Kukas se siihen tupsahti?

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Mä olen hurjan iloinen tällä hetkellä. Tämän päiväiset PartyLite esittelyt meni paremmin kuin osasin kuvitellakkaan! Kutsuilta poiki kolmet, siis kolmet jatkovaraukset. Tää on ihan mieletöntä! Eli ainakin toistaiseksi tulevaisuus tämän työn parissa näyttää valoisalta, mutta tietysti aikahan sen näyttää, mitä tuleman pitää. Kuitenkin olen tällä hetkellä niin iloinen, etten meinannut automatkalla kotiin pysyä housuissani :D Porukka oli muutenkin mukavan rentoa, että nyt näin niinkuin virallisesti olen ollut konsultoimassa ja ihan hyvin meni. Jännitti kyllä niin, että päässä humisi, mutta hyvin kuitenkin sitten meni. Unohdin kyllä sanoa paljon kaikenlaista oleellista, mutta porukka näytti silti olevan todella tyytyväisiä. En kerralla sit taas paremmin :) Ehkä :D

Ehkä pikku hiljaa olis aika mennä nukkumaankin. Pää on kulkenut mukana ihan vaan siitä syystä, että se on mussa kiinni, muuten olisin kyllä jättänyt sen pois matkasta. Sattuu aina vaan. Tää on kyllä niin rasittavaa. Mä taidan jo hyppiä vähän seinillekin tän takia. Hermot on aika kireellä tän takia, kun mitenkään päin ei ole hyvä olla. Mulla ei myöskään ole ihan hirmuista intoa nousta aamuisin ylös sängystä, kun kipu tuntuu heti silmät avatessa. Nukkuessa kun sitä kipua ei tunne, tai ei ainakaan koko aikaa. Kyllä mä välillä siihen heräilenkin. Äsh, jospa tää tästä kohta. Ainoa kiva asia mitä tää on tuonut, niin nää etätyöpäivät kotona. Nytkin menen töihin töihin vasta torstaina, eli saan olla kotosalla ihan rauhassa näitten elukoitten kanssa. Ne ainakin nauttii ihan suunnattomasti kokoaikaisesta seurasta.

Noista elukoista puheenollen, "kärsittekö" te muut lemmikkien omistajat tällaisesta pienestä uteliaisuuden kuninkaasta? Samantien, kun otan kameran ja alan asettelemaan blogiin kuvattavia juttuja, tulee kuvauksen kohteeksi myös tuollainen pieni karvakerä.


Mikäli tuo karvapallo ei ole kärppänä paikalla silloin, kun kaivan kameran, niin tupsahtaa se kuvaan viimeistään silloin, kun painan liipasinta. Eikös joka ikisessa kuvassa pällistele tuo utelias kunkku.




Koetappa siinä nyt sit kuvata niitä blogikuvia, kun toinen on sitä mieltä, että pitää tutkia kaikki mitä olen laittanut esille. Sit kun ne on tutkittu, voi niitä vähän läpsiä tassuilla tai köllähtää kuvattavaksi. Tare on antanut Catalle suosiolla tilaa tutkimiseen, kun se on niin tottunut mun näihin kuvaussessioihin. Catallehan kaikki on niin uutta ja ihmeellistä muutenkin. Sellainen pöntsäke tuo meidän karvainen linssilude vaan on :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin lopetetaan sitten tää viikko. Mä taidan vielä ihan pikkasen siivoilla mun PartyLite sotkuja kaappiin seuraavaa kertaa varten ja sit vois hyvillä mielen lösähtää sänkyyn katsomaan telkkua ja unten maille. Hurjasti voimia teillekin uuteen viikkoon <3 Hyviä unia myös :)

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. :D Joo, kissat on super uteliaita ja kissakodissa sitä äkkiä oppiikin kaiken laittamaan jemmaan ja pois pöydiltä. Että joo, tuttu juttu kun yrittää kuvailla tai ylipäätänsä tehdä mitään. Ootko kokeillut esim ommella ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi noita pönttöjä :D Ompelukonetta kun ei ole enkä sitä oikeastaan osaisikaan niin sitä ei ole tehty, mutta äiti on meillä neulonut :D Jonkunhan se on pitänyt nenä sinnekin väliin tunkea :D Puikot kirsussa ja sillee :D

      Poista
    2. Joo ei mullakaan ompelukonetta ole enkä osaa ommella. En koneella enkä käsin mutta välillä nauran ( ei kyllä kai saisi ) tolle miehelle kun se kiroaa ja kiroaa kun yrittää reppana ommella mulle vaikka nappia takaisin takkiin ja nää kaksi apuilaista on siinä "jeesailemassa " :D

      Poista
  2. Mahtavaa, että heti poiki lisää duunia. =)
    Onko mahdollista nähdä jostain, että mitä kaikkea kivaa siihen Partyliteen kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki olen siitä niin innoissani :)

      Kyllä näkee, täältä pystyy lukemaan kuvastoa netissä:

      http://www.partylite.fi/fi/tuotteet/fallholiday-catalog-2012.html

      Mikäli ihanainen kiinnostut näistä, nii muhun saa ottaa yhteyttä ;) <3

      Poista
  3. Mahtavaa mahtavaa, kohta voit jättää päivätyöt kokonaan ;)
    Ihania kuvia. Meillä kans on kaks karvahanuria tiellä häärimässä kun yritän jotain kuvailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siihen tähdätään ;) Tai sit ei :D
      Kiitos ihana <3 Miten nää onkin tällaisia häärijäisiä, kun aina pitää olla messissä mukana. :D

      Poista