Nainen ja naisen himotukset osa 2

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012

Päästäänkin sitten toiseen osioon näissä mun himotuksissani. Ei varmasti enää kellekään teille ole epäselvää, että täällä kirjoittelee yksi ihan pöhkö kosmetiikkahörhö, joten tästä osanettekin jo arvata päivän himotuskohteet. Kyllä, tänään listaillaan vähän meikkejä. Ja nimen omaan vähän. En todellakaan jaksa tai edes kehtaa pistää niin paljon kuvia meikeistä tänne, mitä oikeasti haluaisin saada omiin kokoelmiini. Toisaalta en myös siis jaksanut metsästää netistä sopivia kuvia niistä en yhtään laiska ole :D Mä innostun ihan hirmuisen helposti uusista meikeistä ja katsonkin melko ahkerasti Youtube-videoita aiheesta. Sieltä sekä monista blogeista olen näitä himotuskohteita itselleni hankkinut ja ihan kaupan hyllylläkin niitä saa aikaseksi :D

Ennen blogimaailmaan tutustumista, mä olin todella nuuka meikkien suhteen. Ostin halvinta ja helpommin saatavilla olleita tuotteita. Hennesin kosmetiikka hyllyt oli mulle todella tuttu ostopaikka samoin ihan vaan Tarjoustalo tahi Cittari. Ja sain todella paljon tuotteita siskolta tai lahjaksi. Jo silloin ne kaikki oli mun aarteita, vaikkei kovin mahtavia tuotteita olleetkaan. Vasta näin vanhemmalla iällä ja näihin blogeihin tutustuneena lähdin rantaa edemmäs kalaan enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Aloitin todella varovasti tuotteiden ostelun ja kävinkin ahkerasti testailemassa tuotteita kosmetiikkahyllyillä. Kaikista suurin himoitus blogin aloittaessa oli luomiväreissä 88 paletit, eli siis 88 eri väriä sisältävät paletit. Kyselin apuja bloggaajilta, mistä niitä voisi saada ja niiden osto laukaisi tän todella suuren kosmetiikkahimotuksen. Yritän edelleenkin olla ostamatta ihan liikaa meikkejä, etteivät ne jäisi kokonaan käyttämättä ja itselle sopimattomat tuotteet pääsevät kyllä jatkamaan matkaa uusiin koteihin. Mulla on myös ollut tapana käyttää yksi puteli loppuun ensin ennen toisen aloittamista. Yleensä ostinkin uuden tuotteen vasta sitten, kun vanha alkoi huolestuttavasti olla loppusuoralla, mutta nyt mulla on pikkasen kertynyt varastoihin, mutta vain pikkasen. Mun kaikista suurin pahe kosmetiikan saralla on ehdottomasti luomivärit, tästä ei käy kiistäminen. Seuraavana listalla tulee hyvä meikkipohja. Tän finninaaman kanssa sellainen on kuitenkin ihan hirmuisen tärkeää. Jotkin meikkipohjat aiheuttaa mulle lisää finnejä ja toiset ei vaan kestä naamalla. Tälläkin hetkellä mulla on menossa täydellisen meikkipohjan metsästys. Oikeesti mä metsästän ihan kaikkia ;D Olen myöskin tekemässä teille esittelyä mun kaikista meikeistä, mutta sitä saatte vielä hetken odotella, sillä teen sen sitten kun uusi vessa valmistuu. Mutta siis joo, nyt pari kollaasia, mihin olen kerännyt muutamia himotuksia.



Baremineralsin aloituspakkauksen ostoa mietin kuumeisesti I Love Me-messuilla. Mielestäni hinta oli kuitenkin sen verran korkea, että jätin sen vielä ostamatta. Onneksi, sillä samainen paketti on beautybay.comissa 30 euroa halvempi. Nyt mä sit pähkäilen vain, että pitäiskö ostaa kokeiluun. Messuilla esittelijä kyllä kovasti suositteli tuotetta mulle, kun se kuulemma sisältää hyviä ainesosia myös finnien hoitoon. Kiinnostaisi siis ihan hirmuisesti ostaa, mutta olen vielä pidättäytynyt. Nyt  kuitenkin taitaa olla "pakko" tilata, kun äidillekin oli kosmetologi suositellut mineraalimeikkiä ja äiti pyyteli tilaamaan sitten kun tilaan itsellekin. Pitäähän äidin nyt saada, mä sit vaan siinä ohessa ;D

Chanel Mat Lumiére sekä Perfection Lumiére meikkivoiteet ovat tuntuneet kasvoilla ihan miellyttäviltä. Kokemusta näistä mulla ei kyllä ole tarpeeksi, sillä sain Sokokselta vain pienen näytteen mukaan, josta taisi riittää kunnolla vain yhteen kertaan. Peittävyys oli kyllä hyvä, mutta tarvitsen ehdottomasti muutaman käyttökerran nähdäkseni, miten se vaikuttaa ihoni kuntoon. Muuten kyllä tykkäsin. 

Diorin Diorskin Nude oli myös ihan ok. Tässä taisi olla muistaakseni tuoksu sen verta voimakas, ettei se tän päänsärkypotilaan nenuun ollut niin miellyttävä. Tätäkin sain vain pariin kertaan kokeiltavaksi, joten täysin en tiedä soveltuisiko se mun iholle, mutta muuten kokeilujen perusteella ihan jees. Jos ihmettelette, miksi olen ottanut noin kamalan kalliita meikkivoiteita listalleni, johtuu se ihan siitä, että mä olen oikeasti valmis maksamaan kunnon meikkopohjasta hieman enemmän. Ensinnäkin se ei tulisi mulla jokapäiväiseen käyttöön, koska en käytä meikkiä joka päivä ja vain sellaisiin tilaisuuksiin, johon tarvitsen erittäin luotettavan pohjan. Normaaliin perusmeikkiin mulle menee ihan vaan L'oréal tai joku muu markettituote.

Irtopuuteria ehdottomasti kiinnittämään meikin kunnolla. Mä olen käyttänyt kivipuutereita, mutta tykästyin ihan kamalasti irtopuuteriin, kun sain sellaisen tilaajalahjaksi messuilta tilatusta lehdestä. En ole oikeastaan yhtään tutkinut, mikä irtopuuteri voisi olla hyvä, mutta kuvassa koreilee M.A.C.in yksilö. Sitä on kyllä kehuttu paljon, mutta osto ei kuitenkaan ole vielä ihan ajankohtainen, joten tutkitaan asiaa vielä.

Monien ja vielä kerran monien hehkuttama M.A.C. 217 häivytyssivellin. Tahtoo, tahtoo, tahtoo! Mä tykkään siveltimistä muutenkin niin kamalan paljon, että kelpais tuollainen munkin kokoelmiin. Ostoslistalla ehdottomasti ja tuon käynkin nappaamassa kotiin, kunhan pääsen taas Helsingin Stocmannille joku päivä.

Ja vähän lisää siveltimiä. Monet ovat myös kehuneet Sigman siveltimiä ja mua kiinnostaisi ihan hirmuisesti päästä kokeilemaan niitä. Yksi setti siis kelpais tännekin :)



Sigma Paris-paletti. Olen katsellut Youtubesta tällä paletilla tehtyjä meikkejä, enkä voi muuta kuin himoita. Turkoosin sävyt ovat niin upeita paletissa ja paletti vaikuttaa muutenkin todella laadukkaalta ja muutenkin mielenkiintoiselta. Siinä saa myös mukana ihanat siveltimet :D

Too Facedin luomivärejä olen klikkaillut pretty.fissä jo moneen otteeseen ostoskoriin, mutta olen kuitenkin vielä jättänyt ne ostamatta. Nuo paletit (siis kaikissa sävyissä) kiehtoo mua ihan hirmuisesti, joten en usko että menee kauaakaan, kun multa löytyy tuollainen. Ei siis mitään sen kummempaa syytä. Tahtoo vaan :D

Sleekin meikkejä on myös moni kehunut. Hinta-laatu- suhde kuulemma todella hyvä. Pretty.fissä tuonkin paletin hinta on vain 10,90€ ja kuulemma todella pigmenttisiä. Mitä kuvista ja videoista olen nähnyt, niin pitää paikkansa. Halvat, mutta laadukkaat tuotteet kelpaavat myös tänne :) Sleekilla on kyllä myös ihania poskipunia, joten voi olla että sellaisiakin päätyy joskus ostoskorista ihan kotiinkin asti.

Narsilta varsinkin tuo upean värinen sininen tänne nyt heti kiitos! Saaran blogissa törmäsin tähän ensimmäisen kerran ja se uppoutui niin syvälle mun aivoihin, että himottais niinku niin paljon. Mä en vaan tiedä mistä Narsia sais Suomeen. Kyllä olen aivan untuvikko näiden asioiden kanssa.

Urban Decayn Naked-paletit ovat niin monessa paikassa ja monen ihmisen kehumia, etten voi muuta kuin himoita noita tuotteita itsellenikin. Muutenkin tykkään palettien värimaailmasta ihan hirmuisesti, joten käyttöön pääsisivät ihan ehdottomasti. 

Tangle Teezer, tää ei nyt ihan välttämättä kuuluisi tähän kategoriaan, mutta mun oli pakko laittaa se tähän, etten itse pääse sitä unohtamaan. Tätä ollaan kehuttu takkutukan pelastajaksi, joten tänne tarvittais yksi ehdottomasti. Mä vihaan harjailla hiuksia, kun ne on vähän väliä ihan takussa ja tuommoinen helpotus kelpais myös tänne.

Urban Decayn silmänpohjustajat. Tarviiko näistä edes sanoa mitään? Useimpien suusta olen kuullut, että tämä on paras. Pakkohan munkin on sitten saada tämä paras omaankin käyttöön. Ihan varmasti siis tulen tilaamaan tätäkin. Toistaiseksi mulla on vielä Inglotin pohjustajaa sen verran, että käytän sen kyllä ensin pois, ettei sitten vaan jää käyttämättä. Hyvin on sekin toiminut, ainakin mun luomilla :)

Narsin poskipuna sävyssä Orgasm. Taas niin monen suosittelema, että olen innostunut siitä kovin paljon. Pitää siis ehdottomasti saada omaankin kokeiluun. Eipä mulla tästäkään ole sen kummempaa sanottavaa, tahdon vain :D



Tässä siis osa kosmetiikka tai tarkemminkin meikki himotuksista. Kaikki ihanat rasiat ja putelit on myös mun heikko kohta. Mun ostopäätökseen tuotteen lisäksi vaikuttaa kyllä pakkauskin, mutta ei kuitenkaan siinä määrissä, että hyvä tuote jäisi ruman pakkauksen takia ostamatta. Mä en malta odottaa, että pääsen järjestelemään kaikki meikkini uuteen vessaan hienosti. Saattaa olla, että osa lentää käpälämäkeen tai uudelle omistajalle ja sitten saatan tilailla lisää :) Onko teillä jotain meikkejä omalla himtuslistalla? Onko jotain, mitä te suosittelisitte mulle?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Nainen eikö sulla vielä ole tangle teezeriä?? ÄKKIÄ HOMMAAMAAN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! :O Sitä ei vaan ole tullut mistään vastaan, vaikka olen kyllä ollut silmät auki. Pitänee alkaa metsästää tätäkin oikein urakalla!

      Poista