Isadora Dragonfly

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2015

Paratiisia pienessä koossa, näin voisin kuvailla Isadoran Dragonfly luomiväripalettia. Tai merellinen paratiisi. Tai mikä vaan ihana maailma, sellainen mulle ainakin tulee mieleen kun palettia katson. Dragonfly on neljän luomivärin pieni paletti ja kaikki neljä väriä on todella hohtavia, kaksi shampanjan sävyistä sekä vihreä ja sininen. Sopivan kokoinen paletti mukaan otettavaksi ja vihreällä ja sinisellä saa tehtyä joko erittäin näyttävän meikin tai sitten käyttää vain shampanjaa pitääkseen lookin neurtaalimpana. Ja tietysti sitten kaikki yhdessä koossa saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi.



Tuosta alemmasta kuvasta näkeekin, miten kimmeltäviä sävyt ovat. Erittäin hyvin valossa välkkyviä. Kun lopulta sormeni upotin palettiin, pelko heikosta pigmentistä västyi heti. Monesti erittäin shimmeriset luomivärit saattavar irroittaa vain pelkkiä hippusia testatessa, mutta tästä irtosi erittäin kauniisti myös sävyä.



Kauniisti hohtavat myös swatchattuna, joten kimalteinen paletti ei jättänyt kylmäksi. Kuvassa ei siis ole minkäänlaista pohjustajaa, joten väriä irtoo oikein hyvin. Ensin ajattelin, etten tämän sävyistä palettia varmasti osaisi käyttää itselläni, mutta kylläpä se sitten lopulta olikin aikas kiva. Seuraavassa postauksessa sitten näettekin, millaisen meikin tästä ensimmäisellä kokeilukerralla kyhäsin.

*paletti on saatu goodiebagin mukana

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Damn! Mä jo niin odotin, että näen tässä postauksessa sen sun meikissä. :D

    VastaaPoista
  2. Tykkäisin tosi paljon noista sävyistä! :)

    VastaaPoista
  3. Noilla sävyillä saa ihan täydellisen kesämeikin. <3

    VastaaPoista
  4. Vau, mitkä värit tässä paletissa! :O Ihan mahtava kesälle, tuollahan loihtisi vaikka minkälaisia meikkejä. :)

    VastaaPoista