Taisin nukkua vain muutaman hassun silmänräpäyksen viime yönä. Havahduin vähän väliä hereille ja kuuntelin, miten Tare jakselee. Sikeästi se onneksi nukkui. Tuhaji vain peiton alla ja välillä kuulin sen käyvän juomassa vettä. Painajaiset siivittivät jokaista simahdusta. Joka ikinen kerta havahduin pelkoon ja ahdistukseen. Aamulla ensimmäisenä sängystä noustessani kävin kurkkaamassa Tarea sieltä peiton alta. Pieni häntä vipatti niin iloisesti ja sain monta märkää pusua. Pakko oli vaan halata ja pusuttaa takaisin. Toinen varmaan ihan ihmeissään, että mitä se mamma nyt aamulla jo hyökkää kimppuun :D Sama rakas Tarehan se siellä pötkötteli ja vaikutti ihan omalta itseltään. Eihän se olisi halunnut lähteä aamulenkille. Vatsa toimii, vaikkakin löysästi. Soittelin eläinlääkärille eilen vielä kolme kertaa. Yhdeksän maissa olin jo lähdössä ajelemaan sinne päin. Olin ihan varma, että suolitukos tai joku vastaava olisi nyt vikana. Tare kuitenkin joi ja söi. Eläinlääkärikin sanoi, ettei se silloin suolitukos voi olla. Ei koira silloin söisi tai joisi. Onneksi puhelimen toisessa päässä ollut ymmärsi huoleni ja rauhoitteli. Pääsisin heidän vastaanotolleen heti, jos yhtään siltä tuntuisi. Parempi kuitenkin tarkkailla vaan tilannetta. Kuulemma on jo sen ikäisestä poikakoirasta kyse, että vaiva voikin olla eturauhasessa. Mutta kun on vain niin kovan huoli tuosta omasta rakkaasta karvalapsesta.

Niksulle kuuluu kyllä miljoonat kiitokset siitä, miten hän sai valettua muhun rauhallisuutta ja yritti saada mut olemaan ajattelematta pahinta. Ihanaa kun on toinen, johon voi tukeutua. Näin kyllä hänestäkin, että huoli oli, mutta mulla taisi huoli olla potenssiin miljardi. Mä kyllä olen sellainen huolehtija luonnekin. Ihan sama mistä asiasta on kyse, niin meikä huolehtii. Kyllä se toisen turvallinen syli ja lohdutus on kuitenkin vaan niin tärkeetä. Onneksi aamulla kaikki näytti vähän paremmalta. Töihinhän mun oli lähdettävä ja täällä pitelen tikuilla silmiäni auki, joten onneksi äiti meni Taren kaveriksi. Muuten olisin kyllä jäänyt etäpäivää viettämään. En todellakaan voisi riskeerata jättämällä toista yksin kotiin. Kuulemma äidillekin oli ollut niin iloinen vastaanotto, joten toivottavasti pahin on jo takana.

Ja iso kiitos teille kaikille ihanille! Ette tiedäkään miten ihanilta teidän kommenttinne tuntuu♥ Olette kyllä ihan parhaita♥ Jokaiselle teille kiitoshali ♥

Liikunnat ovat sujuneet mielestäni oikein hyvin ja olen nauttinut siitä ihan järkyttävästi. Viime viikolla huomasin ensimmäistä kertaa tuloksia. Alkulämmittelynä vetäisin torstaina 20 minuuttia juoksumatolla, hengästymättä! Mulle tuli niin hyvä fiilis, että jaksoin hölkätä melko reippaasti koko ajan ja en puuskuttanut laisinkaan. Koko ajan hengittelin nenän kautta ja askel luistu todella hyvin. En voinut kuin hymyillä. Toisen tuloksen huomasin eilen, kun tein vatsalihashaastetta. Perjantaina kun saimme kylään pitkästä aikaa vanhan naapurimme, en enää ehtinyt tehdä koko haastetta, vaikka olisi pitänyt. Lauantaina sama homma. Me viipotettiin aamusta asti liikenteessä ja lopulta kun ahterin sai kotiin, painui silmät vain kiinni. Tuli siis pari päivää luvatonta vapaata haasteesta. Olin ihan varma, etten olisi jaksanut tehdä vatsalihaksia sitä määrää mitä piti, mutta pimpulat! Mähän vetäisin kaikki ja melkein tuosta noin vaan. Olen kehittynyt :)


MA: Sumba 1h, 30pvä vastalihashaaste
TI: -
KE: Salitreeni 1h 20min, 30pvä vastalihashaaste
TO: Salitreeni 1h 15min, 30pvä vastalihashaaste
PE: Salitreeni 1h 25min
LA: - (shoppailua 4h)
SU: 30pvä vastalihashaaste


Itsessä mä en huomaa kyllä mitään muutosta, kun peiliin katson. Lauantaina kun lähdettiin aamusta Ikeaan shoppailemaan, päätin laittaa päälle siistimpää ja tietysti myös naistenpäivän kunniaksi, huomasin farkkupaitani löysistyneen. Eli ehkä mun vatsa on hieman pienentynyt. Niksu sanoi, että kyllä olen hoikistunut ja samaa sanoo äiti. Hymyhän siitä väkisin nousi kasvoille, jos muut sentäs huomaavat jotain muutosta. Nyt oikeesti harmittaa, etten ottanut kuvia lähtötilanteesta. Olen joka päivä ollut niitä ottamassa, kunnes joku muu asia vie huomioni ja unohdan koko asian. Josko nyt vaikka tänään muistaisin ne ottaa, vaikka muutosta on kuitenkin ehkä jo tapahtunut.

Mä nyt yritän keskittyä töihin, vaikka tiukkaa tekee. Onneksi äiti kuitenkin ilmoittaa heti, jos on joku hätänä.
Ihanaa alkanutta viikkoa kuitenkin teille rakkaat lukijani ♥♥ Olette ihan huippuja ♥