinen tyllerö. Olin ihan isin tyttö ja aina valmis uusiin tuttavuuksiin. Todella paljon tuli aikaa vietettyä suvun seurassa ja kovin rakkaita jokainen.

Kolmannella luokalla siirryin musiikkiluokalle ja ysiin asti sitä kävinkin. Huomannee näistä lapsuusajan kuvista, että kyllä musiikki vaan virtasi veressä. Isäni on kova soittamaan pianoa (tai syntikkaa) ja äitikin on musikaalinen, sieltä se siis ollaan peritty. Päättötodistuksessa ainut kymppini oli musiikki. Soitin ahkerasti pianoa ja lauloin. Rummut, kitara ja bassokin toimii käsissäni ja aika pitkälti kaikkia perussoittimia on tullut kokeiltua. Piano on vain tuntunut omimmalta ja samoiten laulu. Olen tykännyt esiintyä ja jossain kätköissä on sellainenkin kuva, jossa esitän Kikkaa ja laulan "Sukkula Veenukseen". Aina olin laulamassa kaikissa esiintymisissä ja näytelmissä. Kävin koulussa "harjoitellaan näyttelemistä"-kerhossa ja esiinnyinkin muutamassa näytelmässäkin.

Äidin ja isän kilpatanssiharrastus kärpänen puraisi muakin ja olisin tällä hetkellä varmasti ainakin SM- tasolla kilpailemassa jos olisin saanut poikaparin. Niitä ei vaan ollut siihen aikaan tarjolla, kun minä aloitin harrastuksen. Samalla löysin itseni äidin mukana uudessa harrastuksessa, napatanssissa. Kävin erittäin ahkerasti tunneilla ja sehän poiki mulle esiintymisen telkkarissa ja Helsingissä Savoy-teatterissa yli tuhannelle katsojalle.

Eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Lapsesta asti meillä on ollut koiria, maalla lehmiä, sonneja ja kissoja. Yhteensä perheessämme on ollut (minun elinaikana) saksanpaimenkoira, siperianhusky, sekarotuinen, 4 pupua, 3 undulaattia ja viimeisenä minulla ja miehelläni Piippu kääpiöpinseri. Maataloustöitä on siis tehty ja olenkin lähes jokaisen kesäni viettänytkin maalla. Navettahommissa ja heinätöissä on tullut vietettyä tunti jo toinenkin.

Lukiossa sitten tutustuinkin mieheeni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olin edelleen melkoinen poikatyttö, ah niin kamalalla akne naamalla ja ihmettelin kuinka noin hyvännäköinen poika voi mulle jutella. Me hengailtiin yhdessä aina töitten jälkeen (tutustuimme siis silloisessa työpaikassamme puhelinmyyjinä) ja en olisi ikinä tahtonut hänen lähtevän. Mä kuolasin salaa hänen perään, vaikka uskoisin kyllä hänen huomanneen sen, toivoen hänestä omaa poikaystävää. Niin ei kuitenkaan käynyt sillä hänellä oli tuolloin tyttöystävä, kaukana kylläkin. Lopulta sit vain kävi niin ettei me tavattu enää.

Lukiota kävin viimeiseen vuoteen asti, kunnes tuli totaali ahdistuminen ja lopetin sen kesken. Siitä asti olen tehnyt erinäisiä töitä. Tällä hetkellä ehkä hieman kaduttaa päätös, mutta silti en ole tarvinnut YO-todistusta mihinkään. Nyt olisi vain ihanaa saada itselleen opiskeltua joku kiva ammatti ja tehdä sitä lopun elämää, mutta kun en vaan tiedä mitä se olisi.

Vuonna 2006 kesällä, olin juuri menossa siskoni ja hänen miehensä kanssa uimaan, puhelimeni soi ja ruudulla näkyy mieheni numero. Olin enemmän kuin hämmästynyt ja olin ihan varma, ettei se olisi ollut hän. Soitti kysyäkseen onko numeroni edelleen käytössä ja samalla uteli kuulumisia. Loput kuulettekin myöhemmin, mutta nyt ollaan siis ihan kohta oltu 5 vuotta yhdessä.

Tällä hetkellä asumme siis omassa rivitalo asunnossa, yhden oman ja toisen ottokoiran kanssa.

Tässä näin pieni tiivistelmä itsestäni ja elämästäni. Paljonhan olisi kerrottavaa jos kaiken kertoisi, mutta siitä tulisikin jo pieni romaani. Tämmönen tyyppi siis täällä blogissa kirjottelee :)