Se on niin maanantai, niin maanantai. Siis oikeasti, maanantai löi mua tänään vasten kasvoja märällä rätillä ja olisi jopa tehnyt mieli kadota hetkeksi maanpinnalta. Olen herännyt tänä aamuna puoli neljältä, muutaman hassun tunnin jälkeen. Sain unesta kiinni ehkä kahdentoista pintaan ja sekin kaikki uni oli kunnon liskodiskoilua. Tosiaan, puoli neljältä sitten havahduin siihen, kun Tare rapsutteli mattoa ja koetin sängystä komentaa sitä takaisin nukkumaan. Ei totellut, joten pakko oli lähteä katsomaan, mitä se siellä puuhaa. Voi toinen, raukka oli kipeänä ja käynyt heittämässä parit yrpät sekä ripandeerukset keittiön matolle. Siinä se yritti kovasti niitä peitellä, taisi toista hävettää. Ei siis muuta kuin mattopyykille. Oli siis ihan tuoretta tavaraa ja lähtikin pesussa hyvin pois. Mäntysuovalla ja harjalla vaan jynssäämään. Tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli käydä herättämässä kuorsaava mies avuksi, matto painoi märkänä ihan järjettömän paljon. Kunnon aamuyötreeni. Sitten juttelin Tarelle hetkisen ja huomasin, että se on toden teolla yrittänyt peittää jälkiänsä, sillä sillä oli nenänpäällinen hankautunut rikki ja veresti. Voi mun vauva ♥ Sitten me neljän aikaa oltiin pihalla seitsemän asteen pakkasessa, että toinen saa rauhassa töräytellä ja siinähän sitä sitten tuli kadotettua viimeisetkin unenrippeet silmistä. Tare onneksi tuntui voivan vähän paremmin ja pyllypesun jälkeen se kömpikin onnellisena takaisin petiinsä nukkumaan. Kyllä mäkin vielä kaaduin sänkyyn, mutta kuorsaus ja liian vähäinen nukkuma-aika sitten piti hereillä. On siis pitkä aamu takana ja voin sanoa, että väsyttää, väsyttää niin maan pirusti. Yritän vältellä päiväunia parhaani mukaan, että illalla sitten voin kaatua sänkyyn ajoissa hyvän unen toivossa.

Liikunnat...tuota....nyt ihan hävettää. Niitä ei ole ollut. En voi tässä vaiheessa enää edes vedota kiireeseen, sillä olisinhan mä ehtinyt, jos vaan olisin aikatauluja sumplinut kunnolla. Mutta nyt on taas motivaatio hukassa, niin hukassa kun olla ja voi. Hävinnyt on kuin pieru saharaan. Tai mieli kyllä tekisi, mutta samaan aikaa kaikki muu touhuilu tuntuu niin paljon mielekkäämmältä. Ja sit mun henkilökohtainen pyllylle potkija ja potkittava on jossain Thaimaan auringon alla loikoilemassa, niin vielä kauemmas on mun motivaatio hukkunut. Mutta en ole ottanut tästä liikkumattomuudesta vielä ainakaan koviaa stressiä. Kesään on vielä hyvin aikaa. Josko vihdoin tällä viikolla saisin napattua itseäni niskasta kiinni. Voi armaat lukijani, potkikaas mua vähän pyllylle :D

MA: -
TI: -
KE: -
TO: -
PE: Kevyt kävely 20min
LA: -
SU: -

Pelkkä motivaation puute ei kuitenkaan ole se, joka mut on pitänyt liikunnasta erossa. Mulla on nilkassa ihan samperin ärsyttävä kipu, enkä tiedä mitä mun pitäisi sille tehdä. Kuvassa olen merkannut kohdan, jossa kipu tuntuu. Alkuun nilkan sisäsyrjässä kantapään kohdilla tuntui viiltävä kipu pelkästään kumartuessa. Kun lihakset alkavat venymään, ilmentyy kipu nilkkaan. Nyttemmin se viiltävä kipu on alkanut tuntumaan koko ajan pienemmästä ja pienemmästä liikkeestä. On muuten kettumainen vaiva ja sen tuntee nykyisin jo kävellessäkin. En tiedä mikä se on, missä kipu on, mutta vähän huolestuttaa, että multa kohta napsahtaa joku piuhake tuolta poikki. Tämä kipu on oikeasti ollut se isompi syy, mikä on pitänyt mulla taukoa liikunnasta ja tuntuu, että tämän takia mulla on se motivaatiokin vähän hukkunut. Vaikka tiedän ja todellakin tunnen kehossani, miten liikkumattomuus tekee huonoa, olen silti valinnut herkemmin sohvan kuin treenaamisen. Hyi mua. Kaveri olis tässä vaiheessa aika poikaa, että joku saisi raahattua mut sinne. Kumma juttu, että vaikka tämän tiedostaa, ei silti saa revittyä itseään treenille.

Mutta me äidin kanssa jo suunniteltiin, että heti tammikuun alussa aloitetaan Kaylan treeni uudelleen ja noutatetaan orjallisesti hänen suunnittelemaa ohjelmaa. Sitten 12 viikon jälkeen pitäisi olla aika hyvässä tikissä. Mä jo suunnittelin, että josko uskaltaisin tännekin laittaa sitten enemmän kuvia kropasta ja siitä, tuleeko siihen muutoksia. Vähän vielä on pähkäilyn asteella, mutta katsotaan. Nyt kuitenkin kun joulukuukin tuli jo ihan varkain, samoin joulustressi tekee pientä tuloaan, en halua tehdä itselleni miljoonastressiä ja muuttua äkäiseksi akaksi, niin annan itselleni luvan tämän joulukuun vetää sellaisilla treeneillä, mitä saisin vain mahdutettua hyvin aikatauluun. Kuulostaako ihan tyhmältä? Varmaan.

Mutta nyt, mä lähden taistelemaan tätä maanantaita vastaan ja katsomaan, missä kunnossa kotona oikein ollaan. Pitää hakea Tarelle vielä piimää ♥ Mites teidän viikko lähti käyntiin?