Livbox - helmikuu 2015 arvostelu

tiistaina, maaliskuuta 10, 2015

Mulla on tällä hetkellä hyppysissäni maaliskuun Livboxutta sitä ennen kuitenkin käydään vielä helmikuun boxin mietteet läpi. Helmikuun boxi yllätti kyllä niin totaalisesti ja olin siitä todella iloinen.


Iberon kaulakoru oli todella kiva yllätys boxiin, mutta itse en ole tuota vielä kertaakaan käyttänyt. Minä sain korun mustalla helmellä. Koru on kyllä kaunis, mutta vielä en ole sitä silti käyttänyt,.

Meikit boxissa tuo aina hymyn huulille ja niin myös tällä kertaa. Paesen Kashmir luomiväri sävyssä 666 on ihan täydellinen häivytyssävy, vaalean rusehtava ja kaiken lisäksi sopivan pigmenttinen ja helposti häivytettävä.



Olen käyttänyt luomiväriä jo kohtuullisen paljon ja pinnassa se alkaakin hyvin näkyä. Olen ollut tämän laatuun äärimmäisen tyytyväinen ja näin ollen tekisi mieli tutustua muihinkin sävyihin.

Eucerin in-shower body lotion oli mielestäni hiukan ohkaisen tuntuista suihkuvoiteeksi, mihin olin tottunut. Mähän olen ihan vakuuttunut näistä suihkuvoiteista, tällainen laiska rasvaaja kun olen. En mitenkään olisi voinut kuvitella, että tämän kohtuu lirun voiteen kosteutusteho olisi riittävä. Mutta kyllä se vain oli! Nämä kuivat kintut kiittivät käytön jälkeen ja olivat sopivan kosteutetun tuntuiset. Vaikka Eucerin oli hyvä, taidan silti edelleen vannoa Nivean nimeen.

Lumene Nude Perfection saapui minulle boxissa sävyssä kaksi Hunajapilvi, joka oli mulle auttamatta liian tumma. Testasin sitä silti ja harmittelin, kun se on tälle kalvakalle talvi-iholleni aivan väärän sävyinen. Kävinkin tätä harmittelemassa Livboxin facebook-sivuille ja sieltä minuun ottikin yhteyttä joku ihana boxin tilaaja ja hän lähetti mulle meikkivoiteen sävyssä yksi, Kultahiekka. Se olikin sävy, jonka alkujaan luulin saaneeni ja hehkutin sitä boxin julkaisu postauksessa, mutta eihän se sitten niin ollutkaan. Tämä hieman peittoa antava meikkivoide on varmasti onnen omiaan hyväkuntoiselle iholle. Näin peitti minun finninaamaassa.



Kohtuu kiva peitto silti ja uskoisinkin tämän olevan kesällä ihan täydellinen keveytensä takia. (Mitä muuten sanotte ihon kunnosta :) ?) Harmillisesti kesto ei ollut ihan sitä mitä mun rasvoittuva iho tarvitsee ja tämä sulikin päivän aikana kasvoiltani. Pienenä muttana voisin kuitenkin sanoa, ettei se tämän keveytensä takia näyttänyt kuitenkaan pahalta. Tämä toimii siis oikein kivasti :)

Fructis Lengths Plumber oli itselleni tämän boxin turhin tuote. Mä kun olen niin huono käyttämään näitä hiustuotteita. Loppukuusta onneksi muistin putelin ja muutaman kerran sitä olenkin hiuksiini jo laittanut. Föönasin myös laiton jälkeen, jota normaalisti hiuksilleni teen hyvin harvoin. Mitään muutosta en muutaman kerran käytöllä hiuksissa kyllä huomannut, mutta mut herkästi takkuuntuva reuhka tuntui pysyvän paremmin suorana. En koe tarpeelliseksi tuotteeksi, joten uudestaan tätä tuskin tulee hommattua.

Viimeisenä vielä Nivean 3-in-1 Micellar Cleansing Water. Se onkin ollut mulla käytössä erittäin paljon, joka aamu. Olen käyttänyt aamuputsauksena Misellivesiä nyt jo hyvän aikaa ja tämä Nivea oli kolmas misellivesi, mitä olen kokeillut. Lorkun ja Garnierin vedet on testattu ja sanoisin Nivean olevan yhtä hyvä Lorkun kanssa. Garnier kyllä yltää ykköseksi tehonsa takia. Garnier poistaa kaiken meikin äärimmäisen hyvin kasvoilta, siinä missä tämä Nivea ei niitä vahvimpia meikkejä saanut pois. Ei tämä huono ole, kevyen meikin tai aamunaaman putsaukseen oikein hyvä, mutta ei ihan niin tehokas kuin Garnier.


Boxi oli siis ihana ja tämä antoikin kovan pohjan maaliskuun boxille. Katsotaan yltääkö se samalle tasolla tämän kanssa. Mitä te piditte helmikuun sisällöstä? Oliko yhtä mieluisa kuin mulle?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Heh, mäkin kuvittelin saaneeni meikkivoiteesta sävyn1, ja vasta paljon myöhemmin tajusin et se olikin kans tuo kakkonen :D Mistä lie olin sen ykkösen päähäni saanu. Meinasin jo ostaa vaaleamman sävyn mut päädyinkin sit eka käyttämään kotoa vanhat pois, mutta kokeilun perusteella kyllä tuosta tykkäsin ja ehkäpä ens kerralla kun tulee tarve uudelle niin ostan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan, että tää vois olla sulle hyvä meikkivoide, kun on niin kevyt. Sä et tartte paljoa peittoa ja tämä on just sellainen kohtuu nude.

      Poista