Livbox - kesäkuu 2014 arvostelu

keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2014

Siis pimpulat! Heinäkuu tuli ihan varkain. Tää koko vuosi on tuntunut vilahtavan ihan kamalaa vauhtia. Eihän tässä vanha pysy enää ollenkaan mukana. On ollut vain perus arjen pyörittämistä ja heti kun on jotain kivaa niin sittenhän se aika vasta lentääkin. Nyt mulla on ehkä suurimmat odotukset lomassa. En malta odottaa, että saan tehdä mitä ikinä haluan. Ei aikarajoituksia eikä mitään pakollisia velvollisuuksia. Salilla käyn sen verran kuin huvittaa enkä todellakaan ajatellut ottaa sittä mitään stressiä. Viisi kokonaista viikkoa ihan vain omaa aikaa. Vitsit, vielä vähän reilu kaksi viikkoa.

Mutta siis niin, heinäkuu tuli, joten aika käydä kesäkuun Livboxin tuotteet tarkemmin läpi.


Viaplay on nyt asennettua meidän pleikkarille ja ollaan katsottu sitä siis ihan telkkarin kautta. Tasan yhden kerran, sillä katselussa meni ihan totaalisesti hermot. Kuva oli pahempi kuin VHS laatu. Kasvoja ei tunnistanut ei sitten mitenkään siitä pikselimössöstä. Tarjonta oli ihan ok, mutta kyllä me ainakin vielä kallistutaan mieluummin Netflixin puoleen. Vielä ajattelin tässä koneella jossain vaiheessa kokeilla, mutta ei me kylä taideta tuota tilata.

BIC Soleil Bella on ollut todella kovassa käytössä. Muutama ensimmäinen ajelukerta oli oikein nautintoa. Terä liukui iholla sulavasti ja karvat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Nyt kun käyttökertoja on takana ehkä noin kymmenen, alkaa terät olla jo kovasti kuluneita ja ajelu on hieman työläämpää jä epämiellyttävämpää. Eli olisi ehkä aika vaihtaa pikkuhiljaa uuteen terään, mutta sellaistahan mukana ei harmillisesti tullut. Mutta kyllä voisin ehdottomasti ostaa uudelleen. Varsi oli oikein mukavan tuntuinen kädessä ja erittäin kevyt. Suosittelen kyllä.

Sitten tuote, johon menin rakastumaan ihan päätä pahkaa. Tässä vaiheessa voisin kompata rakasta nuorinta kummityttöäni, Aii lavit! Siis kelatkaa kun sellainen nelivuotias sanoo oikein tunteella I love it, tätin sydän pakahtui <3 Mutta siis Hansaplastin Anti Callus 2in1 peeling- kuorinta on pala taivasta maan päällä. Tuote, joka teki mun hitusen korppuiset jalit pehmoisiksi ja kuorinta itsessään tuntui niin ihanalta. Todella tiheärakeista ja rakeet ovat juuri täydellisen kokoisia. Kuorinta jätti jalat valmiiksi kosteutetuiksi ja piti olla varovainen, ettei suihkussa heitä lipoja. Mutta tätä mä vasta suosittelenkin, jos on vähänkään korppuiset jalat. Tää teki todella ihmeitä.

Sitten laiskan rasvaajan tähtituote. Nivea In-Shower Body Milk suihkuvoide kosteuttaa mun suihkussa todella kuivaksi menevän ihon just sopivasti. Ihon voi vielä rasvata, mutta suihkun jälkeen ei jää sellaista inhaa kiristävää tunnetta. Itse tykkään kyllä enemmän siitä normaalin ihon versiosta, mutta ei tämäkään yhtään sen huonompi ole. Mikäli olet yhtään laiskempi rasvaaja, niin tämä tulee suihkussa levitettyä ihan huomaamatta ja olo on sen jälkeen todella kiva. Tämä tuote on jäänyt vakiovarustukseen :)

Ja toinen kuorinta, joskin kasvoille sopiva. Ja taas meikä on ihan myyty. Neutrogena Visibly Clear Pore & Shine Daily Scrub on niin huumaavan tuoksuinen, että kuorintaa piti pyöritellä kasvoilla vähän pidempäänkin. Tuotteen pitäisi olla limen tuoksuinen, mutta mä haistan siitä tuoreen persikan. Siis niin ihana. Kuorinta tekee kasvot siloisiksi, ei kuivata yhtään ja rakeita on melko sopiva määrä. Saisi mun puolesta olla hitusen enemmänkin, mutta ei se näinkään huonompi ole. Tätä voisin myös ostaa kaappiin, mutta tämä tulee käsittääkseni vasta elokuussa myyntiin. Saa korjata jos olen värässä.

Rimmel Apocalips 300 Out Of This World ei harmillisesti ollut ihan omin väri minulle. Testasin huulilakkaa ja se tuntui todella ihanalta ja kestävältä, joten hommasin tuotteen eri sävyssä. Tämä muutti äidin tykö, koska on ihan äidin sävy. Kuvassa näyttä kirkkaamalle kuin on. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuote.


Vimoisena vielä tuote, jolle kävi kovin kurjasti ja jäin harmittelemaan sen kohtaloa. Ecotools pesukukka koki kovan kohtalon, kun se jäi Taren ja Catan armoille. Pesukukka oli ilmeisesti tippunut maahan, kun olin jättänyt sen kuivumaan ja nämä meidän armaat karvalapset keksivät sitten repiä sen tuhannen säpäleiksi. Voi miten mua harmitti! Veikkaan, että niillä on ollut kivaa, ainakin siitä riekaleiden määrästä päätellen. Pestessä kukka kuori ihoa kivasti ja iho oli paljon hoidetumman oloinen sen käytön jälkeen. Mun on nyt pakko varmasti etsiä tuote käsiini ja kuvaitella sitä tarkemmin kaukana elukoista.


Kesäkuun boxi oli mielestäni todella onnistunut ja kaikki tuotteet osui ja uppoisi ainakin meikäläiseen ihan kympillä. Nyt sit taas odotetaan heinäkuun boxia saapuvaksi. Mitäs te tykkäsitte?

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Eka boxi, johon totaalisesti petyin. Se naamakuorinta-aine ehkä oli käyttökelpoisin. Jalkojen kuorinnan sijaan sain seerumin, joka ainakaan näille kavioille ei tehnyt just mitään. Noita höyliä on joka kesä jaossa salilla ja pesukukkia on huushollissa joka paikassa pyörimässä, olisi edes ollut joku sivellin jaossa...

    Viaplaystakaan ei ole iloa kun ei Englannissa ole pahemmin aikaa tai tarvetta katsella töllöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh. Kylläpä harmi, ettei osunut ja uponnut sinuun. Mä taas tosiaan tykkäsin. Ja missä ihmeen salilla sä käyt, kun saa ilmaisia höyliä?! Mäki haluun :D Oon niin laiska aina ostamaan uutta :D Pesukukkia meillä on vain yksi ja sitäkin Niksu en enemmän käyttänyt.

      Poista
  2. Ja niin noita Niveoitakin löytyy jo ennestään, koska niitä on ollut jaossa hiukan kaikkialla, mm. naisten kuntovitosella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On teille kyllä mahtava sali, kun sieltä saa kaikkea kivaa :)

      Poista
  3. Minä sain tismalleen samanlaisen boxin. Huulikiilto oli ainut pelastus, muuten en tykännyt enkä ole tuotteita ottanut vielä käyttöön. Pesukukka olisi hyvä lahja ekohenkiselle siskolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se huulilakka oli ihan OK, paitsi että se ei kovinkaan hyvin pysynyt huulilla vaan hetken päästä näytti siltä kuin huulet olisivat olleet liukuvärjätyt. Silleen pahalla tavalla.

      Poista
    2. Charming Nails: Harmi, ettei boxi ollut sunkaan mielestä hyvä. Onneksi niitä tuotteita voi aina laittaa jakoon, jos ei itseä nappaa. Vaikka olisi kyllä kiva saada omaan käyttöön enemmän.

      Dzinni: Höh, mun mielestä se huulilakka taas pysyy tosi hyvin huulilla :D

      Poista