2kk Enkelivauvalleni
torstaina, syyskuuta 20, 2018
Rakas Daniel,
Äidillä on sinua niin ikävä.
Niin kova ikävä.
Sellainen, jota ei pysty sanoin kuvailemaan.
Sydämeni on riekaleina siitä.
Haluaisin vain niin sulkea sinut syliini.
Haluaisin nuuskuttaa tummia hiuksiasi.
Haluaisin silittää sinun pehmeitä poskiasi.
Haluaisin nähdä sinun silmäsi.
Haluaisin suukottaa.
Haluaisin sinut kotiin!
Mietin, miten olisit kasvanut kahdessa kuukaudessa.
Miten jokeltelisit ja hymyilisit meille.
Miten seurailisit sylistäni isoveljesi touhuja, saisit suukkoja siinä lomassa.
Harrastaisinko sinunkin kanssa pierujumppaa?
Miten heräisin öisin sinun tuhinaasi ja imettäisin.
Saisit olla vieressäni ihan joka hetki.
Miten sinä voit siellä ylhäällä?
Onhan sinulla kaikki varmasti hyvin?
Oletko saanut paljon kavereita?
Olethan tavannut jo isomummosi ja muut sukulaiset?
Millaista siellä on?
Näetkö sinä meidät?
Mietin päivittäin sinua.
Tunneittain.
Joka hetki.
Jos joudun kovasti keskittymään, olet koko ajan sydämessäni.
Hetkeäkään et ole poissa minusta.
Olet ikuisesti sydämessäni.
2 kommenttia
Kaunis kirjoitus ♥ Olen kohtukuoleman itsekin kokenut, kamalinta ikinä ((halaus)) ♥
VastaaPoistaKiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)
VastaaPoista