Mulla oli olevinaan niin hirveen upea visio sellaisita mustista moniosaisista kynsistä. Kumma vaan, kun mun visio ei sit kuitenkaan toteutunut ihan niin kuin toivoin. Tämän hetkiset kynnet ovat melko tummanpuhuvat, mutta tykkään näistä kyllä. Vaikkei niistä siis tullut ihan sellaisia kuin kuvittelin.
Lakkasin ensin Gina Tricotin mustalla lakalla kaksi kerrosta. Vähän petyin sen laatuun. Yhdellä kerroksella ihan läpikuultavaa ja harmahtavaa. Toisella kerroksella peitti kyllä, muttei silti ollut ihan niin hyvä lopputulos kuin olisin toivonut. Kuivui kohtalaisesti. Sitten lakkasin Golden Rosen glitter lakalla. Siitä sai yhdellä kerroksella jo hyvän kasan glitteriä kynnelle ja kuivui hämmästyttävän nopeasti. Sitten tein teipillä suoran rajauksen kynnelle ja laitoin tuota OPIn hiekkalakalla. Sen kuivuvuus on hyvä. En tosin tiedä, oliko jo melko monella lakkakerroksella vaikutusta sen toimintaan, sillä kuivui hitaammin kuin puhtaalle kynnelle laitettuna eikä hiekka efekti myöskään tullut samanlaisena. Kuitenkin ihan kivat kynnet, vaikka itse sanonkin.
Nimetön on pelkästään glitterkerroksella. Hiekkalakka osuus jäi vähän liian pieneksi, mutta ensi kerralla en tee samaa virhettä. Parhaiten mielestäni onnistui oikean käden peukalo, jossa mulla onkin pisin kynsi.
Pahoittelut kuivista korppukäsistä :P Mitäs te olette lakkauksesta mieltä?
Gina Tricot 01 Black, Golden Rose Jolly Jewels 118, OPI Mariah Carey liquid sand