Pieni kosmetiikkamuisto itselle

torstaina, joulukuuta 18, 2014

Aina kun tulee tilaisuus päästä MAC pisteelle Helsingin Stockmannilla, menen sinne ihan satavarmasti. Näin kävi silloinkin, kun sain toimia upean Mizz Annien meikkimallina hänen koulussaan. Jäätiin vielä meikkailujen jälkeen hetkeksi aikaa pyörimään Helsinkiin. Käytiin syömässä, olihan meillä kauhia nälkä ja sitten sinne Stockmannin MAC pisteelle. On muuten ihan eniten ihanaa mennä kosmetiikkaostoksille sellaisen henkilön kanssa, joka ymmärtää sen ihastelun, hypistelyn ja totaalisen kosmetiikkahulluuden. En pystynyt muuta taaskaan kuin päästelemään pieniä iih-oih-iii-ääniä. Annie vain katsoi ymmärtävästi ja nyökkäili fiilikseni tietäen. Mulla oikeastaan oli jo tiedossa mitä mä haluan. Tääkin on ihan vain Annien syytä ansiota ;) Annie oli itse ostanut hetkeä aiemmin ihanan MACin Keepsakes Plum Eye Bag-setin ja tehnyt setistä tulevalla luomiväripaletilla meikin edelliselle mallilleen ja näin sen. Siinä se sitten oli, rakastuminen ensisilmäyksellä. Mun oli saatava samainen luomiväripaletti, maksoi mitä maksoi. Eli siksi me sinne MACille sitten mentiinkin.



Jo itse pakkaus sai sydämen tykyttämään ja suun ammolleen ihastuksesta. Kuvassa sitä ei näy, ainakaan kunnolla, mutta tuo muotokuvan ympärillä oleva valkoinen osa on kimalteleva. Se selkeästi enteili sisälmystä, joka myös kimalteli niin, että tällä harakalla oli itsehillintä tipotiessään.


Niin kaunis kimalteleva musta meikkipussukka. Miten ihmeessä tuota edes raaskii käyttää. Mun on ehkä pistettävä se johonkin paraatipaikalle vain näytille. Setin sisälmyskin oli ihana.

STOCKMANN MAC Keepsakes 58€

Settiin kuuluu siis tuo ihana kahden luomivärin paletti. Extra Dimension Eye shadow x 2 sävyissä Triple impact sekä Round Midnight. Ripsiväri Black Extreme ja silmäkynä Permaplum. Setissä ehdottomasti kiinnosti eniten nuo luomivärit ja sen takia tämän setin ostinkin. Kynä ja ripsiväri oli sitten vain kiva lisä.


Nämä äärimmäisen upeat lilan sävyiset luomivärit ovat helmiäishohtoisia, jota ei saanut vangittua harmillisesti kuviin. Se kimallus oli se, mikä muhun iski ihan täysin.


Tein tällä jo yhden meikin, mutta siitä ei harmillisesti ole kuvaa. Mutta vielä te näette. Kyllä mä näistä sävyistä tykkään niin kovin :)

Ja syy, miksi tämän setin ostin. Halusin samalla muiston itselleni huisin kivasta päivästä. Ei sitä joka päivä meikkimalliksi pääse. Tämän jälkeen kyllä tekisi mieli päästä meikattavaksi useamminkin. Annie, saa pyytää ihan vaikka huvin vuoksikin ;)

Onkos teistä kukaan vielä hurahtanut MACiin? Voin kertoa, että se on sitten menoa ;D

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja eihän noita luomivärejä raaski edes ottaa käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meinasin kans vaan ihastella, mutta kyllähän ne on käyttöön ostettu :)

      Poista
  2. En ole, vielä hurahtanut. Miksi? No koska en rehellisesti ole edes pahemmin uskaltanut kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu päätös toistaalta :D Meinaan sitten kun hurahtaa, niin hurahtaa todella. Mullekin kävi niin. Nyt tekis mieli haalia kaikkia ihanuuksia.

      Poista
  3. Ihanan näköiset sävyt kyllä! Ja ehkä onnekseni en ole ikinä MACia edes päässyt kokeilemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on onni, mutta käy silti kokeilee kun joskus Stockalle pääset ;)

      Poista
  4. Juu täälä on yksi MAC Friikki :D Aivan ihana setti,kuinka paljon muuten maksoi ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hyvä me friikit :D Lisäsinkin hinnan tuonne tekstiin, unohdin aiemmin. :)

      Poista