Mulla on ollut koko päivän ihan hirmuisen hyvä fiilis. Työpäivät ovat menneet ihan hujauksessa ohi, mukavaa tekemistä töiden jälkeen ja joka ilta loma senkun lähenee. Kuitenkin tänään tulin todella, todella surulliseksi. En tiedä miten hyvin olen täällä blogissani antanut ilmi eläinrakkauteni, mutta mä oikeasti voisin tuoda kotiin mukanani kaikki kotia kaipaavat suloiset palleroiset. Ainoat mitkä eivät muhun "iske", ovat käärmeet, hämppyrit ja muut niljakaiset ja öttiäiset. Silti en halua, että yhtäkään eläintä rääkätään, varsinkaan näitä inhimillisempiä.

Mä menin tänään suoraan töistä talleilemaan, kun pollen kesälaidun on työmatkan varrella, mutta samalla koin kamalaa syyllisyyttä. Tare ei ole päässyt moneen tuntiin ulos ja sillä oli varmasti hirmuinen hätä. Äitikin kun on isäpuoleni kanssa lomamatkalla, joten ulkoiluttajaa en tähän hätään saanut. Mulle tulee hirmuinen pistos sydämeen ja kamala huoli toisesta, kun en päässytkään normaaliin aikaan saapumaan kotiin. Tiesin tämän menon jo aamusta, joten tein normaalia pidemmän aamulenkin. Okei, tulin vain tunnin normaalia myöhemmin kotiin ja se aika olisi voinut mennä vaikka ruuhkassa seistessä, mutta kun eläimen on hankkinut, tulee siitä myös pitää hyvää huolta!

Ilma oli todella paahtava, kun lähdin pollen kanssa ratsastukselle. Itse vuorauduin vielä paarmalauman vuoksi paksuun vaatekerrokseen ja hiki tuli pelkästä ajatuksesta. Valitsin siis ehdottomasti maastolenkiksi varjoisamman reitin, ettei pollekaan joutuisi kärvistelemään paahteessa ja menimme normaalia lyhyemmän reitinkin. Teimme todella rauhallisen lenkin ja silti polle valui hikeä noroina. Samoin minä sen vaatekerroksen alla. Ei muuta kuin pollen pesu ja takaisin laitumelle hölläilemään. Syötin vielä pari herkkua, että saatoin hyvillä mielin jättää ihanan kaverini laiduntamaan. Sitten kiirehtimään kotiin.

Mieleeni juolahti, että Niksulta puuttuu maitokahvit, se kun lillittää mammia kuin me muut vettä :D, oli pakko tehdä pikapysähdys vielä kauppaan. Parkkasin auton toisen auton viereen ja olin kiirehtimässä kauppaan sisälle, kun näky pysähdytti mut. Auto oli porottavan auringon alla ikkunat ihan pikkasen raollaan ja pienet nappisilmät tuijottivat pelkääjän penkiltä minua. Hetken aikaa ne suloiset nappisilmät näyttivät iloisilta, kunnes kieli lopsahti suusta melkein irti ja läähätys oli kova. Nappisilmäinen karvakasa ei myöskään näyttänyt kovin hyvinvoivalta. Pienen pieni pitkäkarvainen chihuahua koetti löytää autosta viileämpää kohtaa ja rojahti takaisin makaamaan. Mulla kiehahti. Kuka ensinnäkin jättää koiran autoon kuumalla kelillä? Saati sitten vielä suoraan paahtavan auringon alle, keula sinne aurinkoon päin. Toivon kovin, että auto olisi sillä värin kerennyt kaasutella pois kaupan pihalta, kun minä saapuisin maidon haku reissulta, mutta toivossahan on toki hyvä elää. Mun kaupassa käynti kesti ehkä kaksi minuuttia ja auto edelleen ruudussaan, pieni koira entistä enemmän tuskaisemman näköinen. Mun oli pakko jäädä odottamaan kuljettajaa. Tiesin, että oma koira olisi sentäs viileässä kodissa turvassa ja jos sillä olisi kova hätä, niin se tekisi tarpeet sisälle. Mutta tuo toinen nappisimmu oli niin säälittävä.


Odotin tovin ja toisenkin ja kävin juttelemaan hauvalle. Se heilutteli hiljakseen häntää ja kun tein pusuääntä, se selvästi ilostui. Mulla alkoi päässä vain kiehua koko ajan kovempaa. Koko kauppaako tän koiran omistaja oli ostamassa vai mikä sillä kestää. Kassoilla kun oli melko lyhyet jonotkin. Viimeisellä autolle käveli vanha mies kassiensa kanssa ja avasi takaluukun. Ilmeisesti olivat lähdössä mökkeilemään kyllä, hoidin Ulla Taalasmaan virkaa, kun tavaraa oli turkasen paljon. Mä en kuitenkaan voinut enää pitää suutani kiinni. Tokaisin vaan miehelle, että eikai hän tosiaan jättänyt koiraa kuumaan autoon odottamaan, kun hän itse käy kaupassa? Jotain mies sössötti takaisin ja lopulta ärähti, että voin pitää nokkani poissa muiden asioista. Anteeksi nyt vaan, mutta kuuma auto ei ole koiran tai minkään muunkaan lemmikkieläimen paikka. Mä saatan sanoa melko kärkkäästikin takaisin, jos kovin suutahdan ja saatoin tälläkin kertaa avata sanaista arkkuani pikkasen. Mä en vaan voi sietää tuollaista epävastuutonta käytöstä! Ei olisi ensimmäinen koira, joka kuolee lämpöhalvaukseen tai ylipäänsä joutuu kovasti kärsimään. Olisi parkkeerannut auton edes sinne varjopaikalle, eikä suoraan aurinkoon. Olisi tehnyt ostokset ennen koiran autossa oloa tai sitten edes todella pikaisesti. Tai sitten jättänyt hihnanpäästä kiinni jonnekin muualle varjoon. Jos siis on ihan pakko koiran kanssa käydä kaupassa.

Näin olen tehnyt joskus itsekin, jättänyt hihnassa jonnekkin varjoon. On minullakin ollut tilanteita, jossa Tare ollut mukana, kun piipahdan kaupassa. Nimenomaan piipahdan. Tare on siitä vielä hassu, että se nukkuu näillä kuumillakin keleillä peiton alla, vaikka meillä sisälläkin on kuuma. Se siis tykkää lämmöstä, mutta on asia erikseen itse hakeutua lämpöön kuin pakosta jätettynä. Nettilehtien sivuistoillakin on ihan hirmuisesti ollut uutisia lämpöhalvauksista, niiden estämisestä ja eläimen viilentämisestä. Taisi olla Iltalehden sivuilla samana päivänä jopa kolme uutista näihin liittyen mm. tämä. Miksi silti löytyy näitä edesvastuuttomia ihmisiä? Saanen vain ihmetellä. Eikö meidän jokaisen tulisi pitää mahdollisimman hyvää huolta noista meidän rakkaista karvakamuista eikä jättää niitä kärsimään esim. kuumaan autoon?

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun puutun tällaiseen asiaan, eikä muuten ole varmasti viimeinenkään. Mä aion sanoa kyllä ihmisille, että tietäväthän he kuumuuden vaarat ja mitä siitä voi seurata. Olen jättänyt autojen tuulilasiinkin lapun, jos olen ollut kiireessä, enkä ole voinut jäädä odottamaan kuljettajaa. Toivoisin edes sen lappusen hieman pistävän miettimään. Sanokaa vaan, että mä olen ihan hullu ja sekaisin, mutta mä en vaan voi sietää tällaista.