Sanat, jotka olen kuullut jo monta kertaa.
Sanat, jotka sanotaan lohduttaakseen minua.
Sanat, jotka ovat niin auttamattomasti väärässä.
Molemmilta osin. Ei, en ole vahva. Ei, en todellakaan pääse tämän asian yli.
Lauseen sanoja ei varmasti tarkoita mitään pahaa sanomisellaan. Tarve lohdutukseen tällaisessa tilanteessa on vain todella suuri. Lauseen sanoja ei vaan pysty käsittämään, mistä oikeasti on kyse. Tai varmasti voi osittain, mutta se että tietäisi edes osan siitä tunteesta mitä minulla on, nämä sanat jätettäisiin sanomatta. En todellakaan ole kenellekään lauseen sanojalle ollut vihainen, en vain myöskään ole voinut rehellisesti vastata vasten kasvoja, että olet muuten niin väärässä. Tällaisessa tilanteessa kun ei vain ole mitään oikeita sanoa, kun ei tunnu olevan sanoja ollenkaan. Siis ei minulla itsellänikään. En osaa vertaisianikaan sen enempää lohduttaa. Ei tässä ole mitään muuta, kuin jälleennäkemisen toivo. Tähän ei ole oikeita sanoa, on vain läsnäolo. On vain se hetki, kun tarjotaan olkapää kun romahtaa. En halua kuulla mitään viisaita lauseita, ne eivät auta yhtään. Tiedän ne kaikki jo itsekin. Olen silti kiitollinen kaikista sanoista joita saan, ei sitä käy kieltämään. Tiedän, että jokainen haluaa vain lohduttaa parhaansa mukaan. Ymmärrän kaiken. En silti ole menettänyt tässä kaikessa järkeäni, vaikka olenkin. Eikö olekin outoa? Minustakin. Toivottavasti saatte ajatuksestani kiinni... Minäkään ei aina saa.

Olet vahva.... Ehkä osaltani osittain. Mun on pakko jaksaa mennä eteenpäin, Oliverin vuoksi. Jos häntä ei olisi, en tiedä miten olisin aamuisin päässyt sängystä ylös. En tiedä, miten elämäni olisi siinä tilanteessa käynyt. Jatkaminen olisi ollut ainakin tuhannen paljon vaikeampaa. Oliver pakottaa jaksamaan. Hänen iloiset kasvonsa saavat pirstaloituneen sydämeni silti sykähtelemään onnesta. Mutta että vahva, ehei, en ole. Pelkään, että romahdan hetkenä minä hyvänsä. Se mitä näytän ulospäin, ei todellakaan kerro sitä, mitä sisälläni tunnen. Joku saattaakin luulla minua vahvaksi, enhän mä näytä tunteitani. Alkuun ne tulivat oikein ryöppäinä ulos. Nyt olen oppinut piilottamaan niitä. Itken yksin ollessani. Romahdan, kun kukaan ei ole sitä todistamassa. En tahdo taakoittaa vaan ketään omalla murheellani. Eikä tämä murhe lähde ikinä pois. Se vain muuttaa ajansaatossa muotoaan. Tai niin olen kuullut. Omakohtaista kokemusta on vielä liian lyhyt aika.

Olet vahva... Mua pelottaa ihmisten tapaaminen. Mun sydän alkaa lyödä tuhatta ja sataa. Pelkään siinä hetkessä niin paljon sitä, että tunteeni vain purkautuvat ja alan itkemään. Pelkään myös sitä, että hän ottaa Danielin puheeksi. Minähän voisin puhua enkelilapsestani joka ikinen sekunti, mutta veikkaan, ettei kuulija ole ihan samaa mieltä. Ja kuitenkaan en halua puhua. Koska kukaan ei ymmärrä. Tunnen oloni turhautuneeksi, sillä moni on verrannut oman lapsen kohtukuolemaa jopa lemmikin poismenoon. Ei sillä, itsekin hajoan sinä päivänä lisää, kun jompikumpi karvakuonoista lähtee sateenkaarisillalle, mutta se ei silti ole millään lailla verrattavissa oman lapsen menetykseen. Se, että Daniel ei elänyt päivääkään elossa kohtuni ulkopuolella, ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi ollut yhtä oikea kuin sylissäni elossa ollut lapsi. Moni ei tätä ymmärrä. Daniel oli minulle ja meille oikea siitä hetkestä asti, kun teimme plussatestin. Hän eli sisälläni, kasvoi ja kasvatti meitä siinä matkalla. Hän vastasi minun kosketukseen, hiljeni kuuntelemaan laulujani ja hän oli täydellinen pieni ihminen. Pelkään myös sitä, että ihmiset kokevat seurani vaivaannuttavaksi, koska ei tiedä mitä sanoa.


Olet vahva.... "Mä en kestäis tuollaista." Tuota, en minäkään kestä....

Olet vahva... Pääset tämän yli. Todellako? Pääseekö oman lapsen kuolemasta joskus yli? Epäilen. Asian kanssa on vain opittava elämään. Tässä ei oikein ole muita vaihtoehtoja.

Olet vahva... Enkö mä saa olla heikko?

Olet vahva... Pelkään niin paljon sitä, että Oliverille sattuu jotain. Pelkään, että Niksulle sattuu jotain. Pelkään, että jollekin läheiselleni sattuu jotain. Pelkään niin paljon, että valvon öitä. Kuuntelen, että Oliver ja Niksu hengittää. Pelkään itseni puolesta, koska mun pitää pystyä huolehtimaan mun perheestä. Pelkään niin, että vahvuus on kaukana.