Liikunnat vko 29...lomalla..ei lomalla..lomalla?

tiistaina, heinäkuuta 22, 2014

Täällä on vähän erikoiset tunteet valloillaan. Toisaalta olen huisin iloinen, toisaalta ketuttaa ihan sikana ja toisaalta täähän on ihan hyvä juttu. Mun piti tosiaan eilen illalla jo tulla postailemaan, mutta en päässyt kun meillä piti olla sähköt poissa. Meillä alkoi remontti :):):) Tää on niin siistiä, ettei me meinata pysyä pöksyissämme. Nyt vihdoin kodille alkaa tapahtua ja tää on niin huikeeta! Näette kyllä sitten taas kuvia. Fiilikset olivat eilen siis ihan katossa, ainakin kello viiteen asti. Mun eka virallinen lomapäivä oli alkanut. Heräsin aamulla ajoissa puoli kahdeksalta ja lähdin Taren kanssa reippaalle aamulenkille. Vedin onnellisena lämmintä ilmaa keuhkoihini, imutin auringon valoa ja vain nautin. Oli niin onnellinen olo.


Sitten sain vieraita kylään ja juotiin teetä sekä maisteltiin jädeä. Kello oli vasta 11 kun vieraat lähti, mulla oli aikaa vaikka mihin. Menin pihalle viltin kanssa ja heitin pötkölleni. Auringonottoa Taren kanssa siis. En voinut kuin hymyillä ja nauttia. Siis vitsit. Tää on ihmisen parasta aikaa. Lomailla kesällä <3


Sitten kävin piipahtamassa Annen luona. Kuvattiin video hänen koiratreeneistä ja Niksu samalla ilmoitti tulleensa ajoissa kotiin. Sitten pikapikaa kotiin ja K-Rautaan ostoksille. Kamat autoon ja kotiin remontoimaan.


Harmillisesti sit vain viiden aikaan mulle oli tullut puhelu töistä. Siinä vaiheessa mulla jo tuli ketutusta, miksi mua lomalla häiritään... Soitin takaisin ja kamalin mahdollinen uutinen kuului. Voisitko mitenkään tulla töihin, tuuraajasi on sairaslomalla? Just. Sitähän hän vähän uhkaili mulle jo opetusvaiheessa, että voi jäädä saikulle, jos ahdistaa. Vähän särähti silloin jo korvaan, mutta haluan uskoa, että on nyt sitten oikeasti kipeänä kotona. Eihän siinä, ketutuskäyrä pongahti siltä istunnalta kattoon ja harmitus myös. Miksi mun lomaa pitää heti häiritä. Ei ole kivaa. Pakkohan mun oli lupautua työntekoon, ei kukaan muu osaa. Sanoin vain, että tästä on tultava kunnon korvaukset ja hoidan hommat sitten etänä kotoota käsin, en todella sinne työpaikalle asti ajele. Voi että sitä harmitusta mikä mulle tuli. Niin, ja stressikin. Koko illan stressasin seuraavan päivän töistä ja pitihän mun illalla jo katsoa vähän hommia etukäteen, mitä se tuuraaja nyt oli jo soveltanut. Ei oikeastaan mitään, hommat oli tekemättä :( Mä nyt olen sitten tässä koko aamun painanut täysillä hommia. Puhunut varmaan jo pari tuntia puhelimessa pomon kanssa, joka sitten yrittää huomisesta eteenpäin tehdä mun hommia. Mä kun en ole käytettävissä, suunnitelmat on huomiselle jo tehtynä. Onneksi pomokin ymmärsi, loma kun mulla oikeasti pitäisi olla. Hän on siis tänään ollut mun pikapuhelinopetuksessa ja sillä hänen pitäisi pärjätä ainakin huomine. Ahdistaa jo, kun tietää mikä sekasorto on mun palatessa töihin.

Onneksi äiti kuitenkin sai mulle valettua vähän enemmän positiivisuutta tästä kaikesta. Mä saan melko helpot rahat tästä päivästä. Saadaan siis lisärahaa meidän remonttiin ja se jos mikä on sitten huippu juttu. Ehkä mä siis tän yhden "lomapäivän" voin tuhlata töihin. Toivottavasti nyt enää loppulomalla ei tarvitse stressata työasioita. No, katsotaan.

Ainiin, varmaan haluatte myös tietää mitä me tehtiinkään viikonloppuna, kuten lupasi teille kertoa. Mä olin suunnitellut Niksulle yllätystä jo pidemmän aikaa ja mun lomanaloitus viikonloppu tuntui sopivalta siihen hommaan. Mä olin hommannut meille hotelliyön sekä FlamingoSpahan päivän hemmottelun. Oli kyllä niin ihana reissu taas kerran. Niksu yllättyi kyllä mun hommaamasta yllätyksestä ja taisi hänkin siitä nauttia, vaikkei kova kylpylöissä kävijä olekaan. Olin varannut meille pari eri hoitoa ja miten ihana olikaan saada kunnon vartalon rentoutus. Yövyttiin siis vielä hotellissa, pientä piristystä tähän perus arkeen. Suosittelen tekemään moisia pieniä irtiottoja. Tekee niin hyvää! Oli siis onnistunut lomanaloitus, vaikka se sitten menikin heti plörinäksi. Ehkä huomenna sitten taas rauhoittuu.

Liikunnat ovat olleet aika keskitasoa, voisi mennä tehokkaamminkin. Nyt lomalla ajattelin kuitenkin ottaa ihan fiiliksen mukaan, joten en anna itseni stressata treenaamisesta.


MA: Salitreeni 1h25min
TI: - (haravointi 3h)
KE: Salitreeni 1h30min
TO: Salitreeni 1h25min
PE: -
LA: - (kylpylässä)
SU: -


Eipä se liikkuminen ennen lomaakaan kummoista ollut. Pitää sit loman jälkeen viimeisetään tsempata oikein urakalla.

Mitäs teille ihanuudet kuuluu? <3

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Miks mulla menee salilla aina vaan max.45 min? Teen koko kropan ja about 10 toistoa. En lämmittele tai venyttele, teen ne meno- ja tulomatkalla jalan/pyörällä.

    On kyllä hanurista että jouduit töihin. Itse en varmasti menisi :D mukavaa loama kuitenkin, eipä se ollut kuin yksi päivä ja sait lisää rempparahaa! remppakuvia odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lasken mun salitreeniin myös lämpät ja venyttelyt. Siitä tulee ainakin lisäaikaa. Ja sit tietty aina pitää pitnää noin minsan tauko liikkeitä tehdessä. Siitä se kait koostuu :D

      No, onneksi tämä työpäivä alkaa olla jo ohitse, selvisin siis :D Rempoakuvia tulee kyllä :) Ja kiitos <3

      Poista
  2. Voihan kettu, kuin ne nyt lomalla töihin patistelee. Onneksi sait sentäs tehdä kotoa käsin ja hyvät korvaukset, vaikka kyllähän loman pitäisi olla lomaa :/ Meillä ei taida saada lomalla edes töihin mennä, mutta ollaankin ihan tavis rivimiehiä ja melkein kuka vaan osaa tehä toisen hommat :D
    Toivotaan että loppuloman saat oikeesti lomailla, laitat vaikka soitoneston työnumeroon jos ei muu auta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvittiin sillä yhdellä työpäivällä ja loppuviikon puhelinopastuksella. Olihan se pyllystä, mutta selvittiin :) Mutta kyllä mä ajattelin mennä isomman pomon puheille asiasta ;)

      Poista
  3. Oivoi, ei kivaa jos lomalta töihin hätyytellään :( Mitä sä mahdat tehdä työksesi, se rupesi kiinnostamaan...? Vaikka ymmärrän kyllä jos et halua tarkemmin kertoa, enpä itsekään blogissa työstäni puhu ;) No ehkä joskus jutellaan niistäkin kun taas tavataan!
    Reippaasti oot jaksanut liikkua! Mä ihan suosiolla lomailen nyt treeneistäkin, ens viikolla sitten taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tällainen toimistotyöntekijä ;D Hoitelen meidän firman asiakkaiden murheita :D Jos tää yhtään valoittaa ;D Mutta jutellaan ihmeessa kun tavataan ♥
      Vielä hetken jaksoin liikkua, mutta lomahan menikin ihan löhötessä, no ei ihan. Onhan se remontointi omanlaista touhua ;)

      Poista
  4. Sielä sitä vaan lomaillaan kun ei blogiinkaan ehditä. Ni. Ei vaan, nautihan, jos puuhaa piisaa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, oli kyllä touhua ja netin puute. Ihana sinä ♥♥

      Poista