Liikunnat vko 5, 2014

maanantaina, helmikuuta 03, 2014

Reipasta alkanutta viikkoa!

Niin se viikko taas vierähti käyntiin. Perusmeiningein, silmät puolitangossa. Hyvä, etten töissä nukahtanut pystyyn. Pilkin ainakin todella pahasti. Olin varma, etten tulisi selviämään tästä päivästä kunnialla läpi. Tein kuitenkin jotain jo toisena maanantaina peräkkäin, mistä saan olla ylpeä. Maanantait kun on mulle yleensä niin turkasen vaikeita päiviä. Kävin siis salilla tekemässä kunnon treenin, pitkästä aikaa. Viime viikolla vähän totuttelin itseäni ja nuppiani salille ja kävin tekemässä kevyet aerobiset treenit. Tänään sitten otin ja repäisin kunnon treenin. Jalat hapottaa. Tietää siis tehneensä. Mutta saavutus tää on mulle nyt ollut. Herkkukoukkuun ja sohvaperunaksi jääneenä, oli itsestään todella vaikea saada kiinni. Edelleen mun herkkuhammasta kolottaa vietävästi, mutta taistelen kovasti sitä vastaan. Varsinkin, kun lauantaina vedin sitten pienet herkkuöverit. Kävin ystävän babyshowereilla ja herkkuja tuli vedettyä hyvä ettei kaksin käsin. Sitten tietysti piti olla hyvää tarjottavaa mun rakkaalle veljeni perheelle. Sen päiväset överit kyllä tuli. Ihan yökötti lauantai yönä kun viimeisellä sänkyyn menin. Silti, herkut on vaan liian hyviä.

Nyt siis yritän vieroittaa itseäni jokapäiväisestä herkkusyömisestä ja siirtää sen pelkästään lauantaille, jolloin sallin itselleni muutamia herkkuja. Övereitä ei siis saa vetää. Vaikeeta tekee, mutta itsekuri palkitaan varmasti. Voi Skeit kun jätit sen namipussin meille! Arvaa kuin se kiljuu mua tuolla kaapissa ;P Olen myös kiinnittänyt kovasti huomiota annoskokoihin sekä lautasmalliin. Yritän tosissani syödä terveellisemmin ja enemmän lautasmallin mukaan. Mulla kun yleensä lautaselta on löytynyt eniten perunaa tahi pastaa, pikkasen lihaa mutta kasviksia ei juur ollenkaan. Nyt kyllä salaatti taas maistuu pitkän ajan jälkeen. Mulla viime syksystä asti se on tökkinyt. Mä voisin elää pelkästään karkeilla :D Mutta joo, herkkuhanuri taistelee nyt itsensä kanssa. Tässä viikon liikunnat taasen.

MA: Salilla aerobista 40min, lumityöt 1h
TI: Tallityöt 40min, ratsastus 45min
KE: -
TO: -
PE: Salilla aerobista 30min, iltalenkki 45min
LA: Kävely 30min
SU: - (siivousta 4h)



Ei kummoisesti kehumista liikunnoissa. Salilla kävin tosiaan tekemässä aerobista ja henkisesti valmistautumassa uuteen treenikauteen. Mä todella toivon, ettei tääkin kerta taas tule tyssäämään johonkin. Motivaation puutteeseen, sairasputkeen tai ihan mihin tahansa. Pitää pitää kovempaa kuria itselleni. Mä meinaan todella haluisin päästä tästä uimarenkaasta eroon. Siinä se vaan on ja pysyy.
   Mun piti eilen siivota tylsyyteen. Mulla oli oikeasti todella tylsää, mä kun en ihan mielelläni siivoa vain huvin vuoksi. Oli ihan tyhmää kun rakkaat lähtivät kotiinsa. Mulla pääsi ihan ikäväitku ja jotain oli keksittävä, etten surkuttelisi koko ajan. Siivous tuntui sillä hetkellä parhaimmalta. Tare kun tuntui olevan niin väsynyt, ettei siitä saanut lenkkikaveria. No, ainakin tavarat ovat taas paremmassa järjestyksessä. Ihmeellisesti noi pölyt ovat kuitenkin vielä paikallaan :D

Mutta kuulkaas ihanaiset, antakaa mulle oikeesti taas kerran hyviä vinkkejä, millä te saatte pidettyä motivaatiota yllä? Millä te puserratte itseänne eteenpäin? Onko teillä vaan niin hyvä itsekuri?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Aivan, todellakitodellakitodellaki mitä siitäki tulis jos kaikki veis karkit kotiin, janet veis, veikka veis;) kuule itsekuria ei ole nimekskään, joten luulen että se namisäkki on siellä paremmassa turvassa ku täällä. Mäki vaihdoin isoimpaan tylsyyteen, lasten huoneen järkkää... ja pesin pyykkiä=) vitsit kuule kun oli niin kivaa♡♥♡♥♡♥♡♥♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitteko jo tulla takas? ♥
      Kuule Skeit, ei tää yhteiskunta pyöri niin, että jätetään karkit toisten kaappeihin kiusaksi. Mitä siitäki sit tulis? ;D
      Vai järkkää vaihdettu. Pitääkin tulla katsastamaan miltä nyt näyttää :)♥ Ikävä♥

      Poista