Liikunnat vko 25, levännyt ja nauttinut

maanantaina, kesäkuuta 17, 2013

Muikeaa maanantaita ihanaiset

Levänneenä on helppo hymyillä. Levosta saa myös mielialan virkeäksi. Vaikka tällä hetkellä painaakin viime yön vähäinen uni, on muuten kropalla raukea olo. Kuten perjantaina varoittelin, niin bloggailu sai taas kerran jäädä viikonloppuna unholaan. Mieli olisi kyllä tehnyt heti tulla kertomaan mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä, mutta aika kun tuntuu olevan niin rajallista. Mutta siis voi apua, miten ihana viikonloppu mulla taas kerran oli! Kerrankin se pirun migreeni tajui pysyä poissa, joten olen nauttinut olostani niin täysin rinnoin kuin vain voi. Taidan loistaa vieläkin kuin Naantalin aurinko, sillä olo on niin raukea. Miten ihmeessä sitä saakaan itselleen sellaiset energiavarastot kerrytettyä muutamasta kivasta touhusta. Mitäs kaikkea ihanaa sitä onkaan tullut siis tehtyä?

Perjantain rankan työpäivän jälkeen kerkesin hetkeksi istahtaa Anne ystävän kanssa teekupposen äärelle, kunnes olikin aika jälleen kerran istuttaa beba auton rattiin. Hurruteltiin kohti molempien yhtä lempipuuhaa, eli ratsastusta. Olimme varanneet parin tunnin vaellusratsastuksen ja mikäs sen mukavampi tapa aloittaa viikonloppu, kuin ihanissa maastoissa heppojen selässä. Torpin Islanninhevostalli alkaa olla meille kohta kuin toinen koti. No ei vaan. Kyllähän sitä mahtavaan paikkaan haluaa vaan aina palata uudestaan ja uudestaan. Tälläkin kertaa oli ihana reissu ja säästyttiin kuivana koko matka, vaikka sinne päin ajellessa vettä satoi kuin sangosta kaatamalla. Edelleen, suosittelen ihan hurjasti tätä paikkaa, eli jos heppailu yhtään kiinnostaa, niin suosittelen menemään. Mä voin tulla mukaan ;)

Lauantaille oli suunnitelmissa ollut jo pitkään ihanaa rentoutusta ja tyttöjen hemmottelua. Arvatkaa vaan kuinka paljon me hihkuttiin koko automatka. Suuntana meillä oli Flamingo Spa ja vedessä lillumista. Ensin me kyllä pyörähdettiin Jumbon puolella shoppailemassa reilun tunnin verran, ostokset siis esittelyyn jossain vaiheessa, kunnes viimein kiiruhdettiin Flamingo Span aulaan ostamaan lippuja ja varaamaan hoitoja. Olin ostanut meille liput jo etukäteen Citymarketin Mammuttimarkkinoilta, joten oli kiva vaan näyttää maksettua lappusta etukäteen. Ihania hoitoja saa siis varattua etukäteen netistä, suoraan paikan päältä joko aulasta tai suoraan Span hoitolasta. Suosittelen kyllä varaamaan etukäteen. Ajat olivat jo aika täyteen buukattuja ja me emme saaneet kaikkia niitä hoitoja, joita kovin toivoimme, mutta ihanat vartalokääreet silti. En voi muuta kuin kehua paikkaa! Tunnelma oli siellä kuin jossain etelässä olisi ollut ja siellä sai rentouduttua ihan täysin. Vesipuisto puoli oli sitten vähän laimeampi ja kovin pieni, joten siellä laskettiin jokainen mäki kerran, kunnes suosiolla pitäydyimme Span puolella. Tuolla ei myöskään tarvinnut huolehtia rahasta ollenkaan. Ranteeseen sai kelloa muistuttavan rannekkeen, jota saattoi vilautella niin ravintolassa kuin hoitoja maksaessa. Kaikki ostokset kuittaantuivat rannekkeeseen ja ne lopulta maksettiin sitten pois lähtiessä. Ranneke toimi myös kulkulupana ja vaatekaapin avaimena. Ihan hurjan kätevää! Ihanaa oli, kun ei tarvinnut erikseen kuljetella avaimia tai lompakkoa kun meni syömään. Me söimme muuten paikan päällä Span ravintolassa salaatit ja niitäkin voin vain kehua. Ainut mistä paikka saa miinusta meidän käynnin perusteella on se, ettei ravintolassa ollut tarpeeksi työntekijöistä. Kassalla sai jonottaa pitkään ja ruokia toisen tovin. Muuten ei mitään valittamista. Siisti paikka, eikä tämä todellakaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Meillä on Annen kanssa suunnitelmissa jo seuraava kerta, mutta ei kuitenkaan ihan heti :D


Ja mitä vielä, no sitä pelaamista, josta postailinkin pikaisesti perjantai iltana. VOI JUMA!! Aivan sairaan hyvä peli tuo The Last of Us. Teistä kukaan ei vaan taida olla yhtä peli hirmu kuin minä, joten en sen kummemmin ala liikoja pälpättämään aiheesta. Sen verran mun on kuitenkin sanottava, että syke vetelee vähän väliä pilvissä jännityksestä, ääntä tai kiljumista musta on välillä lähtenyt kuin pienestä kylästä ja olo on kuin elokuvaa katselisi, mutta voit katsoa minne itse haluat (kääntää siis pelihahmoa). Ihan järkyttävää, miten aitoja pelit nykyään on. Hahmot näyttävät ryppyineen kaikkineen niin aidoilta ja näyttelijäsuorituksen hahmoille ovat olleet jotain huippuluokkaa. Oletteko koskaan itkeneet pelissä aidosta liikutuksesta? No en minäkään ennen tätä peliä. Jopa mun urhealla miehellä kostui silmät, kun meikällä ne siis valuivat jo solkenaan. Peliä on siis viikonloppuna tullut pelattua yhteensä varmaan semmoiset reilu seitsemän tuntia, mutta pelattavaa on onneksi vielä jäljellä! Se on siis todellakin jännittävä, paikoin jopa pelottava. Jos yhtään kiinnostaa, niin suosittelen täydestä sydämestä! Täydet pisteet pelin tekijöille NaughtyDogille! :)

Ainiin, niistä liikunnoistahan mun pitäisi taas jotain palpattaa. Heikolla menestyksellä ja ololla mentiin viime viikko ja listakin on sen mukainen. Maanantaina ihanan migreeni taas vaivasi ja untahan mun oli vedettävä kaaliin heti töiden jälkeen. Kyllä mä sitten kuitenkin urheana pyöräilin postiin hakemaan Livboxin ja illalla lähdin Taren kanssa pienelle lenkille. Tiistain käveli oli sitten edes pikkasen reippaamman puoleinen, vaikka olo oli jo silloin vähän kyseenailainen. Keskiviikko ja torstai menikin sit jonkun pöpön vallassa. Kuumeinen olo ja kurkkukipu sekä ihmeellinen alienvatsa. Perjantaina kurkkukipu oli ainut paha, mutta muuten olo oli parempi. Ratsastus oli pitkästä aikaa kauhean rankkaa ja vatsalihaksissa tuntui. Tällä hetkelle sisäreidet ovat kipeimmät. Lauantaina kunnon reipas aamulenkki, oikein hiki tuli pintaan. Sitten kaiken kaikkiann Flamingossa tuli uitua kunnolla ehkä tunnin verran, mutta muuten lilluteltiin ja nautittiin. Iltasella sitten vielä koiran kanssa lenkki. Eilinen menikin sitten vaan ihan rauhallisissa tunnelmissa muuten vain.'


Ma: Pyöräily 30min, kävely 30min (migreeni)
Ti: Kävelylenkki 45min
Ke: - (kipeä olo)
To: - (kipeä olo)
Pe: Ratsastus 2h
La: Aamulenkki 1h, uintia 1h, iltalenkki 30min
Su: -


Semmoista siis tänne viikonlopun jäljiltä ja tämä viikko vedetäänkin sit reippaana sen vuoksi, kun on yksi päivä vähemmän töitä. Mitäs sinne kuuluu? Ihanaa alkanutta juhannusviikkoa :)

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oi, ihana viikonloppu sulla on ollut ja ihan loistavaa että migreeni pysyi poissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia pitäisi olla useammin ja varsinkin ilma migreeniä :) Yllättävää, mutta todella ihanaa, että se pysyi poissa :)

      Poista
  2. Ihana viikonloppu ja tuo flamingo kyllä kuulostaa niin mahtavalta paikalta :) Kätevästi pääsee shoppailemaan ja hemmotteluihin samalla kertaa, just täydellinen tyttöjen hemmottelupaikka ;)
    Ja ihan mahtavaa että migreeni osasi pysyä poissa, toivottavasti tulee tavaksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, että säkin meet kokeilee. Lähette Villen kanssa viettämään rakastavaisten päivää sinne tai sit vaan tyttöporukalla rentoutumaan :) En voi muuta kuin suositella :)
      ja oli kyllä niin parasta, että kivut pysyi poissa :)

      Poista