BGN - Bloggers girls night

tiistaina, maaliskuuta 31, 2015

Olen vieläkin ihan fiiliksissä toissa lauantain blogityttöjen illasta. Upea Taru Home at Last - blogista pisti pystyyn ihanan Bloggers Girls Nightin ja vieläkin hymy nousee kasvoille tuota iltaa muistellessa ♥ Nyt siis tarkempi kuvaus illasta, sillä asukuvathan mä julkaisinkin jo heti seuraavana päivänä.


Pähkäilin pitkään, miten reissu omalta osaltani tulisi onnistumaan. Tytskyjen paardit oli siis Helsingissä ja meiltä kun on matkaa sinne kuitenkin melko reippaasti ja illan viimeinen juna kotiin päin lähtee jo alkuillasta. Olinkin onnesta soikeana, kun Niksu ilmoitti toimivansa mulle kuskina. Sainkin siis kyydin kotoota suoraan Hair and Makeup room Kamidaan, jossa ilta alkoi. Kamidassa vaihtelimme kuulumisia siinä samassa, kun paikan pitäjät Emilia ja Veera loihtivat meille upeita kampauksia. Itse ihastuin Kamidan tiloihin hurjasti. Ihana pieni paikka, joka oli todella tyylikäs ja valoisa. Lue ihmeessä loppuun, sillä lukijoilleni on tarjousta Kamidassa ;)



Veera ja Emilia tekee kampauksia S:lle ja Saralle


Anna-Maria kampauksessa

Ansku Veeran käsittelyssä

Rupattelun lomassa osalle tehtiin meikkejä ja minuakin pyydettiin meikkaajaksi. Annoin kyllä mielelläni tehtävän minua taitavemmille Camillalle ja Riinalle, sillä olenhan toisten meikkaamisessa aikas amatööri. Itselleni tuli myös tilaisuus päästä meikin freeseaukseen, naama kun kiilteli taas oikein urakalla, ja Sharon saikin pahimmat kiillot taltutettua. Meillä oli myös mahdollisuus lakata kynsiämme ihanilla Lumenen Gel Effect lakoilla. Eikä suukaan ehtinyt kuivahtaa palpatuksen lomassa, sillä kuohuviinilasi tuntui täyttyvän jo ennen sen tyhjentymistäkään. Saimme maistella myös ihania Chjokon suklaita ja macaronseja. Mun oli kyllä hillittävä itseni, että muillekin jäisi. Herkkuhanuri ilmoittautuu! :D Saimme myös mukaamme mahtava goodiebagin, josta kuulette vielä omassa postauksessa.

Illan upea emäntämme Taru

Sharon meikkaa Saraa

Lilli, Anna-Maria ja Essi kynsilakkabaarin antia tutkailemassa



Herkut Chjokolta


Kaiken ihanan lomassa kameratkin tuntui vielä pysyvän vauhdissa hyvin mukana ja hauskoja räpsyjä onkin tallentunut :)

S ja Taru

S, Taru ja Lilli

Ansku ja mie

Anna ja mie

Satu, Anna, mie ja Stella

Anna ja mie

Aika tuntui vaan karkaavan käsistä niinkuin aina hyvässä seurassa tuntuu käyvän. Pian oli aika heittää hyvästit Kamidalle ja suunnata korkkarit kohti Original Sokos Hotel Helsinkiä aka Hesaria. Maalainen oli siellä ihan hämillään. Oli melkoisen upea hotelli ja pääsimmekin jatkamaan iltaa Junior-sviittiin. Ensimmäinen asia mikä suustani pääsi, oli huokaus. Mikä ihana huone! Kyllä siellä vaan kelpaisi majoittua!



Kunhan ensi ihailusta oli selvitty, saimme kuulla ensin hieman hotellista. Kattavan infopläjäyksen jälkeen saimme nauttia alakerran Fransmannin tekemistä herkuista. Oli kana-feta-salaattia sekä cocktail-leipiä. Mitä herkkuja! Löysin myös uuden viinisuosikin Norexin valkkarista Savia Vivasta, joka on luomuviiniä. Syönnin jälkeen meidän nauruhermojamme kutkuteltiin Stand Upilla. Joonatan Pitkänen kera kamujensa Pietarin ja Harrin tuli heittämään huikeeta läppää ja ainakin mun naurusuoneen osui ja upposi. Huikeeta settiä ja mahanahkat tunsi naurunremakat seuraavana päivänä.






Pirteä Erika

Ansku, Anna-Maria ja Essi

Camilla


Ansku meinasi kaapata yhdet illan upeimmista laukuista xD

Ihastuttava Anna

Sitten etkoiltiinkin innolla sviitissä, saatoimme jopa tanssahdella hieman. Viimeinen etappi oli vielä Ravintola Teatteri. Kello alkoi tässä vaiheessa olla jo melkoisesti ja väsy tuntui painavan. Enkä enää viitsinyt pitkittää Niksunkaan iltaa, joten hetken Teatterissa hengailun jälkeen soitto kullalle ja Audin keula kohti kotia. Oli ihanaa päästä kyydillä kotiin, sillä silmät luppasivat koko automatkan. Kotona vielä iltatoimet ja nukkumatin seuraksi. Mutta miten ihanat pirskeet meillä olikaan :)♥

Kiitos illasta tietysti upealle emännälle Tarulle, sekä ihanille blogitytöille Annalle, Anskulle, Anna-Marialle, Camillalle, Erikalle, EssilleKaroliinalle, Lillille, Reetalle, Riinalle, Sadulle, Saralle, S:lle, Sharonille sekä Stellalle.

Ja jotain mahtavaa myös teille lukijoilleni. Teillä on nyt mahdollisuus saada Kamidasta; Kalevankatu 47, Helsinki; -20% väri- ja leikkauspaketista ja kampaus- ja meikkauspaketista. Mainitset vain koodin BGN. Tarjous on voimassa 31.7.2015 asti ja ajan saat varaamalla joko http://www.hairmakeup-kamida.com/ tai soittamalla 045 181 3366.

You Might Also Like

14 kommenttia

  1. Ihana postaus:)) Munkin tulossa pian. Oli upea ilta ja voisin elää nämä hetket uudestaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin ihana ilta! Toivottavasti päästää toisenkin kerran nauttimaan moisesta <3

      Poista
  2. Wau, kuulosti ihan mahtavalta illalta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se myös oli :) Tällaisia saisi olla kyllä useamminkin :)

      Poista
  3. Vau mikä ilta teillä on ollut. Varmasti aivan huippua! Kuvista päätellen ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin muistelen innolla tuota iltaa, oli se niin huippu. Kuvista näkee kyllä hyvin mun fiilikset :D :)

      Poista
  4. Janet, musta tuntuu, että joko mä tai blogger on sekoamassa... Kommentoisin niitä sun asukuvia tyyliin heti kun olit ne julkaissut, mut ei sitä kommenttia siellä ollutkaan. Eli mitäköhän taas oon kämmäillyt!?!? :D
    Mut anyway, oli ihan mahtavaa nähdä ja toivottavasti nähdään taas pian! <3

    Ja ihanaa pääsiäistä muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huikeeta nähdä, nähdään muru pian uudestaan <3

      Poista
  5. Kiva postaus ja kivat juhlat teillä ollu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enni <3 Juhlat oli ihan mahtavat :)
      Koitetaas mekin järkätä ne rehvit ;)

      Poista