Musta tuntuu todella laiskalta. Itseinho alkaa puskea aika rankasti pintaan. Mä tiedostan kyllä, että päänsäryn kanssa eläminen saattaa vaikeuttaa montaa muuta aluetta, mutta tällä hetkellä mua ahdistaa eniten aikoihin, etten ole liikkunut. Vaikka en ole juurikaan liikkunut, en ole kyllä onneksi ainakaan kamalasti lihonutkaan. Mutta silti tuntuu ihan järisyttävän pahalta. Mä vielä intoilin tän liikunnan suhteen niin paljon alkuvuonna. Piti saada aikaan lihaksia ja parempaa kuntoa, mutta mitäs tässä on nyt sit käynyt? Päänsärky verottaa musta niin ison osan, että pelkkä liikunnan ajatteleminenkin saa mut kiukkuiseksi. Ja eilen se tuli todettua, miksi mua alkaa edes kiukuttamaan sen ajatteleminen. Lähdettiin äidin kanssa kävelemään aamusta, kun ilma oli niin ihana. Aurinko paistoi ja pakkasta oli sopivan verran, aika täydellinen lenkkikeli pitkään aikaan. Mulla siis jomotteli päätä ihan tarpeeksi jo lenkille lähtiessä ja lopulta se vaan paheni. Paine nousi päähän joka askeleella ja olo senkun huononi. Jotenkin toivoin, että pieni liikkuminen olisi helpottanut oloa, mutta päinvastoin. Mä en oikeasti ala! Mä alan vakavasti jo harkitsemaan sellaistakin, että menen vaan salille nostamaan puntteja ja jos pää räjähtää niin sit räjähtää. Mä kamppailen itseni kanssa ihan hirveästi. Toisaalta tiedän, etten oikeasti edes kykene mihinkään raskaisiin liikuntasuorituksiin, mutten myöskään kestä tätä tekemättömyyttäkään. Ja voihan se olla tietysti niinkin, että vain eilen sattui tuo liikkuminen päähän enemmän, että seuraavalla kerralla niin ei välttämättä käykään. Torstaina piti mennä ratsastamaankin, mutten oikeasti vaan kyennyt. Siinä vaiheessa joku pieni itsesuojeluvaisto ehkä esti nousemasta sinne selkään, sillä olisin vielä varmasti tullut sieltä pää edellä alas. En mä itsestäni siinä vaiheessa niinkään olis huolissani, mut mitä jos heppa juoksisikin auton eteen ja miten saisin sen sitten kiinni? Parempi oli siis jättää väliin. Samalla kun olen liikkumatta, musta tuntuu, että ihmiset ajattelee mun olevan vain laiska. Siis ihan mun lähimmäisetkin. Millä sä todistat ihmisille, että sulla on oikeasti pää kipeä? Se on kuitenkin "näkymätön" vaiva. Millä sitä voi todistaa kellekään, että mua oikeasti sattuu? Mä olen alkanut pelkäämään neurologille menoakin ihan hirveästi. Mitä jos diagnoosi onkin vaan, ettei mulla pää voi olla kipeä? Kuvittelenko mä vaan oikeasti, että sitä särkee? Sen todella pahan kivun tullessa mä tiedän, etten kuvittele, mutta kun ei kukaan voi kuitenkaan tietää, kuinka paljon mua oikeasti sattuu. Mitä jos tälle ei myöskään ikinä löydy mitään syytä? Mitä jos mä oikeasti vaan joudun elämään tän kanssa lopun ikääni? Osaatte varmaan kuvitella millaisia unia mä olen tässä viime ajat nähnyt... Kauhukuvia tästä päästä. Joko se, että siellä olis kasvain tai se, ettei ikinä löydy mitään ja saan hullun paperit. Kyllä mä taidan tullakin ihan hulluks tämän kanssa. Mä olen haistattanut tälle kivulle paskat jo tuhannen kertaa, mut eipä se silti ole mihkään lähtenyt. Mä en ala :(

Ma: tallityöt 30 min, ratsastus 30 min
Ti: - (kaupoissa+kirppiksillä kiertelyä 3h)
Ke: - (kova päänsärky)
To: Tallityöt 45min (kova päänsärky)
Pe: -
La: -
Su: Kävely 30 min


Säälittävä lista taas. Turha tässä on mitään edes selitellä... Kyllä mulla muuten on kuitenkin ihan hyvä fiilis :D Olen ristiriidoissa itseni kanssa. Mä jaksan iloita auringosta ja odotan innolla kotiin pääsyä. Mua vaan varjostaa tollanen...vika. Mutta ei sais masentua, pitää piristää itseään tänään tallille menolla ja aioin yrittää vähän kovempaa treeniä :)