Päivän projekti - aidan purku

torstaina, kesäkuuta 25, 2015

Kylläpä nää päivän vilahtaa nopeasti ohi. Tuntuu, että juuri olisin vasta herännyt. Nyt ollaankin  jo puolen yön paikkeilla ja kohta kömmin taas peiton alle. Tämä päivä onkin aika pitkälti mennyt pihamaalla touhuten. Tai aamupäivän ollessa kovin synkkä, tehtiin me remonttisuunnitelmia ja alkuillasta sitten hutkastiin ulos. Ja voi pojat miten tehokkaita me oltiinkaan!


Meidän takapikaa kiersi tuollainen verkkoaita, jonka todellinen käyttötarkoitus taisi siinä vaiheessa mennä umpeen, kun sen pystyssä pitävät aitatolpat alkoivat lahota niille sijoilleen ja aita repsotti miten sattuu. Ja johan siitä oli yksi osa pitänyt poistaa, joten ei tuon aitauksen sisällä kukaan olisi pysynyt. Tare kun muutenkin pysyy koko ajan vieressä vaikka vapaana onkin, niin ei me tuota tarvittu mihinkään. Eikä se tosiaan ollut kauniskaan. Ja se mikä vielä ärsytti, ettei se ollut lainkaan symmetrinen mihinkään suuntaan :D



Tuo ilmastointiputki on tällä hetkellä apuna sadeveden kuljettamisessa kauemmaksi talosta. Yritetään pitää tuo pohja nyt mahdollisimman kuivana. Keli ei vaan ole tällä hetkellä meidän kaveri, vettä kun tulee koko ajan :( Mutta eihän tuossa kauaa nokka tuhissut, kun aita oli purettu. Jos en nyt pahasti valehtele, niin himpun alle 70 metriä sitä saattoi olla.




Piha näyttää nyt ihan hassulle, tuota aitaa kun ehti jo puolitoista vuotta katsella. Mutta nyt on poissa ja piha näyttää avarammalta. :) Mutta kyllä me aitaa ollaan silti meidän pihalle suunniteltu. Sellaista koko tontin kiertävää aitaa. Kaunista sellaista vielä mielellään. En oikeastaan edes halua vielä ajatella sitä projektia, tässä kun on muutama muu ennen sitä.
Työntäyteistä lomaa siis vietellään edelleen :D

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. No huh, miten tehokkaita olette olleet! Hyvä idis tuo veden siirtäminen kauemmas talosta. Harmi tosiaan, kun koko ajan tuntuu satavan :/

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa muruset.😙
    T. äitiliini

    VastaaPoista
  3. Reippaat te! Voi, mä jaan niin kaikki remppamurheet, talomurheet, kilpailutukset yms., en voi kun sanoa että tiedän tunteen! <3

    VastaaPoista
  4. Huh mikä urakka ja tehokkaita olette olleet!
    Upeaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Äh mulle iski pihalaiskuus! Rikkaruohot rehottaa ja kaikkee pitäs kunnostaa. Tuu sä tekeen kun oot noin reipas ;)

    VastaaPoista