Mulla oli niin tarkoitus tulla eilen postailemaan ratsastuksen jälkeen, mutta kovasti harmillisena en sitten enää jaksanut. Eilinen meni niin ketuiksi, kuin olla ja voi. Ensin tein rankan päivän töissä ja ajattelin, että ihanaa päästä tallille purkamaan paineita. Ei mennyt sit nappiin, tälläkään kertaa...

En tiedä onko pollella kevättä rinnassa vai kettuileeko se mulle huvin vuoksi vain jostain, mutta taaskaan ei selvitty ongelmitta takaisin kotiin. Mä päätin pysyä tällä kertaa vain metsässä, omassa rauhassa, että pääsis pollekin purkamaan vähän itseään sinne rauhallisemmille tienoille. En tiedä minkä älynväläyksen tai aivopierun sain, kun päätin käydä vielä kävelemässä autotiellä tasaisille, kun muhkuraisella tiellä oltiin kohta tunti tallusteltu. Mun matka siinä tiellä olis ollut vain vaivaiset 300 metriä suuntaansa, mutta kuinka ollakkaan, se pienikin matka koitui kohtaloksemme. Polle, joka ei ikinä ole pelännyt autoja, kokikin niiden eilen olevan maailman kamalimpia. Pakettiauto tuli juuri kapeimmassa kohdassa vastaan ja kuten aina ennenkin, oletin pollen vain jatkavan matkaa eteenpäin. Kuskille kyllä kiitos siitä, että hidasti ja otti pitkät pois päältä, mutta se ei riittänyt. Juuri sitten pakun kohdalla, jo puolessa välissä sitä, polle päätti ottaa hatkat ja kääntyä niiltä sijoiltaa 180 astetta ja kotiinpäin. Takamushan siinä sitten osui auton kylkeen ja perkule sentään, lommollehan se meni :( Autosta nousi vanha ja erittäin kärttyinen ukko. Mulla oli ihan sellainen olo, että sen olis tehnyt mieli vähän ojentaa meitä, mutta nieleskeli sitten vain vihaansa.

Noh, onneksi tapauksesta selvittiin säikähdyksellä ja polle säilyi ehjänä. Auton pystyy kuitenkin korjaamaan. Ukko vaan möykkäsi, että mun pitää korvata ja rauhallisesti vaan vastailin, että tottahan toki. Harmitti ihan vietävästi, että näin pääsi käymään. Lopulta, itkuhan mulla pääsi ja kotona Niksulle sitten purin kökköä oloani. Ihanaa kun toinen osaa rauhoittaa. Sitten käytiin tapahtumaa läpi ja yritin parhaani mukaan muistella, mitä siinä tilanteessa todella kävi ja millainen lommo lopulta oli. Nyt kyllä saan vaan syyttää itseäni, jos ukko lommottaa autoaan lisää. En meinaan siinä hötäkässä ja pimeässä tajunnut, että kuvia pitäisi siitä vahingosta ottaa. En myöskään tajunnut katsoa auton rekkaria saati merkkiä. Voi tyhmä minä! Miten sitä säikähdyksissään ei osaakaan toimia järkevästi? Mulla oli vaan järkky huoli pollesta, vaikka ihan hyvinvoivalta se siinä näytti. Ukko otti vain mun nimen ja puhelinnumeron ja käskin hänen soittaa heti tänään, että katsotaan yhdessä paikka, jonne auto viedään korjattavaksi. Vielä ei ole kuulunut mitään, joten mielenkiinnolla odotan, että soittaako se ollenkaan...

Niin, se mielenkiintoisin osuus tässä on se, että lommo siinä pakettiauton kyljessä "tuli" eturenkaan yläpuolelle. Korkeudelle, joka oli hurjasti alempana kuin pollen pylly ja paljon korkeammalle, mihin jalat olisivat voineet osua. Jälki oli myös muistikuvani mukaan kovin terävä, joten mikäköhän kohta hevosesta sellaisen jäljen autoon tekee...? Okei, mä oli tosi säikähtänyt ja tutkin vauriota otsalampun valossa, joten en satavarmaksi voi mitään sanoa, mutta muistikuvani on tämä. Mielestäni lommon keskeltä oli myös lähtenyt maalia ja hevonpylly ei sitä voisi kyllä raaputtaa pois. Jäädään siis kuuntelemaan tilannetta. Ketuttaa kyllä vietävästi. Onneksi tänään on jo vähän parempi fiilis.