Forsman teellä tutustumassa

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2014

Oli tyttö tämä onnesta soikeana, kun Forsman tee pyysi minua tutustumaan heidän tiloihinsa Vantaalle ja samalla pääsisin kuulemaan teekoulutusta. Oi, syvennystä teen saloihin. Todellakin kiinnosti! Ensinnäkin, olin äärimmäisen hämmästynyt, miten minulta, teen hurjalta suurkuluttajalta oli voinut mennä ohi moinen talo ihanine sisuksineen. Kivasti työmatkan varrella, joten arvatkaa vaan mistä käyn jatkossa täydentämässä teevarastojani ;) Oli synkkä ja sateinen päivä, kun suunnistin Forsmanin isoon taloon Kehä III varrelle. Helposti löydettävissä ja todellakin käymisen arvoinen paikka. Mua vähän alkuun jännitti, olihan tämä ensimmäinen tutustuminen blogini kautta missään paikassa. Astuin kamerani kanssa sisään ja ihastuin. TEETAIVAS!


Kävin esittäytymässä tiskillä ja kyselin lupaa kuvailuun. Tietysti kuulemma oli sallittua. Sitten aloinkin suhailemaan hyllyjen välissä ja mieli olisi tehnyt heti alkaa kahmimaan ihania teemakuja laukkuuni. Forsmanin tilat olivat todella avarat, kauniit ja valoisat. Ihanan järjestelmällisesti laitettu kaikki teet riveihinsä. Jo pelkästään paikkana tutustumisen arvoinen. Innoissani siirryin kameran kanssa paikasta toiseen ja suu napsoi kaikista niistä herkuista mitä siellä oli. Siis jo teestäkin, mutta mitä namuja!


Forsmanilla on siis myynnissä teetä noissa isoissa punaisissa rasioissa, sekä niissä valmiissa pusseissa. Kuitenkin vain pelkkää irtoteetä, josta se kunnon makukin lähtee. Tämän siis opin teekoulutuksessa. Mähän rakastan teetä, mutta olen silti melko tiedoton niistä. Tai siis olin. Koulutuksen jälkeen tiesin paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Halu oppia lisää, joten mielelläni menisin tällaiselle teen kakkoskoulutukseen. Ja siis niin, teen lisäksi siellä oli myytävänä kaikenlaisia herkkuja sekä muita tee tarvikkeita.





Sitten olikin aika aloittaa teekoulutus. En yhtään tiennyt millainen se tulisi olemaan, joten olin kuin ahkera koululainen ja kuuntelin innolla kouluttajaa. Pakko myöntää, osa opista meni silti harakoille, ei tämä vanha-aivokapasiteetti enää ota niin suopuisasti tietoa vastaan kuin joskus ennempää. Kyllä mä silti jotain opin ;)


Äärimmäisen iso pöytä oli katettuna teekupeilla useammalle osallistujalle. Näihin teekoulutuksiin voi siis osallistua ihan kuka tahansa. (linkki vain teitä helpottaakseni, klikkaus ei hyödytä bloggaajaa) Alkuun meille oli laitettu kuppeihin valmiiksi sellaiset pienet pyöreät teerullat ja siitä se koulutus sitten lähti.


Onneksi kouluttaja kertoi näistäkin vähän tarkemmin, niin kuin kaikesta muustakin. Teen valmistus onkin iso prosessi. En yhtään tiennyt miten homma toimii ja kyllä arvostus teehen nousi tämän koulutusen myötä entisestään. Nyt sitä teetä sitten haluaa valmistaa oikealla tavalla ja nautiskella siitä ihan erilailla. Mutta nämä pallurat, ne ovat valkoista helmiteetä. Näitä ei missään nimessä saa laittaa kuumaan veteen, muistelisin, että joku 60-70 asteen välillä oli sopiva lämpö. Nämä sitten hissuksiin aukeavat ja antavat makua.


Myönnettävä on, mä olin varma, että joudun maistamaan jotain tiskiveden kaltaista. Luuloni onneksi joutivat romukoppaan samointein, sillä tämä oli todella herkullista juotavaa! Samoista palluroista sai useammankin kupposen juotavaa ja hyvää oli jokainen.


Koulutksessa pääsimme maistelemaan todella monia eri teelajikkeita ja hämmästyin monta kertaa niiden makuja. Mielenkiintoisia makuelämyksiä. Oli myös ihanaa, kun koulutksessa tarjoiltiin hieman suolaista sekä makeaa teen ohella. Tämä sopi todella hyvin kuvioon.



Kouluttaja näytti meille kuvia skreeniltä ja kertoi ison määrän tietoa teestä. Ja tämä tieto oli todella mielenkiintoista. Suosittelen todella tätä koulusta, jos olet yhtään teen ystävä. Tai ei tarvitse olla ystäväkään, sillä tämän jälkeen varmasti olet :D Koulutus kokonaisuudessaan kesti noin kaksi tuntia ja tämä aika meni ihan hujauksessa. Koulutuksen jälkeen saimme vielä tietää, että jokaisella osallistujalla oli nyt mahdollisuus ostaa tuotteita pienellä alennuksella. Ja tämä käsittääkseni kuuluu jokaiseen koulutkseen. Mun oli tällä kertaa vähän hillittävä itseäni, sillä olihan ostanut jo messuilta kaapit täyteen teepusseja. Mutta se on varmaa, että aion mennä tuonne uudelleenkin ostoksille. Heiltä löytyy ihania lahjasettejäkin valmiina, joten jos joulupukinkontista puuttuu vielä jotain, niin kipin kapin tuonne vaan ostoksille ;)


Kiitos vielä Forsmanille, kun kutsuitte minut teekoulutkseen. Oli mahtava ja mielenkiintoinen kokemus! :) Mielelläni tule uudelleen ;D


Ostin siis kolme pussia teetä sekä yhden irtoteelle tarkoitetun pikkusihdin. Se nyt unohtui kuvista. Hih, mä taidan tästä lähteäkin teen laittoon. :)


*teekoulutus saatu blogin kautta yhteistyönä

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Lucky you jos on matkan varrella! Mäkin haluaisin kovasti koulutukseen, mutta on vähän matkan päässä. Ja valikoimaa, sitä piisaa tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskös meidän pistää kuule kööri kasaan ja mentäs porukalla koulutkseen? :D

      Poista
  2. Oot tullu aina mieleen kun tätä Forsmania mainostetaan Suomipopilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä ♥ Mä olen tainnut antaa hyvin ilmi teehulluuteni :D

      Poista
  3. Oikein kauniin näköinen paikka ja oli varmaan kiva käydä tutustumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella! Suosittelen, jos on vaan mahdollista käydä :)

      Poista