Muistan vieläkin yhden kellon vahvasti lapsuudestani. Se oli sininen, tarrarannekkeinen Leijonan kello, joka oli mulla kädessä yötä päivää. Tarrakangasranneke tietysti kiristettiin käteen tiukalle, ettei kello vahingossakaan pääsisi tippumaan ja hyvä ettei käpälä ollut sininen verettömyydestä johtuen. Se oli niin hieno kello! Muistaakseni sitä ylpeänä esittelin ympäriinsäkin vielä, voi nolo. Hämärä muistikuva, että mulla olisi ollut siihen keltainen vaihtoranneke, mutta eihän tää mun vanha demepää enää kaikkea ihan tarkalleen muista. Tää on tosiaan ensimmäinen kello, jonka muistan lapsuudestani elävästi. Ja se oli mun aarre. Se oli myös kovin poikamainen, mutta poikamainenhan mä silloin olin.

Toinen kello, josta mulla on muistikuva lapsuudesta, oli äidiltä saatu todella vanha vedettävää mallia. Sen metallinen ranneke oli joustava ja se oli kooltaan kovi pieni. Ihana toki noin muuten. Kovin vähälle käytölle se lopulta jäi, koska unohdin vetää sen ja aika oli aina ihan mitä sattuu. Kolmas kello jonka muistan, oli mustanahkarannekkeinen kultaisella taululla. Värit mahtavat, mutta ranneke ei ollut ihan paras. Eihän sitä lapsena tullut muistettua, että sitä ei saa kastella ja muistan vieläkin kovin elävästi sen raadon hajun, mikä siitä lopulta lähti. Samanlaista hajua muistelisin lähteneen tuosta tarrarannekkeisesta. Niistä on tainnut jäädä mulle jonkinlainen... kuvotus ehkä voisi kuvata parhaiten mitä ajattelen niistä tai ainakaan niistä en välitä, siis enää.

Tästä voittekin siis päätellä, että minun ranteessani tullaan jatkossa näkemään vain ja ainoastaan metallirannekkeisia kelloja. Muoviset ja kumisetkin taidan kiertää kaukaa. Olen kyllä kuitenkin vielä ihan viime vuosinakin ollut aikeissani ostaa nahkarannekkeisen kellon, niitäkin kun löytyy niin ihania, ja yhdenhän mä viime vuonna ostinkin. Melko pitkälti käyttämättä jäänyt. Jotenkin veikkaan, että tää inha johtuu nyt ihan vain siitä, kun se nahkaranneke on kastunut pahasti ja siksi haissut, mutta aika pitkälle se muisti nähtävästi kantautuu mukana. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä tarkemmaksi olen kellon valinnassa tullut. Enää kello ei olekaan minulle se, joka näyttää minulle aikaa. Näkeehän kellon puhelimestakin. Tämmöiselle harakalle on kellossa tärkeää myös se, että se olisi kaunis kuin koru. Nykyään kellot ovatkin mitä upeimpia tai sitten en ole niihin vain aiemmin kiinnittänyt sen enempää huomiota.

Mutta siis niin, josko nyt niihin kelloihin. Mulle on tullut ihan järjetön himotus taas kerran. Yllätyskö? No ei... Mä tykkää edelleen ihan hirmuisesti mun hopeisesta Guessin kellosta, mutta hopea kun ei ole se mun väri. Tykkään niin paljon enemmän kullasta tai muuten lämpimistä sävyistä. Ei mua kyllä haittaa yhdistellä hopeaa ja kultaa, mutta olen kovasti jäänyt silti kaipaamaan kaunista kultaista kelloa. Samalla kun olen metsästänyt sitä täydellistä yksilöä, olen onnistunut koukuttumaan muihinkin väreihin. Multa pitäisi kieltää nettikaupat!


Kello on tosi kiva ydistää asuun ja muihin koruihin, mutta kaipaisin myös arkeen sopivaa, melko moneen asuun sopivaa kelloa. Olenkin käynyt pohtimaan, että pitäisikö jossain vaiheessa jatkaa mun kellokokoelmaa myös näillä perus mustalla ja valkoisella?



No se kultainen. <3 Olen löytänyt kellon johon rakastuin ensisilmäyksellä ja siinähän se nököttää keskellä. Niin kaunis, korumainen, tyylikäs ja kaikkea mistä tykkään. Pelkään kuitenkin, että se on Michael Korsin kellojen tapaan niin suuri, ettei se istu mun ranteeseen. Toisaalta, jos ostaisin tuon jo hopeanakin löytyvän kellon kultaisena, niin ainakin sopivuus olisi taattu. Mutta eihän se nyt ole kivaa, että on kaksi lähes identtistä kelloa. Vasemman reunan kellokin on ihana, mutta onko so sittenkin liian siro? Pitäisi saada sovitettua ensin.


Ja ruusukulta. Apua! Olen niin rakastunut tuohon väriin, että himottelen sitäkin niin paljon. Varsinkin tuo keskimmäinen tykyttää sydäntäni, että tekee tiukkaa pitää kukkaronnyörit tiukasti ummessa. Ei mulla nyt ole varaa pistää tonneja pelkkiin kelloihin.




Ja jottei tää homma olisi enää yhtään monimutkaisempaa, niin kelloista löyty niin ihania muitakin värejä ja tyylejä. Kivaa, mutta ei kivaa. Valinnan vaikeus tulee olemaan niin suuri. Apua!

Käytättekö te kelloja? Millä perusteella te valitsette kellonne? Tykkäättekö, että niitä on useampi ja niitä voi vaihdella mielen ja asun mukaan vai riittääkö yksi perus? Nahka, muovi vai metalli? Minkä värinen?

Olisi siis kiva kuulla vähän teidänkin mietteitä tästä aiheesta. Kovasti pähkäilen, että alanko pikku hiljaa tekemään kellokokoelmaa, vai tyydynkö yhteen tai kahteen kelloon. Eikä tätä himottelua yhtään helpota se, että Niksukin on kova kellojen perään. Se höpöttelee mulle niistä useasti ja tutkailee markkinoita niiden osalta useasti. Kiva kun itse yrittää unohtaa jatkuvan himottelun, niin toinen tossa vieressä sit muistuttaa jatkuvasti :D