Liikunnat vko 9

maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Harvinaisen tyhmästi alkoi sitten tämäkin viikko. Olin ihan valmis kääntymään samatien takaisin peiton alle, kun katselin ulkolämpömittaria. Olin varma, että silmäni huijaavat, mutta mitä vielä. Lukemat senkun nousee tai laskee, miten sen nyt ottaa. Hyi himskatti! Mua säälitti meidän tutiseva nelijalkainen pihalla niin paljon. Eipä kauaakaan kun toinen kitkutteli eteenpäin kolmella jalalla. Ei hyvä. Ja mä kun vielä eilen uhosin, että väsyttää ja uni tulis hyvin. Pään kun pisti tyynyyn, niin kaikki unihiekat karsi teille tietämättömille. En vaan voi käsittää. Haukottelin eilis iltaista postausta kirjoitella niin makesti sen tuhat kertaa, että olin aivan varma hyvistä unista. Ei tullut sellaisia. Niksulla vissiin sama ongelma, kun sekin siirtyi sohvalle nukkumaan. Voisko sunnuntai maanantai väliset yöt mitenkään kieltää lailla? Ne ei vaan koskaan mee hyvin. Nii, ja ettei kökkö fiilis tietenkään häviä maanantaina mihinkään, niin kiitos sinulle ihanalle asiakkaalle taas, kun huusit ja syyttelit minua omasta virheestäsi. Todella mieltä nostattavaa ja jotenkin tosi arvostettu olo. Tuli taas harvinaisen paha mieli, vaikka hyvin tiedän, ettei vika ole minun. Parasta olis, että maanantain huonot jutut loppuis siihen. Eihän tästä muuten tule mitään. Kuitenkin salilla tiputan painot varpaille tai jotain muuta mukavaa. Kannattaa tällee vielä manailla etukäteen niin varmasti sattuu jotain. Mutta viime viikkoon.



Ma: salitreeni 1h 30min, tallityöt 1h, ratsastus 1h
Ti: salitreeni 1h 40min, tallityöt 1h, ratsastus 50min
Ke: tallityöt 1h, kävely 30min (päänsärky)
To: salitreeni 1h 15min, tallityöt 50min, ratsastus 50min
Pe: salitreeni 1h 20min, tallityöt 50min, ratsastus 50min
La: aamulenkki 30min, tallityöt 45min, heppojen talutusta 40min
Su: -


Nyt voin kyllä sanoa, että viime viikko oli rankka. Uuvutti meikäläisen aika hyvin. Keskiviikkona pääkin ilmoitteli olemassa olostaan, joten pakko oli ottaa iisimmin. Pollekin oli kyllä tyytyväinen vapaapäiväänsä. Huomasin kyllä omassa jaksamisessa muutosta. Ennen en varmasti olisi jaksanut moisella sykkeellä vetää koko viikkoa, eli varmasti liikunnalla on jotain asiaa pirteyteen, mutta kyllä liikakin on liikaa. Varsinkin kun en ehtinyt missään vaiheessa kunnolla levähtää. Eilinenkin päivä meni kyläillessä ja muuta hommaillessa. Kerkesinköhän puoleksi tunniksi istahtaa lehden kanssa sohvalle, kunnes sauna oli valmis. Senkin vuoksi varmasti tänäänkin väsyttää, kun edellisiäkään väsymyksiä ei ole kerennyt kuittaamaan. Miltäs teidän mielestä listaus näyttää? Onko tuossa jo liikaa? Enempää ei kyllä olisi oikeastaan jaksanut ja vuorokaudesta loppui ehdottomasti tunnit kesken.

Toivottavasti teillä on alkanut viikko vähän mukavemmissa merkeissä entä mulla. No, kyllähän mä viikonloppuna kerkesinkin nauramaan ;D

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Huii, missäs olet ollut, kun noin kovia lukemia mittarissa? ;) Lumet sais sulaajo pois, kiitos..

    Tuo on kyllä ihan perseestä. Asiattomasti käyttäytyviä ihmisiä tulee valitettavasti eteen asiakaspalvelussa, mutta kyllä se silti saa aina pahan mielen, kun joku syyttä sinulle raivoaa.. n kuukausi takaperin eräs asiakas sai minut pillahtamaan itkuun (siis vasta kun lompsi ovesta ulos) koska hän haukkui minut niin henkilökohtaisesti, vain koska hänellä itsellä oli huono päivä.. Luotan karmaan ja uskon, ettäne pahat ihmiset saa lopulta palkkansa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoota ajelin töihin :D Eli siis ihan etelä-Suomessa :D Samaa mieltä, lumet pois jo!

      No niin tulee. Mä en vaan ymmärrä mitä he siitä itse saavat kun möykkäävät. Ja ei ikinä saa mennä henkilökohtaisuuksiin! Voi sua pientä ♥ Mäkin haluan uskoa, että "paha saa palkkansa". Nää taitaa olla tän asiakaspalvelun varjopuolia :/

      Poista
  2. Sustahan on tullu ihan urheiluhullu ;) Mutta muistahan ne lepopäivätkin, ettei edistys (ja ehkäpä jopa intokin) tyssää seinään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku oliskin ;D Mut ei ainakaan vielä. Edelleen on paljon niitä päiviä kun pitää itsensä pakottaa liikkeelle. Juu, pitää ehdottomasti pitää myös lepopäivät :) Tota innon tyssäämistä mä vähän pelkäänkin.... :o

      Poista
  3. Nyt pitää vetää aamulukemat paremmaksi -27, 5 :) kyllä silmät aukes kummasti kun ikkunat rapsutteli;)
    Kauheen ahkera olet ollu liikuntojen suhteen. Mulla korva vaivaa edelleen ja vähän tuo lämpö olis nousu suhdanteessa! Yritän räpistellä vastaan.
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyi saakeli! Aika pahat lukemat on teilläki ollu! Varmasti heräs! Heebo ei oo varmaan ollu mikseenskää? Koetahan sä nyt taistella itsestäs pöpö pois! Mä vähän suunnittelin, että voitas kesällä lähtee yhessä juoksemaan :) ♥

      Poista