Liikunnat vko 11

maanantaina, maaliskuuta 18, 2013

Mulla on ehkä yksi ihanimmista viikonlopuista juuri takana päin. Vaikka väsymystä onkin ja ikävä ihan mieletön, niin en vaihtaisi sekuntiakaan kulutetusta ajasta. Pääsin halailemaan ja pitämään sylissä pitkästä aikaa rakkaita sukulaisia ja nyt jäikin sitten aivan järjetön ikävä heitä. Johan itku tuli sieltä lähtiessä. Perjantaina riitti siis kiirusta heti aamusta alkaen ja tästä syystä blogikin jäi huomiotta. Ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt. Töissä sai käyttää jalkojakin kirjoitusapuna ja olisin tarvinnut kahta päätäkin, mutta kyllä onneksi siitäkin selvittiin. Illalla sitten lähdettiin ajamaan kohti Itä-Suomea ja rakkaita sukulaisiani. Perillä oltiin aikasta myöhään, mutta kyllä nuorimmainenkin oli jaksanut valvoa ja odottaa kummin saapumista. Siis apua mitä vauhtia lapset kasvaa, ihan oikeesti! Mun ensimmäinen kummilapsi, juurikin tuo perheen nuorimmainen täyttää tänään 8-vuotta. Hänen synttäreitä siis juhlistettiin eilen. Muistan sen kuin eilisen päivän, kun tyttö kastettiin. Olinhan niin hurjan ylpeä ensimmäisestä kummilapsestani, vielä kaiken lisäksi sylikummilapsesta. Ja nyt hän täytti jo kahdeksan. Tää ajan kulku oikeasti ahdistaa! Perheen vanhin, ainut poika, täyttää jo 21-vuotta ja sekin on kuin eilistä, kun ollaan leikitty yhdessä legoilla ja kaiken maailman muilla palikoilla. Ja nyt hän on jo ihan mies, jolla maailman ihanin tyttöystävä. Toiseksi nuorimmainen on aloittamassa syksyllä jo yläastetta. Ei ole todellista. Sovittiinkin jo, että kummilapseni ja toiseksi nuorin serkkutyttö tulevat meille kesällä ainakin viikoksi ja touhutaan kivoja juttuja yhdessä. Mut oikeesti, mä en ala! Voitaisko kääntää kelloa taaksepäin ja nuortua kaikki? Mutta siis ihan mieletön ikävä jäi jokaista heitä!


Jos ei siis tullut jo tekstistä ilmi, niin tässä rakkaassa sukulaisperheessä on neljä lasta ja yksi heistä lähtikin eilen mukaamme. Meli muutti meille nyt kuukaudeksi asumaan, kun hän pääsi meidän kylään työharjoitteluun. Meli valmistuu tänä keväänä kosmetologiksi ja nyt hänellä on menossa työhönoppimis kuukaus. Ihanaa saada oma kosmetologi ;) Voitte siis vaan kuvitella, et meikä tulee mankumaan kaikenlaisia hoitoja tytyltä :) Mutta siis taas voisin puhua tästä ajasta sen verran, kun tuo tyty tosiaan ajeli eilen meidän perässä omalla autollaan! Ei, ei, ei. Aika menee vaan liian kovaa!

Ei jaaritella pitempään tästä, kun tarkoitukseni olisi tulla ihan kuvien kanssa juttelemaan viikonlopusta, joten pistetääs ne viikon liikunnat. Aika ookoosti tais viime viikko mennä. Maanantaina oli ihan sellainen olo, että flunssa koettaisi päästä meikäläiseen, mutta taistelu tuotti tulosta enkä ainakaan vielä köhise. Muuten perus salitreeniä ja tallihommia. Toi pulkkamäessä touhuaminen on muuten tosi mukavaa hyötyliikuntaa. Varsinkin kun juoksee mäkeä ylös! Hiki oli mieletön.

Ma: - (kipeä olo)
Ti: Salitreeni 1h 20min, kävelylenkki 30min
Ke: Salitreeni 1h 30min, kävelylenkki 30min
To: tallityöt 45min, ratsastus 45min
Pe: Salitreeni 1h 20min
La: Pulkkamäessä 30min
Su: -


Nyt sit taas pakerretaan töissä. Onneksi on ollut todella rauhallinen päivä. Olotilakaan kun ei ole kaikista parhain. Mulla alkoi taas ne kummalliset vatsakouristelut. Jo lauantai sunnuntai välinen yö meni kipuillessa ja valvoessa eikä ne kivut ole vieläkään poistuneet. Nyt alankin seuraamaan tätä oikein tarkasti, että onko jokin mikä sen voi aiheuttaa vai voisiko tää olla joku ihan tauti. Mikäli tää ei helpotu tai tulee kolmannen kerran, niin sit kyllä kipitän kilttinä tyttönä lääkäriin. Toistaiseksi vielä itsetutkiskelua.

Ihan hurjan hyvää alkanutta viikkoa kaikille ! ♥

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Mulle tuli just mieleen kun mentiin sorsalammelle syöttää tipuja ja meli ei jaksanu kävellä takas ja mä sekä S kannettiin toinen repparissa vuoronperään:D vastahan siitäkin on vaan pari vuotta?!?!!! Joo täällä kans ilmoittautuu yksi hoitoihin haluaja=)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiin Melin kanssa, et voitas joku päivä ajella teille :) Kauhee ikävä muutenkin!
      Mut joo, mäki muistan ku Meli oli ihan pikkulikka ja nyt se ajelee jo autolla :o

      Poista
  2. Kiitos vaan teille ihanasta viikonlopusta ! <3 Nyt vaan yritetään saada järjestymään se teille tulo, pakko! Ja täällä on myös hirmunen ikävä teitä! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän on todellakin pakko !PAKKO! tulla. Ihan hirmunen ikävä jäi ♥ Kiitos itselles ihanasta viikonlopusta :*

      Poista
  3. Itseään nuoremmista sen ajan kulun kyllä huomaa ihan pelottavalla tavalla, vastahan ne oli ihan pikkusia ja nyt jo melkein aikuisia. Mutta eikö ole hassua kun itte ei vanhene yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit! Vaikka kyllä mullakin on jo niin kaamee ikäkriisi. Toi tuleva 27 on paha, tosi paha. Mutta mielellisesti en ole kyllä vanhentunut päivääkään :D Lapset vaan kasvaa.

      Poista
  4. Ihanaa viikkoa myös sinne <3 Ja muistahan mennä sen vatsan takia heti lekuriin jos se jatkaa vaivaamista ! Joo hyvähän mun on täällä huudella kun välttelen lääkäriä viimeiseen asti, AINA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä ihana ♥ Menen kyllä het lääkäriin jos olotilat ei kohene tai uusiutuu. Mä olen normaalisti mennyt kyllä aika herkästikin lääkäriin, mutta jotenkin sitä nykyisin lähtee vaan huonommin.

      Poista