Liikunnat vko 12, 2014 + Livbox voittaja

maanantaina, maaliskuuta 24, 2014

Ihanaa uutta alkanutta viikkoa muruset!

Saavuin eilen kotiin sukuloimasta vasta yhdeksän aikaan ihan väsyneenä, etten valitettavasti enää ehtinyt saati jaksanut tulla postailemaan Livbox-arvonnan voittajaa. Enkä kerro sitä teille ihan nyt heti vielä, mutta jos et malta odottaa, niin käy kurkkimassa postauksen lopusta. ;)

Viime viikon liikunnat jäi nyt vähän huonommalle tolalle kyläilyreissun takia. Mutta eipä se haittaa, kylässä oli aivan ihanaa :) Ihan kamala ikävä sinne jäi ja olisin mielelläni ollut vaikka kuinka monta päivää pidempään. Vanhin kummilapseni täytti jo yhdeksän vuotta. Kamalaa miten nopeasti tämä aika oikeasti menee. Lapsista sen huomaa. Nautiskelin todella heidän seurasta ja eilen tuli sitten herkuteltua synttäritarjottavia. Kyllä täytyy vain ihmetellä kummitätini upeaa energiaa ja ruoantekotaitoja. Nam! Oikeasti, en edes mässyttänyt niin paljon kuin olisin kuvitellut mässyttäväni, mutta silti taisin palata parin lisäkilon kanssa. Jos vain saisitte maistaa ruokia ja herkkuja, niin varmasti saisitte tekin vähän massaa lisää ;) Mutta ei haittaa, tällä viikolla sitten aherretaan senkin edestä. ;) Tässä vähän heikompi listaus, mutta tuli silti jotain tehtyä.



MA: - (shoppailua 2h)
TI: Salitreeni 1h 20min, 30 pvä vatsalihashaaste
KE: Kävelylenki 45min, 30 pvä vatsalihashaaste
TO: Salitreeni 1h 20min, 30pvä vatsalihashaaste
PE: - (kylässä)
LA:(kylässä)
SU:(kylässä)


Mulle on kyllä tullut pienoinen huolikin salilla käydessä. Mulla on alkanut oikea olkapää ja vasen polvi vihottelemaan todella pahasti, että kipuja alkaa olla päivittäin. Oikeaa kättä en oikein pysty kunnolla nostamaan ja tietyssä asennossa sitä vihlaisee aina niin pahasti, että meinaan tipahtaa siitä kivusta. Samaiten tuo polvi kenkkuilee, mutta onneksi ei niin pahasti kuin olkapää. Veikkaan, että olkakipu on lihaksessa, mutta varma en ole. Kannattaa vissiin alkaa tilailla lääkäriaikaa, että saisi varmuuden kivusta. En vaan mitenkään haluis pitää taukoa käsitreenistä. Tuloksia alkaa meinaan tulla. Ojentajat ovat pienentyneet, hauis ehkä hitusen kasvanut samoiten olkalihakset. Ei siis mitään järkyttävää muskelikasvua, mutta sen verran, että näkyy. Tai sit siitä on vain sulanut rasvaa päältä. Tällaiset kipuilut on kyllä ihan pyllystä. Tutkaillaan tilannetta siis. Mikä muuten on parasta hoito revähtäneelle/venähtäneelle/rasittuneelle lihakselle?

Mutta pidemmittä pulinoitta, Livbox voittajan julkaisuun. Tällä kertaa onnettarena toimi random.org numeroarvontakone. Osallistujia oli todella mahtava määrä ja itse jännitin loppuun asti, kuka tällä kertaa voittaa mahtavaakin mahtavemman palkinnon. Listasin kaikki osallistujat ja osallistujan arpamäärät kommenttien tulo järjestyksessä paperille numeroiden ne ja lopulta sitten pistin arvontakoneeseen lopullisen määrän 1-75 ja voittajaksi kone arpoi numeron...


Arpa numero 24 kuului...



Onnea tuhannesti ja voittajalle on laitettu sähköpostia!

Älköötte te muut kuitenkaan murehtiko kun voitto ei osunut kohdallenne tällä kertaa. Täällä blogissa tullaan kyllä jatkossakin näkemään arvontoja ;)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Ihanaa kerrankin arpaonnea. Kiitos ihana Janet, kun järjestit tälläisen yllärin. Nyt jään odottamaan pakettia!
    ~elle~

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kerrankin arpaonnea. Kiitos! Ihanainen Janet kiitos kuuluu myös sinulle, jaksat järjestellä tälläisiä ylläreitä.♥ Hyvää viikonloppua!
    ~elle~

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kerrankin arpaonnea. Kiitos ihana Janet, kun jaksat järjestää tälläisiä ylläreitä.♥
    ~elle~

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea ~elle~ voitostasi. ♥ Kiva jos ilahduit :)

    VastaaPoista